Kaatopaikkapyöryköitä muovikuorutuksella...

Nyt sitten laukesi taas yksi petosansa lisää. Meille on vuositolkulla syötetty erilaista, kemianteollisuuden tuottamaa funktionaalisen terveysvaikutteista ruokaa, jossa oikeaa raaka-ainetta on vain nimeksi, jos sitäkään. Miten ihmeessä tähän on päädytty? Kansalle syötetään jätettä viimeisen päälle suunnitelluissa pakkauksissa, joissa pakkauksen pahvikuori on ainoa syötäväksi kelpaava osa.

Tyhmää kansaa on läimitty tuoteselosteilla päin lättyä. Koreissa pakkauksissa meille on myyty eineksiä, joilla ei ruokkisi edes pahimman vihamiehensä lemmikkirottia.

Onko mikään ihme, että kansa pullistuu, rapistuu ja nahistuu. Syötyään vuositolkulla kiireisen työssäkäyvän ihmisen kotityötä helpottavia muoviaterioita, kansan terveinkin osanen syöpyy sisältä päin puhki. Vaellus arvauskeskukseen tuottaa tulokseksi kehotuksen ruokavalioremonttiin sekä kilon reseptejä, jotka yhteisvaikutukseltaan ovat yhteen sopimattomia ja hitaasti mutta varmasti tappavia.

Mikäpä siinä, pistetään palamaan oikein kunnolla. Muutetaan kaikki kierrätyskeskukset, kaatopaikat ja jätelaitokset elintarviketehtaiksi. Oikea resepti ja ruoka-ainesuhde voisi olla vaikkapa tonni muoviromua ja sekaan heitetään muutama nääntynyt broileri ja lopputulokseksi saadaan somannäköisiä muovipalleroita, joissa on ainakin siteeksi lihaa. Rakenne olisi ainakin kotoisan kumimainen.

Kaikkeen kyllästyneelle porukalle voidaan tuottaa trendipyöryköitä, jotka loistaisivat iloisesti kevään väreissä, vihreänä ja keltaisena. Syksyksi sitten voidaankin tuottaa räiskyvän värisiä, punaisia ja oransseja kumipyörylöitä, joita hätätapauksessa voidaan käyttää vaikka kaupunkimaasturin vararenkaana .

Tätä samaa aihetta on käsitelty useammassa blogissa, mutta paiskaanpa minäkin teflonkauhani samaan muovimössöön ja maustan sitä omilla kitkerillä mausteillani.

Aihetta on mediassa käsitelty ainakin seuraavissa artikkeleissa:

Taloussanomat, 16.10.2010 

yle.fi, 02.03.2011

Taloussanomat 24.02.2011

Kohua aiheuttaneet kirjat ovat Mats-Eric Nilssonin käsialaa:

Kotiliesi, Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella

kemikaalikimara

Ja mikäli vielä lisäaineet kiinnostavat, Eviran sivuilta löytyy elintarvikkeiden lisäaineiden E-koodiavain pdf-tiedostona:

Evira

Ja nyt kun linkkejä aloitin lisäämään, tällätäänpä muutama aihetta sivuava linkki lisää:

yle.fi, ruokaa ilman lisäaineita

uusisuomi.fi, Pelko ruoan lisäaineista

Tosiasia on se, että elintarviketeollisuudella ei yksinkertaisesti ole varaa kertoa kuluttajille, mitä kaikkea elintarvikkeisiin lisätään säilyvyyden kustannuksella. Jos totuus tulisi kaikessa karmeudessaan julki, jäisivät elintarvikkeet mätänemään kaupan pakastealtaisiin ja kylmähyllyihin.

Olen kerrankin utelias ja halukas vakoilemaan päättäjien ja elintarviketeollisuuden pamppujen ruokapöytiä. Mitä niissä tarjotaan, samaako, jota tavallisille taatelintallaajille syötetään ja tarjotaan kauppojen sisäänheittoartikkeleina huimine alennuksineen? Tuskinpa.

Ja vielä yksi linkki-paholainen, jonka takaa löytyy, tällä kertaa, amerikkainen kirjoittaja, jolla on painavaa asiaa kauppojemme hyllyillä notkuvista kevyttuotteista:

Syö rasvaa ja laihdu

Ruoka pitää ihmisen hengissä, toiset paremmin kuin toiset, mutta ruoan päätehtävä on pitää ihminen elinvoimaisena ja virkeänä, siis hengissä. Jos hyvin käy, ruoka myös ravitsee ja tuo elimistöön sopivassa suhteessa kaikki elintoimtoihin tarvittavat vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet, joita ilman tavallinen kansa alkaa ikuisen vaelluksensa arvauskeskuslääkäreiden pakeille arvattavaksi.

Meidät syötetään hengiltä ja lapsemme kasvavat sairaiksi.

Muuan viisas intiaanipäällikkö, totesi kauan kauan aikaa sitten, että valkoinen mies nääntyy nälkään täysinäisen ruokapöydän ääressä. Miten oikeassa tuo intiaanipäällikkö olikaan, se päivä on tullut, se päivä on nyt...

08.04.2014 linkkien päivitys.  Kaikki ohjelmalinkit ovat vanhentuneet ja siksi ne poistettu, myös muutama muu artikkeli oli kadonnut ja joidenkin linkkien kohdalla tieto piti etsiä uudestaan.

Liian tyhmä rikolliseksi vai sopivan viisas vankilaan...?

Että ottaa pattiin ja korvista käryää kitkerä savu. Minulle on valehdeltu ja minua on huijattu raskaimman päälle. Koulujen opot saavat marssia uudelleenkoulutukseen, sillä heidän tietojensa perusteella valmistuu suoraan köyhäksi. TE-toimistojen virkailijatkin puhuvat puppua tai sitten ovat lintsanneet koulutuksessaan ne tunnit, joilla kerrottiin hyväpalkkaisista työpaikoista.

Miten on mahdollista, että suurelle osalle Suomen kansasta on syötetty potaskaa kaikki nämä vuodet, vaikka hyväpalkkaisia töitä olisi ollut koko ajan tarjolla, ei nyt pilvin pimein, mutta riittävästi. Perhanan poliitikonrääpäleet, virkamiehenplantut ja ammatinvalinnanohjauksen ääliöt. Meiltä on pimitetty tietoa, meitä on sumutettu ja ennen kaikkea meiltä on viety kohtuupalkkaiset työpaikat ulkomaaneläville.

Ennen työpaikat ulkoistettiin Kiinaan ja muihin nälkää näkeviin maihin, nyt niitä ulkomaaneläviä on roudattu Suomeen viemään rahapaikat nälkäisten suomalaisten edestä. Ja niitä perkeletton vääräkielisiä on vielä porkkanoilla houkuteltu Suomeen. Saamarin saamari.

Tämähän on aivan pöyristyttävää! Mikä ihmeen salaliittoteoria on vallalla, kun oman maan kansalaisille ei kerrota mahdollisuudesta korottaa elintasoaan? Kaikki työmahdollisuudet on varattu ulkomaaneläville, joiden takia Suomessa on kohta ainakin neljä tai viisi äidinkieltä, ja suomen kieli on kohta vähemmistön kieli.

Jaa, että mistäkö meuhkaan, no en sen vähemmästä kuin siitä, että meidät kasvatetaan Herran nuhteessa ja siinä, että rehellisyys maan perii. Näkisi vain, sillä kyllä nyt on niin, että oman maan kansalaiset on kasvatettu liian tyhmiksi pärjäämään edes rikollisina ja siksi kansa pakertaa niskat limassa määräaikaisissa töissä, työllistämistöissä, palkkatukitöissä ja vaihtelevalla menestyksellä marssivat työelämävalmennuspaikoista ja työvoimapoliittisista koulutuksista toiseen, ja kolmanteen ja neljänteen...

Nyt saavat vikinät loppua ja rähinät alkaa. Koko kansa uudelleenkoulutukseen, perustettakoon konna-akatemioita, joissa nuhteeton ja rehellinen Suomen kansa koulutetaan ajattelemaan tuottavasti, innovatiivisesti ja tuloshakuisesti. Koko kansa vain ulkomaille työharjoitteluun, kieltä ja konnuuksia oppimaan. Takaisin ei ole tulemista, jollei ole läpäissyt jonkin ulkomaisen konnakurssin loppukoetta, jäänyt kiinni ainakin pari kertaa ja viettänyt muutaman kuukauden paikallisessa täysihoidossa, josta pitää löytyä todistus tai ainakin vakuuttava diplomi, matkamuistoiksi kelpaavat vain hilut kintuissa.

Nyt vasta, kaikkien näiden vuosien jälkeen, syväkurkku astuu esiin ja lällättää koko salaliittoteorian julki. Juuri nyt, kun kaikki hyväpalkkaiset paikat on täytetty, ulkomaanelävillä.

Alla olevasta linkistä avautuu koko kauheus:

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/18845-vankila-on-kuin-viiden-tahden-hotelli

Ajatelkaa nyt, työpaikka on taattu, palkka on parhaimmillaan yli kaksi tonnia kuukaudessa, ilmainen asunto, ateriapalvelu ja lomat pyörivät. Tämä jos mikä on kusetusta parhaimmillaan, ulkomaanelävien suosimista, poliitikkojen kansainvälistä suhdetoimintaa ja hyvä veli-verkostoa. "Ottakaa te meidän amatöörikonnat, niin me sitten koulutamme niitä täällä lisää teille lähetettäväksi".

Viiden tähden hotelli-vankilat täytettäkööt oman maan kansalaisilla, ulkomaanelävät karjavaunuissa rajalle ja ulos maasta. Perhana, johan on oikeus ja kohtuus, että oikeus määrää kotimaiset konnat Suomalaisiin lyxys-vankila-hotelleihin ja potkaisee ulkomaanelävät vankileirien saaristoihin meditoimaan vuosiksi kaukana sivistyksestä ja varsinkin suomalaisista ja Suomesta.

Ehdotin jo joskus aikaisemmin sitä mahdollisuutta, että poliitikot neuvottelisivat eri maiden vankeinhoitoviranomaisten kesken sellaisen sopimuksen, että jokainen ulkomaanelävä-rikollinen lähetetään oman maansa vankilaan mätänemään mahdollisimman alkeellisiin oloihin. Suomen viranomaiset maksaisivat tietyn, mahdollisimman edullisen mutta tarpeeksi houkuttelevan summan vastaanottavan maan vankeinhoidon viranomaisille, mutta vasta sen jälkeen kun rikolliselle Suomessa määrätty rangaistus olisi täysimääräisenä lusittu loppuun.

Se olisi huomattavasti edullisempi vaihtoehto ratkaista ongelma ja samalla taattaisiin suomalaisille mahdollisuus päästä tienaamaan lyxys-vankiloissa kunnon palkkaa ainakin vähäksi aikaa. Se kun olisi paljon mukavampaa kuin kärvistellä köyhäinrovoilla kuukaudesta toiseen, kiikuttaa koko elämänsä sosiaalivirkailijan tutkittavaksi, täytellä Kelan työttömyyspäivärahalappusia ja hyppelehtiä kuin kesykani työllistämistoimenpiteestä toiseen.

Ei vallan hullu idea, toteuttamiskelpoinen, kulutuskysyntää nostava ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Sitä paitsi se kohottaisi kummasti kansainvälistä opiskelijavaihtoa ja toisi uusia tuulahduksia suomalaiseen työelämään...

Pikajunalla Helvettiin, mahtavaa palvelua...

Tästä tapauksesta olen kirjoitellut aikaisemminkin, tammikuussa, ja tapaus tuntuu sen kuin jatkuvan ja pulskistuvan suorastaan uskomattomiin mittasuhteisiin:

http://horinoitahelvetista.blogspot.com/2011/01/noyryytys-helvettia-te.html
http://horinoitahelvetista.blogspot.com/2011/01/sina-syo-liikka-pilleri-liikka.html

Arvauskeskuksen venäläislääkärin käsissä melkeinpä invalisoitunut ja arkkuliikkeen jonoon tuupattu naisemme pääsi kokemaan lisää yhteiskuntamme ammattilaisten ammattitaitoa. TE-nöyryytystoimiston virkailijan lähetteellä hän pääsi fysiatrian erikoislääkärin juttusille, jossa alkututkimusten jälkeen selvisi asiakkaan jo itse vuosia sitten toteama migreeni. Tämä migreeni oli arvauskeskuksessa diagnosoitu jäykän niskan ja olkapäiden aiheuttamaksi oireiluksi. Erikoislääkäri totesi, että kyseessä ei ole aivan vaaraton vaiva...

Asiakas käväisi magneettikuvauksissa, joiden tuloksena varmistui erikoislääkärin tutkimuksessa jo selvinneet lukuisat murtumat, joiden takia naisen liikeradat olivat todella pahasti rajoittuneet. Arviona tuli, että vielä muutama kuukausi, ja nainen olisi passitettu suoraan leikkaukseen.

Arvauskeskuslääkärin lähete fysikaaliseen hoitoon todettiin nyt vääräksi hoito-ohjeeksi ja nainen kertoi lääkärille ihmetelleensä sitä, että hän oli hirvittävän paljon kipeämpi hoitojen jälkeen kuin sinne mennessään. Lääkäri totesi, että väärä hoito todella pahensi vaivaa ei parantanut sitä.

Kun nyt kyseessä oli TE-nöyryytystoimiston lähete erikoislääkärille kuntokartoituksen osana, TE-nöyryytystoimisto maksoi kustannukset. Se, mitä TE-nöyryytystoimisto ei maksanut oli taas asiakkaan saama nippu lääkereseptejä, jotka olisi pitänyt noutaa apteekista. En varmasti vielä maininnut, että naisemme oli sosiaaliaseman asiakas ja siksi oikeutettu maksusitoumukseen, jolla apteekista saa noudettua hengissä pysymiseen tarvittavat nappiset. No, sossun asiakkailla ei ole oikeutta saada yksityislääkärin määräämiä lääkkeitä maksusitoumuksella, ainoastaan arvauskeskuslääkärin määräämät arvauslääkkeet.

Matka suuntautui ensin arvauskeskukseen, jossa ensimmäiseksi yritettiin saada arvauskeskuslääkäri kirjoittamaan erikoislääkärin antamat reseptit uudelleen arvauskeskusresepteiksi, jotta maksusitoumus kattaisi lääkkeiden oston. Luukulla oli toteamus, että yritetään, mutta viisainta olisi mennä suoraan sossulaan ja pyytää sieltä merkintä maksusitoumukseen, jotta se kattaisi myös tässä tapauksessa yksityisen erikoislääkärin määräämät lääkkeet.

Siispä marssimme sossulan luukulle, jossa syvästi pöllämystynyt esihistoriallinen reliikki-vahtimestari katseli silmät tapillaan reseptejä ja kuunteli sisäänrakennetulla kuulolaitteellaan selitystä. Suora toteamus oli, ettei sellaista voi tehdä ja kun sossulan päätös on maaliskuun loppuun asti, niin ei se nyt vain käy. Naisen edelleen vaatiessa, että reliikki ottaisi yhteyttä hänen sosiaalivirkailijaansa, reliikki soitti päivystäjälle, joka selitti reliikille, että naisen pitää mennä takaisin arvauskeskukseen ja pyytää sieltä paperi, jossa todetaan, ettei arvauskeskus pysty hoitamaan asiakkaan vaivaa ja siksi tarvitaan erikoislääkäriä.

Kuuntelimme silmät pystyssä pyyntöä ja mietimme ankarasti, että mitenkäs moinen asia selitetään arvauskeskukseen, vaiva, jota siellä ei kyetä hoitamaan. Huh, huh... Minun roolini tässä leikissä oli toimia naisen todistajana, sillä niin hulluksi touhu oli mennyt, että nainen tarvitsi jonkun todistamaan niitä hullutuksia, joihin hän päivittäin törmäsi. Ilman todistajaa, hänet olisi leimattu hulluksi ja tunnettu tosiasiahan on se, ettei hulluja tarvitse uskoa...

Mikäli TE-nöyryytystoimiston virkailija olisi älynnyt kirjoittaa jonkinlaisen vapaamuotoisen selvityksen syystä, miksi asiakas on joutunut lääkärirumbaan, asia olisi ehkä, mutta vain ehkä mennyt helpommin sossulan jakeluun.

Ennen TE-nöyryytystoimistoon menemistä nainen päätti vielä soittaa asiakasajalla sossulan virkailijalle, ohittaen täydellisen ammattitaidottoman vahtimestarin, ja varmistaa, että onko asia todellakin näin kummallinen kuin miksi se on nyt osoittautunut.

Onneksi puhelimen toisessa päässä oli kohtuullisen järkevä ihminen, joka ihmetteli naisen luukulla saamaa palvelua. Kyseessä oli rutiininomainen toimenpide, jonka varmistamiseksi virkailija tarvitsi ainoastaan naista hoitaneen fysiatrian erikoislääkärin yhteystiedot sekä TE-nöyryytystoimistovirkailijan nimen. Puhelun lopuksi sosiaalivirkailija kyseli, miten paljon asiakkaalle arviolta vielä tulee lääkäri-ja tutkimuskeikkoja ympäri kaupunkia, johon ainoa oikea vastaus oli se, että mahdoton tietää tällä hetkellä, mutta melkoisesti todennäköisesti. Virkailija myönsi asiakkaalle vielä muutaman kuukauden maksusitoumuksen bussilippua varten, joka on todellista säästöä matkakustannuksissa. Tähän saakka naisemme on kävellyt ja laskenut senttejä päästäkseen vaadittuihin tutkimuksiin.

Arvauskeskuslääkärin, jonka olisi pitänyt tehdä edes jonkin tasoisia, vaikka vain yksinkertaisia tutkimuksia, ainoa tutkimus oli se, kun hän kehotti asiakasta sulkemaan silmänsä ja viemään molemmat etusormet kohti nenäänsä. Siis hetkinen, aivan oikein, poliisien kännitestiähän arvaustohtori teki täysin selvälle potilaalle. Kumpi oikein oli epäillyttävässä humalatilassa, arvelisin että arvauslääkäri.

Samainen lääkäri muuten useammalla tapaamiskerralla tiuskaisi naiselle, että tämän tulee lopettaa tupakanpoltto. Naisellamme eivät sanat jäädy suuhun ja hän käskyyn vastauksena loihe lausumahan, jotta pitääkö hänen nyt, perhana soikoon, ruveta polttamaan voidakseen sen sitten käskystä lopettaa. Ei tykännyt arvauslääkäri vastauksesta, ei.

Mielessä pyörähti muutama ihmettely entistä oudommaksi muuttuneesta virastokäytännöstä. Jos kerran TE-nöyryytyskeskus tekee lähetteitä tutkimuksiin ja lääkäreille, niin pitääkö asiakkaiden sitten älytä mennä arvauskeskukseen hakemaan leimaa työnhaun uusimisesta?

Miten ja missä vaiheessa tämä tällaiseksi oikein meni ja mistä tämä muuttunut tieto on saatavissa, vai onko kyseessä vain kokemusperäinen tieto, jota ei kaikille jaeta...?

Suomi-pojat ja -tytöt rähinämarssille...

Ei hemmetin hemmetin hemmetti, jotain tarttis tehrä. Miten olisi mielenosoitus suomalaiseen tyyliin? Ai, mikä se sellainen on? Emmä vaan tiärä, en oo koskaan nähnynnä sellaista...

Alla muutamia ehdotuksia mielenosoituksiksi ja keinoja, joilla niitä voisi saada tunnetuksi mediassa:

TE-nöyryytystoimiston käytäville voisivat kaikki raivoisan työllistämisen uhreiksi joutuneet tulla paiskimaan kaikki turhat työhönosoitukset työpaikoista, jotka on jo aikoja sitten täytetty. Samaan syssyyn olisi varmasti aiheellista paiskia erilaisten työllistämiskurssien oudot ja edelleen käsittämättömät kurssiaineistot, materiaalit ja osallistumistodistukset.

Arvauskeskusten lattioille taas voitaisiin heitellä kaikki turhat, väärin diagnosoituihin sairauksiin määrätyt pillerit ja kapselit, joita syömällä pystyy tekemään ainoastaan hallitun itsemurhan. Jos ei pillereistä lattia peity tarpeeksi, muutama hoitovirheeseen törmännyttä, jo kuolleeksi todettua "ehkä" raatoa voisi paiskata käytävien tuoleja täyttämään.

Kelan toimistojen lattiat voisivat eläkeläiset peittää viimeisimmän eläkekorotuksen jälkeen ja verottajan kahmaisusta jälkeen jäävällä ruhtinaallisella 87 sentillä, joka oli korotuksen todellinen, käteen jäävä korotus.

Mitähän mahtaisi tapahtua, jos vääriä ja epäoikeudenmukaisia päätöksiä saaneet toisivat mappikaupalla omia papereitaan Kelan käytäviä peittämään? Hukkuisiko siihen paperimassaan edes muutama Kelan "asiantuntijalääkäri", joka potilasta näkemättä osaa todeta, että raajaton on työkunnossa asfalttimieheksi.

Vaalien toritapahtumissa kansalaiset voisivat osoittaa ihailuaan heittämällä eduskuntatyrkkyjä kohti:

- kaupoissa nykyisin tuoreina myytävät mädät kananmunat ja limaiset vihannekset eduskuntatyrkyn uutuuttaan kankealle takille, kassille tai hatulle

- lapsukaiset voisivat tuoda vetokärryissä muovailuvahasta pyöriteltyjä palleroita ja muoviämpäreissä kuravelliä, joiden oikea osoite on tietysti vaalityrkyn vaaliauto ja/tai vaalipömpeli

- eläkeläiset heittelemään käytettyjä tena-ladyja ja miehet täysinäisiä pissasarvikuonoja, joita on keräilty, säästetty ja säilötty ainakin kolmen kuukauden ajalta. Jaa, vaipoista saattaisi tulla pieni pula, kun niiden päivittäistä käyttöä on alettu säännöstellä, mutta niitä voitaisiin poikkeuksellisesti säästää puoli vuotta, jotta olisi sitten mitä heitellä... 

Tässä vain muutama ehdotus, uskon vakaasti, että mielenvikaisesta huumoristaan tunnettu suomen kansa totisesti keksisi lisää ja paljon parempia konsteja mielensä osoittamiseksi.

Ja voisihan sitä olla mahdollista vaikka puhua ympäri yksi kyläkauppias pohojanmaalta, jos vaikka hän heittelisi tyhjiä puteleita ja gambialaisia tuontityttöystäviä vihollisleiriin, mikä se sitten lieneekään...

Pahaa pelkään, että vaalien jälkeen kaikki uudistava voima, kritisoiva järki ja ruokoton rohkeus kipittää takaisin pimeisiin nurkkiin mussuttamaan salaliittoteorioita, isojen poikien hiekkalaatikkoleikkejä ja sitä, miten Suomessa ei mikään muutu eikä mihinkään voi vaikuttaa.

Nuljahtaneiden nurkkien mussuttajat ovat melko usein niitä, jotka kiertävät äänestyspömpelit yhtä kaukaa kuin kiertokoulu Putkinotkon aikoinaan.

Ilmeisesti paras, nopeahkosti mobilisoitava mielen osoitus on kipittää koko äänestysoikeutetun kansan voimalla äänestyskoppeihin piirtämään lyijykynällä numero lappuun. Sitä poliitikot eivät osaa odottaa, ja arvatenkin puheisiin on jo valmiiksi kirjoitettu valittelut siitä, miten politiikka ei kiinnosta kansaa ja miten tässä taloudellisessa tilanteessa...

Naamioituneet poliitikot leipäenkeleinä...

Ei muuten todellakaan, siis naamioituneina. Hurstin ruokajonosta vielä sen verran, että kuulimme juttua siitä, miten Sauli Niinistö ja Paavo Arhinmäki ovat kumpainenkin käyneet jakamassa ruokaa köyhälistökurjalistolle. Muita poliittisia leipäenkeleitä ei sitten olekaan näkynyt. Ilmeisesti poliitikoilla on sellainen käsitys, ettei köyhä kansa äänestä, murisee ja uhkailee vain, mutta ei raahaudu äänestyspömpeleihin piirtämään oikeita numeroita lappusiin.

Kumpikaan herroista ei ollut naamioitunut, mikä tässä tapauksessa olisi ollut suotavaa, niin lainvastaista kuin naamioituminen nyky-Suomessa onkin. Laki ei tietysti koske maahanmuuttajia, mutta se ei ole tässä oleellista.

Olisi ollut uskottavampaa, jos sekä Sauli että Paavo olisivat sotkeneet tukkansa, tällänneet pumpulia poskiinsa, meikanneet pehmoiset ihonsa enemmän kadulla aikaa viettävien leipäjonolaisten ihoa muistuttaviksi ja pukeneet ylleen vapaaehtoisten kierrätysvaatekasoista poimittuja työasuja. Tuntemattomuus olisi ollut se, josta olisin antanut pisteitä.

Ruokajonolaisetkin lukevat lehtiä, Metrolehteä nyt ainakin ja jokaisen kotiin tulee ainakin muutama kaupunkilehti, joissa molempien naamat vilahtelevat aina sopivin väliajoin. Kaipa Niinistöllä oli muutama turvamies-korstokin turvaamassa miestä köyhien liialta tuttavallisuudelta.

Yleensä parhaat roolisuoritukset näytellään elävässä elämässä ja poliitikot etenkin tekevät Oscar-palkinnon arvoisia rooleja päivittäin. Kansallisteatteri on menettänyt monta loistavaa näyttelijää politiikalle, sääli.

Valehtelijoiden klubissa, siis Eduskunnan kyselytunnilla oli Heinäluoma jossain vaiheessa päästänyt suustaan, että Jutta-tyttönenkin oli ollut ruokajonossa jonottamassa, ei siis leipäenkelinä. Ja tästäpä mielikuvitukseni vallan villiintyi. En voinut mitään, sillä silmissäni vilahti kuvia kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta, jossa mustavalkokuvassa näkyy säälittävästi eteenpäin raahautuva köyhien joukko ja joukossa vilahtaa kuin laupeuden enkelinä, meidän Juttamme.

Tuskinpa Jutta-tyttösemme oli pukeutunut jonon pukukoodin mukaisiin vetimiin, vai oliko? Miten olisi linttaan astuttu kenkäpari, kirpparin yhden euron jämätoosasta haalittu kulahtanut takinretale, parikymmentä vuotta vanha repsahtanut käsilaukku tyylikkäästi keikkumassa kyljessä ja kaiken komeuden huipuksi, ruudullinen mummokärry perässä pyörien, lahjoitusruokia varten? Päähän sitten isoäidiltä peritty karvareuhka ja lahjoitussilmälasit laastarilla teipattuine sankoineen, täydellinen ruokajono-look olisi valmis.

En halua erityisemmin lyödä lekalla päähän näitä kolmea, jotka ovat ainakin yrittäneet tutustua vähäosaisten Stockmanniin, mutta omina itsenään he eivät ole päässeet niin lähelle totuutta kuin olisi ollut tarpeellista. Tietysti, onhan sekin mahdollista, että he eivät olisi uskoneet totuutta, mikäli olisivat pujahtaneet naamioituneina, häpeästä köyryssä itseään piilotellen ja nähneet jonon todellisuuden ilman julkisuuden henkilön saamaa erityiskohtelua.

Lievennöksenä sanottakoon se, että ruokajonossa Saulin ja Paavon elettä arvostettiin, kiiteltiin myös molempien luontevuutta ja aitoutta.  Jutta taas ei itse ole retostellut ruokajonokeikkaansa julkisuudessa, eivät myöskään Sauli ja Paavo. Jutankin vierailu tuli Heinäluoman suusta, harkittua tai vahingossa, piru siitä selvän ottaa. Epäilijä minussa taas sanoo, että Kansallisteatteri on menettänyt monta hyvää näyttelijää politiikalle...

Ja nytkö sitten kaikki poliitikot tekevät, kukin vuorollaan, vaalityötään ruoka- ja leipäjonoissa? Nähdäänkö heitä soppakanuunoiden vieressä sohimassa soppaa pahvimukeihin, jakamassa ruokakasseja nälkiintyneille, antamassa valmiiksi maksettuja yöpymislippuja asuntoloihin vai kenties lahjoituskirpputoreilla sovittelemassa riepuja alastomille?

Köyhyys ei ole seksikästä, trendikästä tai julkisesti hyväksyttävää, mutta annas olla kun vaalit lähestyvät, silloin köyhyyskin muuttuu hetkellisesti tärkeäksi ja seksikkääksi. Trendikäs köyhyys saattaa tuoda muutaman ratkaisevan äänen. Vaalien jälkeen voi taas sujuvasti unohtaa mitä tuli luvattua ja porskuttaa eteen päin vanhaan malliin. Seuraavat vaalit ovat vasta neljän vuoden kuluttua ja osa köyhistä on jo siihen mennessä matojen markkinoilla, kuolleet eivät äänestä ja ne, jotka vielä ovat elossa, ovat taas korruptoitavissa ruoalla, vaatteilla ja soppakanuunoista virtaavilla keittokupposilla...

KKK2

Jatkoa...

Kävin tiistaina, 1.2., Kuka Kuuntelee Köyhää K-talk-tilaisuudessa, joka pidettiin Eduskunnan lisärakennuksessa. KKK-tilaisuuksia on järjestetty jo vuoden 2008 joulukuusta lähtien Eduskunnan lisärakennuksessa sekä ympäri Suomea. Vuodesta 2010 lähtien eduskuntaryhmät ovat kukin vuorollaan isännöineet tilaisuuksia ja viimeisin oli tiistaina, ja sitä isännöivät Perussuomalaiset.

Se, että tilaisuus oli lähellä vaaleja, itse asiassa pahimman vaalitohinan alkumetreillä, jolloin irtopisteiden keräily on pahimmillaan, saattoi antaa virheellisen kuvan siitä, että KKK-tilaisuus oli Perussuomalaisten järjestämä ja kuuluisi siten osaksi heidän vaalikampanjaansa. Näin ei todellakaan ollut, Persut tarjosivat kahvit ja kuulemma jotain purtavaakin, mutta meikäläinen ei ehtinyt siihen jakoon, jossa purtavaa olisi ollut vielä jäljellä.

Kaikista muista eduskuntaryhmistä poiketen, Persujen eduskuntaryhmä oli kustantanut Helsingin Sanomissa ilmoituksen tilaisuudesta ja joko sen takia, että kansa luuli tilaisuuden kuuluvan Persujen vaalityöhön, tai siksi että asiasta aikuisten oikeasti kiinnostuneet ihmiset löysivät tiensä Eduskunnan lisärakennukseen, tila pullisteli kattoaan myöten täyteen sullottua porukkaa. Näin ainakin haluan uskoa, sillä toivottavasti porukka ei ollut ahtautunut lisärakennuksen kuumuuteen ja ilmattomuuteen kuunnellakseen vain ja ainoastaan Persujen vaalilupauksia, sillä niitä siellä ei kuultu, ihme ja kumma...

Alla linkki, jossa lisää tietoa Kuka Kuuntelee Köyhää? -ryhmästä:
http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi/

Tästä linkistä taas avautuvat köyhyyskirjoitukset, joissa on asiaa sekä henkilökohtaisia tarinoita.
http://www.koyhyyskirjoitukset.org/

Osallistuin vuonna 2008 silloisen Stakesin, nykyisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL,  järjestämään "Numeron voima, sanan valta - kuka kuuntelee köyhää? -seminaariin. Tässä seminaarissa KKK-ryhmä sai alkunsa. Itse olen lähinnä ulkojäsen, tarvittaessa käytettävissä oleva, mutta seuraan kuitenkin toimintaa kaikki aistit herkkinä.

Pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva ryhmä ei saa avustuksia, vaan taustalla toimivat organisaatiot avustavat mahdollisuuksiensa mukaan postituskuluissa, kirjekuorissa yms., jotta soihdunkantajat kykenevät pitämään soihdun palamassa, vielä ei voida puhua roihusta, mutta ehkä joskus...

Eduskunnan lisärakennuksessa pidetyssä tilaisuudessa ihmisten kertomukset saivat jalansijaa ja harvoin missään tilaisuudessa on niin paljon pyydettyjä puheenvuoroja, että piti jo laskea, kuka ei ole saanut aikaisemmin olla äänessä.

Ja ne yksittäiset, nopeat tarinat, kunpa muistaisin niitä tarkemmin. Ainakin mieleeni muistuu melko epätarkka tarina siitä, miten joku naispoliitikko jossain haastattelussa oli kertonut tuntevansa pariskunnan, joka elää 500 eurolla kuukaudessa, ja hyvin kuulemma elääkin. Naispoliitikon kertoman mukaan he tukevat siinä sivussa vielä kotoa pois muuttaneita lapsiaan. Olikohan nyt kyse brutosta vai netosta ja kummassa tapauksessa tahansa, summat eivät voi pitää paikkaansa. En pystynyt tarkentamaan tarinan todenmukaisuutta, mutta jos näin on, niin helvetti on valloillaan, mikäli poliitikkojen tuntemus perusturvasta, eläkkeistä ja toimeentulotuesta on tällä tasolla. Poliitikko vaihtoon ja sassiin, vähemmästäkin valehtelusta hermostuu.

Laupeudentyö ry:stä Heikki Hursti taas kertoi, miten Pohjanmaalta häneen oli ottanut yhteyttä sosiaalityöntekijä, joka pyysi heiltä avustusta paikallisen perheen auttamiseksi. Jollakin karmaisevalla tavalla tuli mieleen se, että onko Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ajanut karille ja uppoamassa, romuttumassa tai ainakin vetämässä viimeisiä henkäyksiään, kun itsekin lahjoitusvaroilla toimivalta yhdistykseltä sosiaalityöntekijä pyytää apua asiakkailleen.

Koordinaattori Sinikka Backman, Myllypuron yllätysten torilta, eli Myllypuron ruokajakelusta kertoi tositarinoita torilta. Joku kuulijoista kysyi hänen arviotaan siitä, kuinka monta prosenttia yllätysten torin asiakkaista oli maahanmuuttajia. Vastaus oli hiuksia nostattava, noin 40 %!

Joku totesikin sattuvan satuttavasti, että nämä samat ihmiset ovat paenneet nälkää, sortoa ja sotia omista maistaan, päätyäkseen Myllypuron ruokajakeluun jonottamaan ruokaa. He ovat tulleet oman maansa nälkäjonoista Suomalaisten nälkäisten ruokajonoon. Näin nälkä vaihtaa maisemaa, yhdestä nälästä toiseen nälkään...

Alla Yle Areenan tallenne Eduskunnan kyselytunnista 3.2.2011, jossa kohdassa 0.36,54 Kristillisdemokraattien edustaja Tarja Tallqvist kertoi olleensa erittäin, erittäin vaikuttavassa tilaisuudessa...
http://areena.yle.fi/ohjelma/3534

YLE Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa käsitellään myös köyhyys-teemaa ja yhtenä puhujista on kolmen lapsen yksinhuoltaja Piia Helander, joka kertoo omista kokemuksistaan köyhyydestä.
http://areena.yle.fi/audio/1478270 

Köyhyys kypsyttää, väsyttää ja tekee välinpitämättömäksi siihen asti, kunnes se koskettaa itseä tai lähipiiriä. Se itse asiassa koskee jokaisen lähipiiriä, kuten Kirkuva Zombi kirjoitti osuvasti kommentissaan KKK1-kirjoitukseeni. Köyhyys hävettää ja niin kauan se pysyy tabuna, häpeän polttomerkkinä otsalla, kunnes köyhät päättävät murtaa läpinäkymättömyyden panssarin. Käsittääkseni se on ainoa keino, sillä poliitikkojen on helppo käsitellä aihetta ja tehdä päätöksiä silloin, kun kohteet ovat vain puheen tasolla, tilastoissa ja näkymättöminä taustalla.

Muutaman vapaaehtoisen aktiivisen joukko ei saa asioita näkyviksi, heidän mahdollisuutensa jäävät päättäjien hammastikuilla tökkimiseen. Hyvä niinkin, mutta vapaaehtoisia tarvitaan enemmän, paljon enemmän, samoin asiasta kiinnostuneita tulevia päättäjiä. Köyhyys on vain osa kokonaisuutta, ei koko kokonaisuus, ja tarvitaan monia eri päätöksiä eri rintamilla, jotta päästään käsiksi köyhyyteen, sen vähentämiseen ja jos oikein optimistisia ollaan, poistamiseen joskus hamassa tulevaisuudessa.

Kun kysymys kuului, että Kuka Kuuntelee Köyhää, niin heräsi heti myös kysymys siitä, että Kuka Kuuntelee Kuuntelijaa...?

KKK 1

Olin parisen viikkoa sitten, ystäväni kutsusta, jakamassa Kuka Kuuntelee Köyhää-tilaisuuden tiedotteita Hurstin ruokajonossa, sillä siellä liikkuu se osa kansasta, jota asia koskee kaikkein kipeimmin.

Köyhyys ei ole seksikäs puheenaihe, ei myöskään huipputrendikäs. Kukaan ei halua tulla leimatuksi köyhäksi, häviäjäksi. Ruokajonon ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä, mutta vetäytyviä, eikä mikään ihme, sillä olihan meitä "hyväosaisia" lappujen jakajia useampia ja yksi vielä valokuvasi ja haastattali jonossa olijoita. Valokuvaus ja haastattelut tehtiin vain niihin suostuneiden ihmisten kanssa, mutta tulipa muutama hämmentynyt ihminen kyselemään, että miksi täällä kuvataan. He olivat kuulleet asiasta Sörnäisten metroasemalla ja miettineen, että kehtaavatko tulla jonoon ollenkaan.

Luulin ja oletin, että kaikki jonossa odottelijat olisivat menneet heidän reviirilleen tunkeutumisemme takia pitkin seiniä, kaivautuneet maan rakoon tai kadonneet näkymättömyyteen, mutta ei. Kurjuuden lisäksi, ruokajonossa kukki huumori, ihmiset tervehtivät toisiaan ja vaihtoivat kuulumisia.

Vahtimestarit ovella tervehtivät toisia asiakkaita nimeltä ja kyselivät mitä heille kuuluu. Se oli aitoa välittämistä, ei meidän vierailijoiden silmille heiteltyä silmänlumetta. He kertoivat, että porukkaa ilmestyy kulmille jo kello kahdeksan maissa, vaikka itse paikka avaa ovensa vasta kello 12:00. Kyse on sosiaalisesta tapahtumasta, kenties ainoasta ihmisten tapaamisesta koko päivänä tai viikkona. Kurjuudesta ja surkeudesta huolimatta, ruokajonossa vallitsi ilo ja aito välittäminen, ihmiset ovat toisilleen ihmisiä.

Mennessäni kohti Hurstin ruoanjakelupaikkaa, vastaan käveli täysinäisiä muovikasseja kantavia ihmisiä, jotka käänsivät päänsä tai kulkivat kumarassa. Häpeä oli käsin kosketeltavissa. Muovikassi-ihmiset tiesivät muiden tietävän, että he tulevat ruokajonosta ja ovat siis köyhiä luuserinpaskoja, joiden elämällä ei ole normikansalaisen kartalla merkitystä. Pelkkä tietoisuus siitä, että vastaantulijat tietävät, taittoi suoran selän kumaraan, mutta kassejaan ei kukaan saanut piiloon.

Ruokajonon ihmiset ottivat kohteliaasti ojentamamme tiedotteet vastaan, mutta kukaan ei sanonut suoraan tulevansa tilaisuuteen. Monet sanoivat, että he eivät ole niin sosiaalisia, että tulisivat suuren ihmisjoukon kansoittamaan paikkaan ja sitäpaitsi mitä hyötyä siitä olisi, ei köyhää kuuntele kukaan.

Suomessa on viimeisimpien tutkimusten ja tilastojen mukaan noin 900.000 köyhää, mutta jostain syystä köyhät ovat kasvottomia, nimettömiä ja näkymättömiä. Tietoa on, halua nähdä todellisuus, sitä ei ole.

Edellisen keskiviikon Maria-ohjelmassa vieraana olleen kyläkauppiaan känniesiintyminen täytti tabloidilehdet, internetin keskustelupalstat ja blogimaailman, mutta 900.000 köyhää ei kiinnosta ketään. Köyhät eivät ole julkkiksia, seksikkäitä eivätkä heidän taskunsa tursuile rahasta. Rikkaan kyläkauppiaan känni on kiinnostavaa, tuskin seksikästä, mutta joka tapauksessa se vetoaa kansan syviin riveihin. Kun köyhä kännää, se ei kiinnosta ketään.

Köyhät nyt vain ovat jotain niin kamalaa, että pelkkä ajatus heistä puistattaa normikansalaisen selkärankaa. Ja mitä ihmettä yksi ihminen kykenee tekemään 900.000 ihmisen köyhyydeltä pelastamiseksi?

Olen kohdannut paljon yksityistä köyhyyttä ja kurjuutta, mutta kokonainen armeija, kylmässä värjötteleviä ruokakassien noutajia, se oli kokemus, joka tunki uniini. Määrä muuttaa kurjuuden todemmaksi, se ei ole vain jonkun yksityisen ihmisen kohtalo, se on satojen tuhansien ihmisten kohtalo. Suuri osa köyhistä sinnittelee hengissä vaikka nälkää nähden, pysyen visusti piilossa poteroissaan. Kurjuuden markkinat on jo toisenlainen kokemus, se heittää silmille nälkäisen rätin, joka huutaa ja haluaa tulla kuulluksi.

Ei hemmetti, meikäläisen on pakko alkaa kirjoitella jostain muustakin kuin kurjuudesta. Johan tässä olen kohta niin pahasti kurjuudessa turvallani, etten pysty enää ryömimään ulos kurjuuksien markkinoilta. Seuraava kirjoitus kuitenkin kertoo vielä itse Kuka Kuuntelee köyhää tilaisuudesta, joten jatkoa seuraa...

Tasataan sitten kaikki, tuhkatkin pesästä...

Kun sekä rikkaan että köyhän veroprosentti on sama, kumpi mahtaa kärvistellä enemmän? Sekö, joka maksaa paljostaan vai sekö, joka maksaa vähästään? Tähän meitä ollaan viemässä kuin pässiä lieassa.

Tuotteiden ja palvelujen verotuksella vaikutetaan suoraan kansalaisten ostokäyttäytymiseen. Köyhälistö ja kurjalisto siirtyvät ostamaan epäterveellistä mössöä ja vihannekset jäävät mätänemään kauppiaiden laareihin. Tuskinpa äveriäämpi porukka lisää omaa rehujen kulutustaan moninkertaiseksi, ihminen ei ainakaan vielä ole todistetusti kani tai joku sen sukulainen.

Alla oleva linkki johtaa todella lyhyeen artikkeliin, jossa kerrotaan tasaveron vaikutuksista ja siitä tilanteesta, jossa kansa juuri nyt kärvistelee:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/12/05/hs-suomi-liukuu-kohti-tasaveroa/201016957/12

Toinen tasaveroa käsittelevä artikkeli on sekin melkoista tekstiä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/article165133.ece

Poliitikot ja talousgurut kärvistelevät progressiivisen verotuksen sudenkuopassa, kun vaurauden pitäisi lisääntyä ja köyhyyden vähentyä. Kuka uskaltaa sanoa suoraan, että veroprogressio on tasapuolisempaa kuin tasavero? Vielä hullumpi täytyy olla jos vielä kajoaa pääomaverotukseen, sitä lisäävästi. Samalla voi sanoa adios koko uralle ja painua eläkkeelle.  

On siinä pään raapimiseen aihetta. Lopputuloksena kun kuitenkin on se, että HK:n blöö maksaa äveriäälle saman verran kuin köyhälistökurjalistolle, mutta kurjalisto sitä käyttää. Vauraampi porukka voi joskus kuriositeetin vuoksi ostaa kurjalistomurkinaa, köyhäilläkseen... Köyhällä ei ole kuriositeetteihin varaa.

Kun verotuksen painotus siirtyy tuotteisiin ja palveluihin, ei köyhä uskalla mennä kauppareissulle enää kassin kanssa. Kyllä ne tuotteet mahtuvat taskuun, jos hinnat vielä tästä nousevat. Makaroniakin sitten ostetaan 50 g kerrallaan, ei koko pussia, lisätään vain vettä ja makaronit lilluvat sopivan väljästi liemessään. Vesimakaronikeitto on valmis ja siitä riittää pitkään isommallekin porukalle.

Pähkäillessäni asiaa tarkemmin, niin tottahan toki ajatukseni pääsivät vinksahtamaan todella oudoille poluille. Alla vinksahtelun tulosta.

Kun kerran tasataan, niin tasataan sitten hemmetti soikoon kunnolla.

Tasataan:
- köyhyys ja rikkaus.
Siitä vain kaikki omaisuus yhteen pussiin ja velat toiseen, sitten vain jakamaan asukasmäärän mukaan, jokaiselle osuus omaisuudesta ja veloista.

- palkkatulot kaikkien kesken, jotta kaikki saisivat yhtä paljon rahaa käyttöönsä
- työpaikat ja työttömyys
- omaisuus ja omistamattomuus
- lapset ja lapsettomuus

Vähän kiinalaisempi tasaus sitten suoritetaankin alla olevissa

Tasataan:
- viisaus ja tyhmyys
- terveys ja sairaus
- alkoholismi ja raittius
- työnarkomania ja laiskuus
- onni ja epäonni

Entä vanha sanonta "tasan eivät käy onnen lahjat"? Sehän tietysti pistetään uusiksi. Totta perhanassa onnikin menee tasajakoon...

Ja miten suu sitten pannaan, mikä on lopputuloksena? No sellainen järjestelmä, jossa kaikki saavat saman verran rahaa elämiseen, kävivät sitten työssä tai eivät. Ne, jotka todella haluavat tehdä työtä, tekevät ja saavat saman kuukausirahan käteensä kuin työtä tekemättömät.

Jos joku synnyttää lapsen, mietitään mitä lapselle tehdään, jos vaikka jollakulla ei olisi lasta ja synnyttäneellä olisi entuudestaan jälkeläisiä.

Lopetetaan lotto- ja muu arvonta...., sillä eihän koko touhussa olisi enää päätä eikä häntää. Mitä kukaan tekisi voitolla, joka kuitenkin jaettaisiin kaikkien kesken tasan?

Olen edelleen naiivi ja haluan uskoa siihen, että jokaisella on mahdollisuus ja oikeus rikastua omalla työllään, samoin säästää omilla kulutusvalinnoillaan. Vinksahtaneissa aivoissani nyt kuitenkin pahasti hahmotan  tilanteen niin, että poliitikot pyörittelevät päässään jonkinlaista kapitalistista-kommunistista hybridiä, jonka tarkoituksena on saada ainakin osa kansasta osittain onnelliseksi. Paikkaa paikan päälle-politiikka saa aikaan mielenkiintoisia tuloksia, jos kohta ei niin mielenkiintoista elämän laatua.

Alla oleva artikkeli oli lisänä sopassa, kun pyörittelin aihetta päässäni, jossa kävi joltisenkinmoinen kihinä ja kuhina, kuin kymmenentuhatta kirppua ja täitä yhden hiustupen kimpussa.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/12/06/nain-suomi-jakautuu-kahtia/201016851/139

Kiukutteluni oletuksena on se, että verotuksen tasaaminen ei toteudu, mutta verotus painottuu siitä huolimatta tuotteisiin ja palveluihin, hintaa lisäävästi. Näin siksi, että suuret veroremontit harvemmin toteutuvat, paikkaa paikan päälle-politiikka jatkuu ja koko suuri verokeskustelu muuttuu vain poliitikkojen vaalipuheiden päämagneetiksi, jolla kalastellaan köyhälistön ja kurjaliston ääniä.

Niinpä niin, keskustelu tasaverosta yltyy ja on syytäkin. Kauniisti sanottuna, verot tasan ja kansalaiset sitten tekevät suuria kulutusvalintoja kukkaronsa mukaan. Verotus painottuu tuotteisiin ja palveluihin, joten kansa maksaa sitten tasa-arvoisesti saman, niin köyhistä köyhin kuin rikkaista rikkainkin.  Kärjistetysti yksinkertaistaen, satasen budjetilla kärvistelevä maksaa saman kuin tonnin budjetilla shoppaileva kansalainen.

Miten tämä tällaiseksi pääsi menemään...?

Maria Veitola, törkyjournalismin kuningatar...

Meninpä lankaan, lensinpä tuimasti turvalleni, pumpsahdinpa pahasti perseelleni! Maria Veitolako Suomen Jerry Springer? Huomattava ero näiden kahden välillä on se, että Jerry Springerin showssa vieraat käyttäytyivät huonosti ja toivat elämänsä likaiset yksityiskohdat sekä kypsymättömyytensä kaiken kansan nähtäville, kun taas Maria Veitolan vieraat osasivat käyttäytyä ja shown emäntä käyttäytyi kuin huonotapainen tirkistelijä.

Vieraana oli Johanna "Tuksu" Tukiainen ja hänen mahdollisesti tuleva miehensä Arto Länsman sekä koira ja vaaleanpunainen pehmoeläin. Ohjatessaan vieraita istumaan Veitola, täysin asiattomasti, ohjeisti paria olemaan sekoilematta. Tässä siis alkua...

Veitolan showta on mainostettu ohjelmana, jossa "toimittaja" kysyy ne kysymykset, jotka kaikki haluaisivat julkkisvierailta kysyä, mutta joita tavallisella pulliaisella ei ole mahdollisuus kysyä. Enpä usko. Tuskinpa tavallinen pulliainen haluaa silmät pahanilkisyydestä kiiluen kysyä julkkikselta, " Te ootte julkisesti kehuneet teidän seksielämää, niin minkälaista seksii teillä on?" Eipä ihme, että vieraat kiemurtelivat epämukavissa tuoleissaan ja yrittivät saada aikaan edes kohtuullisen järkevältä kuulostavaa vastausta toimittajan täysin asiattomaan kysymykseen. Parempaa/pahempaa oli tulossa.

Kuuluuko toimittajan kysyä: "Mä just katoin, et onks sulla pikkuhousuja, voi hyvä luoja. Onks sulla?" Jos tämä ei ole kaatopaikkajournalismia, niin mikä sitten on? Miksi Veitola oli niin kiinnostunut Tukiaisen vesirajanäkymästä? Voidaanko pallo heittää takaisin Veitolalle ja kysyä "oletko löytänyt komerossasi piileskelevän bi:n tai lesbon, kun tiirailet niin innokkaasti toisen genitaaleja?"

Tuotantoyhtiö ja Veitola halusivat varmistaa, että ohjelmaa varmasti katsotaan jokaisessa Suomen olohuoneessa, ja sitä varten vieraiksi oli kutsuttu henkilöitä, jotka ovat herättäneet mielenkiintoa ja osittain paheksuntaakin elämäntyylillään. Herää kysymys onko vieraiden julkinen häpäiseminen enää journalismia vai pelkästään oman egon kohotusta. Ohjelmasta paistoi punaisena lankana Veitolan minäminäminä-kusinousipäähän- ja minähänteilaankaikkijailkeilenkaikille-mentaliteetti, jonka ainoana tarkoituksena oli ylläpitää "toimittajan" fiksuutta ja "rohkeutta"  sekä nolata ja nöyryyttää jokainen vieras vuorollaan.

Onko tulevien ohjelmien nouseva trendi se, että vieraat saavat luvan varustautua verotettavien tulojensa julkistamiseen sekä epäilevään kysymykseen, onko tulevalla miehellä mahdollisuutta tuloillaan elättää tulevaa vaimoaan? Mitä muuta tämä on kuin häijyyttä, ilkeyttä, nöyryyttämistä, irtopisteiden keräämistä ja oman ns. fiksuuden korostamista?

En tiedä, kärsiikö Tukiainen jonkinlaisesta henkisestä sairaudesta, kenties yksinkertaisuudesta, mutta mistä tahansa onkaan kyse, hän tai pitäisikö sanoa, ettei edes hän ole ansainnut moista raa'an häijyilyn läpitunkemaa ja nöyryyttävää osoittelua. Sama koskee hänen mahdollisesti tulevaa miestään.

Sivistyneisyys mitataan myös sillä, miten ihminen kohtelee erilaisia ihmisiä, tässä ohjelmassa sivistys oli yhtä kaukana kuin Helvetti Paratiisista.

Jussi Parviaisen haastattelussa Veitola putosi kuin eno veneestä. Eikä tämä "toimittajan"rääpäle edes tajunnut, miten Parviainen pesi hänet 6-0, Parviaisen hyväksi. Parviainen joutui miettimään useaan kertaan vastaustaan, jotta hän ei olisi vastannut sitä, mitä hän ajatteli. Veitolan useampaan kertaan toistama sana "hullu" oli sekin törkyjournalismia alimmillaan.

Alla linkki ohjelmaan, mikäli haluatte tuntea myötähäpeää, tirkistellä ja olla pahanilkisiä tai todeta, että Veitolalla ei todellakaan ole häpyä:

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/etusivu/video/maria-tukiainen-ja-l%C3%A4nsman-ensimm%C3%A4isess%C3%A4-yhteishaastattelussaan-mariassa?page=1

Veitola varmisti nyt tulevaisuutensa Suomen tunnetuimman ja kaatopaikkajournalismiin erikoistuneen viikkolehden törkytoimittajana, vakavasti otettavaksi asiatoimittajaksi hänellä ei ole lahjoja.

Pyydän kaikilta ohjelman vierailta anteeksi toimittajan käytöstä, sillä Veitolalla itsellään ei ole älyä siihen.

100.000 työttömän tilastoihme...

Johan tässä on vuositolkulla kuultu ja nähty TE-nöyryytystoimiston erilaisia versioita asiakkaittensa kurssittamiseksi. Ei siinä mitään, että näillä kursseilla on todella mielikuvitusta kutittelevia nimiä, mutta kun ne sisällöltään kuuluvat enemmänkin passivoivaan toimintaan kuin, että ne aidosti vaikuttaisivat asiakkaiden työnhaun ja työllistymisen edistymiseen.

Aivan kuin TE-nöyryytystoimiston kurssisuunnittelijat olisivat poteneet jo useamman vuoden ajan pahemman laatuista ideapulaa. Tietysti, voihan olla niinkin, että kurssien todellinen tarkoitus on vain siivota tilastoja ja säilöä työttömiä paremmin valvottaviin tiloihin. Ilman valvottuja kokoontumisia, joita työvoimapoliittisiksi kursseiksi kutsutaan, ne penteleet saattaisivat syrjäytyä, juopotella, keitellä kotipolttoista ja myyskennellä sitä lähikulmilla, ja/tai pahimmassa tapauksessa kaupitella kotimaista lihaa kulmakuppiloissa.

Työnhakukursseja on moneen junaan, osa on jäänyt junasta ja osa kolisuttelee resiinalla perässä. Tosiasia kuitenkin on se, että osassa kursseja kouluttajat eivät ole koskaan työskennelleet tiskin toisella puolella, siis toimineet rekrytoijina ja siksi heidän oppinsa perustuvat teoriaan ja mutu-tunteeseen, joilla kummallakaan ei ole mitään todellisuuspohjaa. Annetut ohjeet ja teetettävät ansioluettelot/CV:t ovat suoraan sieltä itsestään.

Jotta työttömille saataisiin uudenlaista aivojumppaa kursseilla, joita nyt joka tapauksessa järjestetään, ovat ne sitten järkeviä ja työllistymistä edistäviä tai eivät, voitaisiin kursseilla opiskella jotain innovatiivisempaa ja tarkastella eri aiheita lähestyen niitä hieman erilaisemmasta näkökulmasta.

Tässä heti yksi ehdotus, joka on vapaasti käytettävissä seuraavaa, uutta kurssikokonaisuutta suunniteltaessa:

Kaikille osallistujille jaetaan opiskelumateriaaliksi tyhjä paperipussi ja sen jälkeen jaetaan kurssiohjelma, joka on seuraavanlainen kokonaisuus:

1. viikko käsitellään aihetta onko paperipussi tyhjä ja jos se on tyhjä, niin miksi se on tyhjä
2. viikko mietitään, mitä paperipussissa on ollut, vai onko siinä koskaan ollut mitään
3. viikko kehitellään ideoita siitä, millä paperipussi voitaisiin täyttää, mikäli se täytetään jollakin
4. viikko kerrataan käsiteltyjä aiheita ja yhdistetään edellisillä viikoilla opittua, lopuksi koostetaan edellisten viikkojen anti ja päätetään mitä tyhjille paperipusseille tehdään

Neljän viikon aivoriihen jälkeen kurssin läpäisseille jaetaan diplomit ja heidät ohjataan jatkokurssille, jossa aiheen käsittelyä jatketaan suuremmalla kokonaisuudella, nimittäin tyhjällä kaupan paperikassilla.

Kun kurssitettavat ovat käyneet kaksi, yhteensä  kaksi kuukautta kestänyttä kurssia, heidät ohjataan työkokeiluun, -harjoitteluun tai työelämävalmennukseen paperipussitehtaalle, josta he muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen siirtyvät 6 kuukauden palkkatukijaksolle pussifirmaan.

Palkkatukijakson jälkeen onkin taas aika kurssittautua uudelleen, vaikkapa kertauskurssilla tai sitten erikoistua jätesäkkien valmistukseen, kierrätykseen ja hyötykäyttöön tai hävittämiseen.

Työttömät ovat jatkuvassa koulutusputkessa, valvonnan alla kaunistamassa työttömyystilastoja. Poliitikot voivat rauhassa tehdä vaalilupauksia, joilla Suomesta poistetaan ainakin 100.000 työtöntä seuraavan neljän vuoden aikana. Koko työtön kurjalisto marssii koulutuksesta toiseen, harjoittelusta toiseen ja päätyvät lopuksi palkkatukikaakeiksi 6 kuukauden ajaksi. Koko tämän ajan he ovat olleet toimenpiteessä, eivät siis työttömiä ja vaalilupaukset täyttyvät, jopa ylittyvät.

Kouluttajilla on työtä, yritykset saavat suomea puhuvaa halpatyövoimaa ja tilastot kaunistuvat. Ei ole ongelmia, vai vikkelästi liikehtivää porukkaa, joka pysyy samalla pois pahanteosta...

Vale-elämää valemaailmassa...

Nykyisin vaaditaan kilotolkulla papereita ammattitaidon osoittamiseksi, toisaalta taas, kukaan ei vaivaudu tarkistamaan papereiden aitoutta saati henkilön henkilöllisyyttä ja siksipä näitä vale-jotakin ponnahtaa vähän väliä julkisuuteen. Moniko painetaan villasella maan rakoseen?

Internet pullistelee mitä erilaisimpia tutkintopapereiden tarjoajia, jotka muutamasta kymmenestä dollarista leipovat maksajasta mikämikä-tieteen tohtorin, ammattilaisen vailla vertaa. Neljän tutkinnon maisteri-paperit tupsahtavat postiluukusta suoraan innokkaan vale-opiskelijan työnhakukansioon ja ei kun töitä hakemaan.

Onhan meillä vuosien saatossa ollut vale-lentäjä sekä ajokortiton ammattiautoilija ja mikäli oikein muistan, on muutama vale-opettajakin päässyt livahtamaan sormien välistä. Että sellaista. Eniten meihin tuntuvat kuitenkin kolahtavan terveydenhoitohenkilöstön vale-ammattilaiset.

Kyllä työpaikoilla on jäljellä vielä muutama oikea ammattilainenkin, jolta sitten voi kysellä neuvoja pahimmissa tilanteissa. Ja hei, eihän ketään tarvitse hoitaa, kunhan vain lykkää jotain teholtaan Aspiriiniin verrattavissa olevaa pilleriä kitusiin, niin sillä ne sairaudet saadaan hoidettua. Ja kun nyt luovuus on, alalla kuin alalla, niin korkeassa kurssissa, lipsahdukset ja mokat voi aina panna sen piikkiin, ettei uutta ei voi syntyä ilman kokeilussa syntyneitä vahinkoja, eihän?

Vuosien saatossa on ollut monenlaista mononkuluttajaa tepastelemassa sairaaloiden käytävillä, vale-kirurgeja ja gynekologeja. Nämä olivat ulkomaalaisia lääkäreitä, joiden paperit menivät eteen päin kuin väärä raha suomalaisen ammattilaisjoukon käsissä. Siis itseään ammattilaisina pitävät henkilöt palkkasivat Lääkäri Vierasmaalaisia väärennettyjen papereiden perusteella.

Olemme lukeneet valehoitajista, -lääkäreistä, -hammaslääkäreistä, -eläinlääkäreistä, murhaavista sairaanhoitajista ja sairaalasta, jonka on lähetettävä potilaansa toisiin sairaaloihin, jotta potilasturvallisuus ei olisi vaarassa, siis potilasta ei tapettaisi vahingossa leikkaussalissa.

Kun jo nyt tämän  päivän sekä tulevat sairaat ja vanhukset joutuvat opiskelemaan vieraita kieliä kyetäkseen kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa, niin joutuvatko tulevaisuuden sairaat ja vanhukset opiskelemaan vielä itsensä lääkäreiksi ja hoitoalan ammattilaisiksi, kyetäkseen määräämään itselleen lääkkeitä, suorittamaan itselleen leikkauksia ja lopuksi hoitamaan itsensä kotona? Ja tämä kaikki potilasturvallisuutta vaarantamatta. Kun potilas on sekä potilas, lääkäri että hoitohenkilökuntaan kuuluva, niin ei hän todennäköisesti vedä itseään oikeuteen hoitovirhepaholaisesta, saati sitten kyseenalaista lääkärin ja hoitohenkilökunnan ammatillisuutta.

Ja kun tämä hoida-itse-itsesi -järjestelmä toteutuu koko laajudessaan, niin jatkossa potilaat raahautuvat sairaaloihin hoitamaan itseään, varaavat leikkaussalit valmiiksi itse tehtävää operaatiota varten ja nuijanukuttavat itsensä, voidakseen sen jälkeen poistua ruumiistaan ja siirtyä lääkärinä operoimaan itseään.

Mikä on, kun sairaudenhoito ruikkaa ripulilla ja terveydenhoidon tehtävät ovat siirtyneet internetin ja eri alan lehtien tehtäväksi?

Onko tulevaisuuden trendi-ammatti vale-jotakin? Hullu paljon työtä tekee, opiskelee pää punaisena tutkintoa ja pätevöityy alalle, jossa varmimmin paikan saa "viisas pääsee vähemmällä" vale-ammattilainen, joka huseeraa vale-papereiden antamin valtuuksin elämämme kaikilla aloilla. Miksi opiskella, harjoitella ja käyttää vuosia elämästään ammattiin valmistumiseen, kun kaikki on helposti saatavissa netissä?

Herää kysymys, onko tätä maailmaa, maata ja yhteiskuntaa edes olemassa, olenko minäkin valetta?

Blogien kooma, korina ja/tai hiljainen kuolema...

Pahus, nyt kyllä potuttaa ja oikein urakalla. Juuri kun löydän blogin, jossa on hyvin kirjoitettua tekstiä, ajateltuja mielipiteitä, vinksahtaneita näkökohtia vallitsevaan aikaan tai jokin muu hyvä syy seurata blogia, niin sitten tapahtuu kummia. Kiinnostuksella seuraamani blogi lakkaa hengittämästä, saattaa korista vielä muutaman tekstin verran kunnes kuolla kupsahtaa ja jää koomassa roikkumaan blogilandiaan.

Että nyppii ja ottaa pattiin. Kynnys perustaa blogi on ilmeisen matala ja siksikö yllättävän moni sitten aloittaakin innostuneena blogikirjoittelun, tarkoituksenaan kirjoittaa säännöllisesti painavaa tai vähemmän painavaa asiaa ja jaksaa kirjoitella kuukauden verran, kunnes huomaa säännöllisen kirjoittelun elämää rajoittavaksi. 

En tarkoita alle parikymppisten muoti- ja life style-blogeja, jotka onkin kohdistettu samalle ikäryhmälle ja pitävät sisällään nimenomaan tätä ikäryhmää kiinnostavaa asiaa. Tarkoitan blogeja, joissa ihmiset kirjoittavat mielipiteitään asioista, seuraavat tarkasti ympäröivää maailmaa ja tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin, päiväkirjanomaisia blogeja, joissa kerrotaan ponnisteluista erilaisissa elämäntilanteissa, matkaa itseen, päämäärään tai luovuuden etsimistä ja kenties sen tekemistä.

Olen usein miettinyt sitä, että lopahtaako osa blogeista siksi, ettei niitä ole kommentoitu ja siksi kirjoittaja olettaa, ettei blogissa ole kävijöitä tai etteivät ihmiset ole kiinnostuneita heidän maailmastaan tai mielipiteistään. Puhdas turhautuneisuusko saa kirjoittajan lopettamaan vai onko hänen elämäntilanteensa muuttunut eikä aikaa ja/tai haluja enää riitä kirjoittamiseen?

Joissakin blogeissa saatetaan mennä todella iholle, ihon läpi sisimpään. Ovatko asiat liian kipeitä, muistuttavatko kirjoitukset blogissa ajatuksista ja kokemuksista, jotka kirjoittaja haluaisi jo unohtaa, vetää viivan niiden yli? Hävettääkö joitakin kirjoittajia kirjoittamansa ajatukset ja kokemukset ja he poistuvat siksi vaivihkaa takavasemmalle toivoen, että blogi kuolee itsestään?

Luen päivittäin kymmeniä eri blogeja enkä aina kommentoi tekstejä, osittain siksi, että kirjoitus on ehkä ehjä kokonaisuus tai siinä ei ehkä ole kommentoitavaa, kysyttävää tai erityisesti kiitettävää. Kuitenkin kirjoitus on usein itsenään hyvä. Joskus kirjoitus vaikuttaa enemmän kirjoittajan sisäiseltä yksinpuhelulta, enkä halua omalla kommentoinnillani sotkea kirjoittajan ajatuksia.

Oma lukunsa sitten ovat ne blogit, joissa "kerjätään" kommentteja. Siitä huolimatta, että tekstit ja blogin sisältö saattavat kiinnostaa, en ole koira, jota maannitellaan tai kevyesti komennellaan tai lahjotaan kauniilla sanoilla kommenttitoosassa. Kommentoijallakin on oma minä. Toki teen poikkeuksia linjasta, mikäli blogin sisältö antaa siihen aihetta.

Vihainen kuitenkin olen, sillä monet mielenkiintoisina alkaneet blogit, jotka piru vie olen vielä merkinnyt omassa blogissani luettavien listaan, ovat kuolla kupsahtaneet ja osin jopa ajan saatossa rupsahtaneet. Annan niiden kuitenkin roikkua listalla, sillä joskus joku korahtelee jälleen eloon, mutta suurin syy listoilla roikkumiseen on se, että niiden sisältö on edelleen mielenkiintoista, vaikka ei enää päivitykään.

Joissakin blogeissa olen käynyt "herättelemässä" kommentilla, joitakin kevyemmällä vasaralla kopautellen joitakin taas kunnon lekalla, mutta useimmiten kuolleet pysyvät kuolleina eikä tekohengitys enää auta. Sääli.

Onko kukaan koskaan tutkinut sitä, että moniko blogi on aktiivinen blogi ja moniko hetken hurmoksessa kasaan pykätty ja sitten hiljaisuudessa kuopattu? Blogejahan on maailmassa miljoonia, mutta montako säännöllisesti päivittyvää, aikuisten oikeasti elossa olevaa blogia on olemassa? Minulle riittäisi tieto suomalaisten blogien elävät ja kuolleet -tilastosta. 

Nöyryytys-Helvettiä TE-nöyryytystoimistossa...

Jatkokertomuksen osa 2/2

Arvatkaapas miksi naisemme tarvitsi lääkärintodistuksen tai edes jonkinlaisen todistuksen TE-nöyryytystoimistoa varten? Naisellamme sattui olemaan nöyryytysvirkailija, jonka mielestä naisemme nöyryyttäminen kuuluu ehdottomasti toimiston linjaukseen ja vaikka naisemme ei olisikaan kaupan alan ammattilainen, niin sinne hänet väkisin työnnetään, HYLLYTTTÄJÄKSI.

Voin kertoa, että naisemme on oman alansa ammattilainen, toisella alalla ja luonut erityisalallaan hyvän nimen ja maineen. TE-nöyryytystoimiston virkailija vain ei jostain syystä saanut kemioitaan toimimaan naisemme kanssa ja alkoi nöyryytysten helvetti, josta ei ollut pois pääsyä.

Siitä huolimatta, että naisemme oli tuonut kädestään kaikki mahdolliset lääkäripaperit näytille, nöyryytysvirkailija oli sitä mieltä, että naisemme täytyy hakea avoinna olevia hyllyttäjän paikkoja. Kaksi toimimatonta kättä ja hyllyttäjäksi! Mitä helvettiä? Sairaslomatodistus olisi osoittanut, että lääkärikin on todennut toisen käden toimimattomaksi. Murtumakädestä, siitä väärin hoidetusta, oli taas toiset paperit. Ei onnistunut ei.

Onneksi naisemme on topakka täti ja hän vaati päästä toisen nöyryytysvirkailijan juttusille, ja mielellään sellaisen virkailijan luo,  jonka kanssa asioita voisi hoidella järkevimmillä perusteilla. Sekään ei ollut helppoa, mutta onnistui vihdoin ja viimein suorastaan Kafkamaisten tapauskulkujen kautta.

Uusi virkailija kertoi naiselle, että nykyisin TE-nöyryytystoimistossa on oma terveydenhoitaja juuri näitä arvauskeskuksen vierasmaalaisten lääkäreiden takia, sillä nyt on selvinnyt uskomaton määrä tapauksia, joissa sekä arvauskeskuksen että TE-nöyryytystoimiston asiakkaina olevien ihmisten terveydellä on leikitty, oltu välinpitämättömiä eikä potilaiden sairautta ole diagnosoitu.

Naisellamme oli mukanaan fysikaalisen hoitolaitoksen  tekemä kokonaisarvio, jossa selkeästi todettiin molempien käsien rajoitteet.  TE-nöyryytysvirkailija ihmetteli toisen nöyryytysvirkailijan osoituksia hyllyttäjäksi, vaikka TE-nöyryytystoimiston tietokannassa oli jo olemassa tieto molempien käsien ongelmista.

Pyörittelimme taas kerran epäuskoisina päitämme, vaikka olisi jo luullut itselle ja liudalle ystäviä, tuttavia sekä "kylän" ihmisiä kohdalle sattuneiden hölmöyksien kovettaneen, kyynistäneen ja totuttaneen sihen, että asiat nyt vain menevät nykyisin päin persettä ja sillä sipuli.

Kun porukassa mietiskelimme asiaa, kertoi naisemme TE-nöyryytystoimistossa sattuneesta tapauksesta samaisen liukuhihnanöyryytysvirkailijan juttusilla  ja jonka voimme vain olettaa saattavan olevan syynä TE-nöyryytystoimiston bonusnöyryytyksestä asiakkaalleen.

Tässä nimenomaisessa TE-nöyryytyskeskuksessa ei ole asiakas-wc:tä, enää. Itse wc:t ovat toki olemassa, mutta ne pysyvät asiakkailta lukittuina. Nykyisin asiakkaat ohjeistetaan wc-käynnille ostos-Helvetin toiseen kerrokseen ja sinä aikana kun asiakas juoksee koivet kippuralla pari kerrosta alas ja sen jälkeen muutamia kymmeniä metrejä toiselle puolelle ostos-Helvettiä jonottamaan wc-jonossa toisten, koivet yhtä kippuralla olevien kanssa, menee vuoro TE-nöyryytystoimistossa ohitse.  Taas uusi jonotusnumero ja uusi, vähintään tunnin odottaminen nöyryytysvirkailijan pakeille.

Naisemme oli pyytänyt päästä wc:hen, johon nöyryytysvirkailija oli kulmiaan kohottaen kylmästi todennut, että ei täällä enää ole sellaista, kun asiakkaat varastivat niistä kaiken mahdollisen. Naisemme kysäisi, huumorimielellä, että pelkäättekö te sitten, että hän vetäisee pytyn lattiasta ja tunkee sen käytön jälkeen reppuunsa. Tämä oli vihon viimeisin asia, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Nöyryytysvirkailija kehotti asiakasta joko pidättämään tai sitten käymään ostos-Helvetin yleisövessassa ja sen jälkeen ottamaan uuden vuoronumeron, jotta asiaa päästään jatkamaan.

Tämän jälkeen naisemme sai koulutusosoituksia maahanmuuttajakoulutuksiin, rakennusmestareiden täydennyskoulutuksiin ja muutamiin muihin todella outoihin koulutuksiin. Naisemme on kantaväestöön kuuluva, kaikkea muuta kuin rakennusmestari koulutukseltaan ja täysin eri koulutus- ja työhistorian omaava aktiivinen henkilö. Lopuksi tämä nöyryytysvirkailijoiden kapo sitten läiskäisi osoituksen hyllyttäjäksi ja tästähän koko arvauskeskus - TE-nöyryytystoimisto kissa ja hiiri-leikki alkoi.

Hohhoijaa, ei niin pientä valtaa ettei sitä käyttäisi...

Mitä tästä sitten opimme? No tietysti ainakin sen, että älä perhana soikoon kysele vessojen puuttumista TE-nöyryytystoimistossa ja laske sitten asiasta vielä leikkiä...

Sinä syö liikka pilleri, liikka särkylääke...

Jatkokertomuksen osa 1/2

Onkohan jossain salaisessa kabinettikeskustelussa tehty päätös, jonka mukaan usein arvauskeskuksissa asioivat asiakkaat jätetään hoitamatta tai ainakin hoidetaan väärin, jotta potilasjonot hoituvat luonnollisen poistuman kautta?

Ja nyt sitten tarinaa arvauskeskuksen mielenkiintoista diagnooseista ja suomen kieltä puhumattomista ja ymmärtämättömistä arvauskeskusten arvauslääkäreistä.

Kaikkihan sen tietävät, että Suomessa on talvi kerran vuodessa ja että talvisin jopa kaikkeen karaistuneet suomalaisetkin jäätyvät hankiin ja lentelevät pitkin liukkaita jäitä, lyöden milloin päänsä, persauksensa tai katkaisevat koipensa ja/tai kätensä. Mitäs outoa siinä on? Kyllä siinä vain näinä päivinä on paljon hyvin outoa ja käsittämätöntä arvauskeskusten lääkäreille.

Yhtenä tällaisena talvena liukastui kantaväestöön kuuluva suomalaisnainen hiekoittamattomalla pihamaalla ja seurauksena oli melkoiseksi farssiksi muodostunut sairaalakeikka. Farssiin enemmälti puuttumatta, tehdäänpä pitkä tarina lyhyemmäksi keskittymällä vain seurauksiin, ei syihin. Suomalaisnaisen ranteeseen ruuvattiin metallikehikko, Hoffe, joka sitten tietysti oli asetettu väärään asentoon ja siitäkin oli omat seurauksensa.

Lopputuloksena oli se, että naisemme saa koko loppuikänsä kärsiä särkevästä ranteesta ja tämän vuoksi hän käyttää enemmän ns. tervettä kättään. Tästä on tietysti taas seurauksena se, että terve käsi rasittui ja niin siihen sitten tuli rasitusvamma. Kuten jo arvannettekin, arvauskeskukseen ajan saaminen on työn ja tuskan takana, varsinkin kun kyseessä ei ole henkeä uhkaava sairaus. Tapauksen naisen olisi varmastikin pitänyt puukottaa itseään tai ainakin pahoinpidellä itsensä henkihieveriin, päästäkseen tapaamaan lääkäriä.

Viikkojen odottelun jälkeen naisemme pääsi kuin pääsikin arvauskeskukseen lääkäriajalle. Vastassa oli venäläinen lääkäri, joka ei kuunnellut, katsellut, saati tutkinut. Lääkärimme oli kiinnostunut vain ja ainoastaan puhelimesta, johon vastaaminen oli hänen tärkein tehtävänsä vastaanoton aikana. 15 minuutin varatusta ajasta lääkäri puhui puhelimessa 10 minuuttia. Mitä hemmettiä, luulisi nyt Venäjällä puhelimia olevan, eivät ne niin uusi juttu sielläkään ole, että lääkärimme olisi hullaantunut päästessään käyttämään puhelinta työnantajan laskuun.

Nainen yritti selittää lääkärille, että kädessä on rasitusvamma ja että toinen käsi on murtunut ja väärin korjattu. Lääkäri pudisteli päätään ja tokaisi, että täällä on melkoisen monta Burana-reseptiä, ei tosin näin hyvällä suomella esitettynä. Naisemme pyysi lääkäriltä toimenpidettä, kipupiikkiä, joka näissä tapauksissa pistetään ja useimmiten se jopa riittää hoidoksi. Lääkäri pudisteli päätään ja totesi, että fysikaaliseen aika, ei muuta. Naisemme kysyi sairaslomatodistusta TE-nöyryytystoimistoa varten, sillä sellainen häneltä nöyryytystoimistossa vaadittiin. Ei tullut sairaslomatodistusta, vain päänpudistusta ja lääkärin puhetta puhelimeen.

Ja  eikös tämä lääkäri, Igor Vierasmaalainen, vielä lopuksi loihe lausumahan, että "sinä syö liikka pilleri, liikka särkylääke." Niinpä niin, Burana 400 on liikka pilleri, kun lääkäri ei tee sitä, mitä pitäisi tehdä. Lääkäriin ei pääse ja kun pääsee, lääkäri ei ymmärrä Suomea, ei suomalaista potilastiedostoa tai -järjestelmää, eikä kuuntele potilasta, vaan pulputtaa puhelimeen venäjää sellaisella vauhdilla, että sillä touhulla tulisi hoidettua ainakin 10 potilasta puolessa tunnissa.

Naisemme sai useamman viikon kuluttua ajan fysikaaliseen hoitoon, jossa kyseltiin heti onko hän saanut kipupiikin ja tulehduskipulääkettä. Naisemme totesi siihen, ettei mitään, vain hyytävän paheksunnan Buranan liikakäytöstä. Onneksi fysikaalisessa kädet tutkittiin ja tehtiin selkeä raportti, jonka naisemme sitten kiikutti TE-nöyryytystoimistoon...

Olisikohan rasitusvamma saatu nopeammin hoidettua, jos lääkäriin olisi päässyt ajoissa, kipupiikki olisi annettu heti ja unohdettu Buranan syöttäminen vaivaan, johon siitä ei ollut apua? Niinpä, liikka Burana 400 ja huonolla onnella vatsan limakalvot paskana, maksa- ja munuaisarvot sekaisin, mitä vielä muuta?

Jatkuu...

Mutu-tunnetta, manipulointia ja propagandaa...

Nykyaikana, kun tietoa tunkee joka tuutista, on vaikea enää tietää mikä on totta ja mikä hyvin sepitettyä satua, tai kenties muka-totuutta, joka on tarpeeksi lähellä totuutta, mutta ei kuitenkaan totta

Maailmamme on kyllästetty tiedolla, kaikenlaisella tiedolla, totuudella ja valheella ja niiden välimuodoilla. Mediat ovat joko riippumattomia tai sitten hyvinkin riippuvaisia, äänenkannattajia, rahoittajistaan riippuvaisia, omistajiensa mielipiteiden ja tarkoitusperien käsikassaroita tai joukko omaneduntavoittelijoita, joiden ainoa päämäärä on saada suuri massa toimimaan omien etujensa mukaan. Eikä unohdeta sosiaalisia medioita, joissa puskaradio toimii tuulen nopeudella. Siellä leviävät yhtä nopeasti totuus ja valhe, tietämättömyys tai asiantuntijuus. Kaikki sulassa subjektiivisessa sovussa.

Itse asiassa, ei ole enää riippumatonta totuutta, jo tiedon valtava ja hallitsematon määrä estää sen. Kukaan ei kykene tarkistamaan kaikkea tuuttiin suollettua tietoa ja ainahan löytyy iso kasa ihmisiä, joille mikä tahansa tieto on totta, jos se vain on netissä, tv:ssä tai lehdissä. Uskovathan monet ihmiset mainoksiakin, ihan vain siksi, että joskus oli aika, jolloin mainokset olivat tuotetiedotteita ja jollakin tasolla uskottavia.

Eihän kukaan tunnusta myyvänsä paskaa, ei niin hullua löydykään. Kyllä  kalakauppiaskin huutelee torilla, että: "Silakkaa, silakkaa, hyvää ja tuoretta silakkaa" sen sijaan, että kiljuisi kurkku suorana: "Silakkaa, silakkaa, viikon vanhaa silakkaa. Tulkaa ostamaan paskaa, ennen kuin se mätänee toosaan."

Elämme valheen ja kähminnän vuosituhatta, jossa mikään totuus ei ole kokonaan totta, tuskin osaksikaan. Ja kun aikamme kuuntelemme kaikkialta korvillemme ja silmillemme kohdennettua potaskaa, tulee potaskasta itsestään selvyys, eikä kukaan enää odotakaan kuulevansa totuutta. Totuus lakkaa olemasta.

Epäilen, että kaikki lukemamme, kuulemamme ja näkemämme on vain mediatalojen luomaa "muka-uutisointia" ja todellisuudessa niin paikalliset kuin globaalit mediatuottamot ovat vain satu- ja tarinapajoja, joissa ammattitaitoiset satu-sedät ja -tädit suoltavat päivittäisen kiintiönsä tarinoita. Mikään ei ole totta, mutta niin hyvin kerrottua, että se voisi ihan hyvin olla totta.

Lähitulevaisuudessa on täysin mahdollista, että joulupukki muuttuu todeksi ja jonkun puolueen puoluejohtajaksi, Grimmin satujen hahmot julkkiksiksi tai talkshow-juontajiksi. Mitä sillä on väliä, pääasia on ainoastaan se, että joku puhuu jotain ja jossain, sisältö ei ole enää oleellista.

Media on jo nyt ryhtynyt manipuloimaan ihmisiä erilaisilla tutkimusennusteilla, uutisoinneilla jonkun puolueen syvästä syöksylaskusta ja toisen järkyttävästä noususta hämmentämään poliittista päätäntävaltaa. Kaikki on vielä mahdollista, vaaleihin on aikaa kolmisen kuukautta ja satusedät ja -tädit teroittelevat jo kyniään, puuharyhmät miettivät sumustrategioita ja seuraavan päivän iltasatuja.

Mitä tahansa voi tosiaan vielä tapahtua, aikaa on ja jokaisella puolueella on omat jätekaivonsa, jota toisten puolueiden paskantonkijat yön hämärissä käyvät kaivelemassa. Syytön ei ole kukaan, mutta kenen jätteentonkijat ovat tehokkaimmat, kuka joutuu seuraavaksi grillattavaksi ja kenet nostetaan Suomen pelastajaksi?

Kärsin tietolihavuudesta, tarttis varmaan ryhtyä tietodieetille tai jotain. Pari retriittiä voisi olla poikaa, tai sitten ei...

Kuin hyttysen paska valtameressä...

Toimintojen tehostaminen lienee tämän päivän kirosanoista suosituin. Media kiroilee päivittäin, kokoushuoneissa ja kabineteissa kiroillaan niin, että heikkopäistä jo hirvittää ja hävettää. Virkamiehet ja poliitikot kiroilevat siihen malliin, että uutispätkätkin ovat harvinaisen lyhkäsiä sensuroitujen kirosanojen vuoksi, sanomalehdet ohenevat, kun kirosanojen joukosta ei löydy tarpeeksi asiaa painettavaksi. Siis tehostetaan toimintoja.

Totta maar, toimintojen tehostamisesta puhutaan paljon, mutta tietävätkö puhujat mitä puhuvat? Tällä hetkellä julkisella sektorilla toimintojen tehostaminen tarkoittaa sitä, että kannattava toiminta/yksikkö lakkautetaan ja tilalle polkaistaan vauhdilla uusi hanke tai toiminto, jonka kannattavuus on kenties +-0.

Julkisella sektorilla tapahtuu, porukka etsii töitä avoimilta markkinoilta apinan raivolla ja tuskanhiki otsalla noroen. Ammattitaito ja hiljainen tieto valuu ulos ovista ja ikkunoista. Tilalle palkataan untuvikkoja keksimään pyörä uudelleen, jos vaikka neliskanttinen tällä kertaa.

Untuvikkojen ohjaajina toimivat asiasta mitään tietämättömät urakiertoesimiehet, jotka kymmeniä vuosia virastopölyn joukossa tuherrettuaan, saavat palkinnoksi jonkin kälyisen esimiesviran ennen eläkkeelle lähtöään. Näiltä esimiehiltä puuttuvat kaikki edellytykset kokonaisuuksien ja yksityiskohtien hahmottamiseen. Karavaani kulkee, mitä nyt yhdestä satulasta pudonneesta ajajasta, kamelit löntystelevät omaa tahtiaan, niin myös julkinen sektori löntystelee eteenpäin omaa laiskanpulskeaa tahtiaan.

Julkisen sektorin sokeus on tietyllä tavalla ymmärrettävää, sen ei tarvitse tuottaa kuluttamaansa, ei niin rahaa kuin resurssejakaan. Julkisen sektorin toimintaa pyöritetään vuosittain valtion budjetista määrätyillä köyhäineuroilla, ja selväähän on, että kaikki myönnetyt rahat pyritään käyttämään viimeistä senttiä myöten. Vuoden lopussa tuhlailu julkissektorilla on yhtä shoppailun juhlaa, jossa ostoholistit virkamiehet selailevat silmät ahneudesta kiiluen hankintaluetteloita ja väsäävät omia toive- ja ostoslistojaan tavarantoimittaja-joulupukeille.

Senpä takia takia joissakin virastoissa tai laitoksissa uusitaan tietokoneitakin siihen tahtiin, ettei entisiä ole vielä ehditty purkaa paketeista, kun uutta konetta jo pukkaa sisään. Niinpä. Jos budjetoiduista roposista jää vähänkin yli, se tarkoittaa sitä, että seuraavassa rahanjakotilaisuudessa jaetaan säästäneelle yksikölle vähemmän rahaa. Ei pääntaputuksia...

Ei siis tarvitse ihmetellä miksi julkisella sektorilla ei ymmärretä esimerkiksi tuottavuutta, kannattavuutta, tulosennusteita, pitkän tähtäyksen suunnitelmia tai päämäärätietoisuutta. Ei totisesti niin ymmärretä. Ruohonjuuritason virkamiehet ja toimihenkilöt yrittävät niskat limassa, aivot kiehuen pysyä erilaisten kehittämiskonsulttien ja isorahaisten propellipäiden kehittämien, toinen toistaan oudompien muutosten perässä.

Jokainen uusi kaliffi haluaa jättää omat käpälänjälkensä laitoksensa/virastonsa historiaan ja niinpä taas tehdään koko organisaatiota järisyttäviä muutoksia, joita pikku-virkamiehet yrittävät henkensä hädässä toteuttaa, tai ainakin pysyä hengissä siihen saakka, kunnes tulee toinen kaliffi ja tekee taas omat käpälänjälkensä organisaatioon. Pikku-virkamies sairastuu, kuihtuu pois tai vinkuu varhennetulle eläkkeelle, pois jonnekin.

Isoja rahoja pyörittelevät päättäjät unohtavat sen, että Niilikin muodostuu pienistä virroista. Ei sen uomaa käännetä pikkuasioiden takia. Ja kuitenkin jokainen uusi rahanpyörittäjäpolvi pyrkii väen vängällä muuttamaan joen uomaa mieleisekseen ja taas kerran pikku-virkamiehet ja muut maan matoset kärsivät, kuihtuvat ja pakenevat eläkkeelle, tai edes jonnekin kauas pois...

Ihmisiä ja muurahaisia...

Maailma on aikoja sitten jakautunut kolmeen ryhmään: löysää elämää viettäviin kuhnureihin, töitä tekeviin työläisiin, heidän yläpuolellaan löysää elämää viettäviin rahakkaisiin ja koko kekoa pyörittäviin kuningattariin, jotka nykypäivänä voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Esimerkiksi naaraita, naaraiksi naamioituneita transsuja, homoja, lesboja tai vaikkapa hermafrodiitteja, koiraatkin lienevät mahdollisia.

Maat ovat pinta-alansa mukaan joko isoja tai pieniä muurahaiskekoja, jotka toimivat eri hierarkioiden mukaan. Keoista käydään sotimassa läheisissä keoissa, ryöstämässä orjia ja muutenkin sotkemassa lähikeon idyllistä elämää. Kuullostaako tutulta, mitäpä jos ihminen periytyykin muurahaisesta eikä apinasta, kuten meitä yritetään huijata uskomaan?

Ihmiset ihailevat kritiikittömästi muurahaisten yhteiskuntaa, ilmeisesti siksi, että he alitajunnassaan ymmärtävät oman yhteiskuntamme olevan peilikuvan muurahaiskeon elämästä. Kutitellaanpa hieman harmaata aivomassaa, jotta muurahaiskeon hierarkia ja kansalaisdemokratia tulisivat oikein kuvatuiksi.

Murkkukekossa häärää seuraavanlaista porukkaa:

- pääpahis eli teollisuusmurkkulaa sisällään pyörittävä muurahaiskuningatar. Joskus pääpahiksia saattaa olla useampia ja voi vain kuvitella minkälainen kissatappelu keon sisällä muhii tällaisessa tapauksessa. Pääpahikset löytyvät murkkujen eniten googlatuimpina tapauksina vuosisadasta toiseen. Kyllä tästä tätisedästä saa oivia lööppejä ja varsinkin jos keossa häärää useampi pääpahis, törkyä lentää todella suloisesti seinille. Politiikkaa, ah niin puhdasta politiikkaa...

- kuhnurit, jotka ovat koirasporukkaa ja joista joku saa kunnian hedelmöittää tulivuoren lailla pikku-murkkuja suoltavan pääpahiksen. Kuhnurit eivät työnteosta liiemmälti perusta, ne vain odottelevat siivet selässä hetkeä lähteä keosta lentoon ja sitten ei kun yritys paritella niin monen pahiksen kanssa kuin vain seksityöstä uupunut kuhnuri kykenee. Kun hommat on hoidettu, kuhnurin siivet putoavat ja siinä nääntynyt elostelija sitten harhailee maassa ja kuolla kupsahtaa nälkään tai osuu jonkun tipun suuhun. Selvää sensaatiolehtaineistoa.

- työläiset, nehän tietysti ovat koko keon ikuiseen raadantaan syntyneitä naaraita, joiden ainoana tehtävänä on toimia ravinnon hankkijoina, siis kauppakassien raahaajina, pitävät 24/7 auki olevaa päiväkotia, jossa pääpahiksen tai pahisten munat hoidetaan, samalla sitten passataan ja paapotaan liukuhihnamunijaa. Eikä unohdeta pesän yleistä muuta toimintaa. Työläiset ovat kaikki sisaruksia keskenään ja ovat siis tuomittuja ikuiseen raadantaan. Jotenkin tämä poppoo vaikuttaa sossuviraston eri yksiköiden työntekijöiltä.

- orjat, ne taas ovat toisista, läheisistä keoista toukkana tai kotelona ryöstettyjä jälkeläisiä, joista tulee keon täysvaltaisia työläisiä, siis ravinnon etsijöitä, keon puhtaana pitäjiä ja jälkeläisten hoitajia. Miten niin tuleekaan mieleen jenkkien ja engelsmannien sekä monien muiden rekrytointikeikat Afrikassa, kun jenkkilään piti saada plantaasipelloille ilmaista työvoimaa.

- sotilaat, jotka ovat kehittyneet työläisistä ja joiden ruumis on varustettu tarpeellisilla puruvoimaisilla leuoilla ja myrkkyruiskeella. Sotilaita ei välttämättä löydy joka keosta ja niinhän nuo vaikuttavat enemmänkin palkkasotilailta tai Nato-joukoilta tms. porukalta, joka työnnetään riehumaan eri kekoihin mitä erilaisimmista syistä, ja joille normaaliaivoinen ei osaa arvata kunnon perustetta.

Kukaan ei kyseenalaista työläisten asemaa hierarkian alimilla portailla, eivät kuhnureiden jatkuvaa kuljeskelua siivet selässä odottelemassa bordellikeikkaa pääpahisten kanssa. Yksikään ei ole kyseenalaistanut kuningattaren asemaa keon ylimpänä lellikkinä, kas kun sehän tuottaa sisuksistaan liukuhihnalla lisää kuhnureita ja työmuurahaisia. Siispä, keollinen hedelmättömiä ja ahkeria työmuurahaisia häärää yhden lisääntymiseen oikeutetun ympärillä ja kuhnurit on tuomittu pääpahiksen lelupojiksi koko pienen elämänsä ajaksi.

Aivan kuten muurahaisia on eri lajeja, on ihmisiäkin eri rotuja. Maailmassa tunnetaan tällä hetkellä noin 20.000 erilaista muurahaislajia, Suomessa niitä lienee liki 60 erilaista. Lajeissa siis löytyy, Suomessakin.

Miksi siis ihailla muurahaisia, ahkeruuden takia vai hyvin toimivan järjestelmän takia? Vai kenties sen muuttumattomuuden takia, selkeä kastijärjestelmä, joka vielä toimii.

Muurahaiskeko on kuin yksi kansa, maa ja yhteiskunta samassa paketissa. Olemme kiihtyvällä vauhdilla rakentamassa omia muurahaiskekojamme, lukkoon lyömättä on vielä päivä, jolloin kekoteoria muuttuu todeksi.

Arbeit macht frei, vai tekeekö...