Naamioituneet poliitikot leipäenkeleinä...

Ei muuten todellakaan, siis naamioituneina. Hurstin ruokajonosta vielä sen verran, että kuulimme juttua siitä, miten Sauli Niinistö ja Paavo Arhinmäki ovat kumpainenkin käyneet jakamassa ruokaa köyhälistökurjalistolle. Muita poliittisia leipäenkeleitä ei sitten olekaan näkynyt. Ilmeisesti poliitikoilla on sellainen käsitys, ettei köyhä kansa äänestä, murisee ja uhkailee vain, mutta ei raahaudu äänestyspömpeleihin piirtämään oikeita numeroita lappusiin.

Kumpikaan herroista ei ollut naamioitunut, mikä tässä tapauksessa olisi ollut suotavaa, niin lainvastaista kuin naamioituminen nyky-Suomessa onkin. Laki ei tietysti koske maahanmuuttajia, mutta se ei ole tässä oleellista.

Olisi ollut uskottavampaa, jos sekä Sauli että Paavo olisivat sotkeneet tukkansa, tällänneet pumpulia poskiinsa, meikanneet pehmoiset ihonsa enemmän kadulla aikaa viettävien leipäjonolaisten ihoa muistuttaviksi ja pukeneet ylleen vapaaehtoisten kierrätysvaatekasoista poimittuja työasuja. Tuntemattomuus olisi ollut se, josta olisin antanut pisteitä.

Ruokajonolaisetkin lukevat lehtiä, Metrolehteä nyt ainakin ja jokaisen kotiin tulee ainakin muutama kaupunkilehti, joissa molempien naamat vilahtelevat aina sopivin väliajoin. Kaipa Niinistöllä oli muutama turvamies-korstokin turvaamassa miestä köyhien liialta tuttavallisuudelta.

Yleensä parhaat roolisuoritukset näytellään elävässä elämässä ja poliitikot etenkin tekevät Oscar-palkinnon arvoisia rooleja päivittäin. Kansallisteatteri on menettänyt monta loistavaa näyttelijää politiikalle, sääli.

Valehtelijoiden klubissa, siis Eduskunnan kyselytunnilla oli Heinäluoma jossain vaiheessa päästänyt suustaan, että Jutta-tyttönenkin oli ollut ruokajonossa jonottamassa, ei siis leipäenkelinä. Ja tästäpä mielikuvitukseni vallan villiintyi. En voinut mitään, sillä silmissäni vilahti kuvia kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta, jossa mustavalkokuvassa näkyy säälittävästi eteenpäin raahautuva köyhien joukko ja joukossa vilahtaa kuin laupeuden enkelinä, meidän Juttamme.

Tuskinpa Jutta-tyttösemme oli pukeutunut jonon pukukoodin mukaisiin vetimiin, vai oliko? Miten olisi linttaan astuttu kenkäpari, kirpparin yhden euron jämätoosasta haalittu kulahtanut takinretale, parikymmentä vuotta vanha repsahtanut käsilaukku tyylikkäästi keikkumassa kyljessä ja kaiken komeuden huipuksi, ruudullinen mummokärry perässä pyörien, lahjoitusruokia varten? Päähän sitten isoäidiltä peritty karvareuhka ja lahjoitussilmälasit laastarilla teipattuine sankoineen, täydellinen ruokajono-look olisi valmis.

En halua erityisemmin lyödä lekalla päähän näitä kolmea, jotka ovat ainakin yrittäneet tutustua vähäosaisten Stockmanniin, mutta omina itsenään he eivät ole päässeet niin lähelle totuutta kuin olisi ollut tarpeellista. Tietysti, onhan sekin mahdollista, että he eivät olisi uskoneet totuutta, mikäli olisivat pujahtaneet naamioituneina, häpeästä köyryssä itseään piilotellen ja nähneet jonon todellisuuden ilman julkisuuden henkilön saamaa erityiskohtelua.

Lievennöksenä sanottakoon se, että ruokajonossa Saulin ja Paavon elettä arvostettiin, kiiteltiin myös molempien luontevuutta ja aitoutta.  Jutta taas ei itse ole retostellut ruokajonokeikkaansa julkisuudessa, eivät myöskään Sauli ja Paavo. Jutankin vierailu tuli Heinäluoman suusta, harkittua tai vahingossa, piru siitä selvän ottaa. Epäilijä minussa taas sanoo, että Kansallisteatteri on menettänyt monta hyvää näyttelijää politiikalle...

Ja nytkö sitten kaikki poliitikot tekevät, kukin vuorollaan, vaalityötään ruoka- ja leipäjonoissa? Nähdäänkö heitä soppakanuunoiden vieressä sohimassa soppaa pahvimukeihin, jakamassa ruokakasseja nälkiintyneille, antamassa valmiiksi maksettuja yöpymislippuja asuntoloihin vai kenties lahjoituskirpputoreilla sovittelemassa riepuja alastomille?

Köyhyys ei ole seksikästä, trendikästä tai julkisesti hyväksyttävää, mutta annas olla kun vaalit lähestyvät, silloin köyhyyskin muuttuu hetkellisesti tärkeäksi ja seksikkääksi. Trendikäs köyhyys saattaa tuoda muutaman ratkaisevan äänen. Vaalien jälkeen voi taas sujuvasti unohtaa mitä tuli luvattua ja porskuttaa eteen päin vanhaan malliin. Seuraavat vaalit ovat vasta neljän vuoden kuluttua ja osa köyhistä on jo siihen mennessä matojen markkinoilla, kuolleet eivät äänestä ja ne, jotka vielä ovat elossa, ovat taas korruptoitavissa ruoalla, vaatteilla ja soppakanuunoista virtaavilla keittokupposilla...