Kuin hyttysen paska valtameressä...

Toimintojen tehostaminen lienee tämän päivän kirosanoista suosituin. Media kiroilee päivittäin, kokoushuoneissa ja kabineteissa kiroillaan niin, että heikkopäistä jo hirvittää ja hävettää. Virkamiehet ja poliitikot kiroilevat siihen malliin, että uutispätkätkin ovat harvinaisen lyhkäsiä sensuroitujen kirosanojen vuoksi, sanomalehdet ohenevat, kun kirosanojen joukosta ei löydy tarpeeksi asiaa painettavaksi. Siis tehostetaan toimintoja.

Totta maar, toimintojen tehostamisesta puhutaan paljon, mutta tietävätkö puhujat mitä puhuvat? Tällä hetkellä julkisella sektorilla toimintojen tehostaminen tarkoittaa sitä, että kannattava toiminta/yksikkö lakkautetaan ja tilalle polkaistaan vauhdilla uusi hanke tai toiminto, jonka kannattavuus on kenties +-0.

Julkisella sektorilla tapahtuu, porukka etsii töitä avoimilta markkinoilta apinan raivolla ja tuskanhiki otsalla noroen. Ammattitaito ja hiljainen tieto valuu ulos ovista ja ikkunoista. Tilalle palkataan untuvikkoja keksimään pyörä uudelleen, jos vaikka neliskanttinen tällä kertaa.

Untuvikkojen ohjaajina toimivat asiasta mitään tietämättömät urakiertoesimiehet, jotka kymmeniä vuosia virastopölyn joukossa tuherrettuaan, saavat palkinnoksi jonkin kälyisen esimiesviran ennen eläkkeelle lähtöään. Näiltä esimiehiltä puuttuvat kaikki edellytykset kokonaisuuksien ja yksityiskohtien hahmottamiseen. Karavaani kulkee, mitä nyt yhdestä satulasta pudonneesta ajajasta, kamelit löntystelevät omaa tahtiaan, niin myös julkinen sektori löntystelee eteenpäin omaa laiskanpulskeaa tahtiaan.

Julkisen sektorin sokeus on tietyllä tavalla ymmärrettävää, sen ei tarvitse tuottaa kuluttamaansa, ei niin rahaa kuin resurssejakaan. Julkisen sektorin toimintaa pyöritetään vuosittain valtion budjetista määrätyillä köyhäineuroilla, ja selväähän on, että kaikki myönnetyt rahat pyritään käyttämään viimeistä senttiä myöten. Vuoden lopussa tuhlailu julkissektorilla on yhtä shoppailun juhlaa, jossa ostoholistit virkamiehet selailevat silmät ahneudesta kiiluen hankintaluetteloita ja väsäävät omia toive- ja ostoslistojaan tavarantoimittaja-joulupukeille.

Senpä takia takia joissakin virastoissa tai laitoksissa uusitaan tietokoneitakin siihen tahtiin, ettei entisiä ole vielä ehditty purkaa paketeista, kun uutta konetta jo pukkaa sisään. Niinpä. Jos budjetoiduista roposista jää vähänkin yli, se tarkoittaa sitä, että seuraavassa rahanjakotilaisuudessa jaetaan säästäneelle yksikölle vähemmän rahaa. Ei pääntaputuksia...

Ei siis tarvitse ihmetellä miksi julkisella sektorilla ei ymmärretä esimerkiksi tuottavuutta, kannattavuutta, tulosennusteita, pitkän tähtäyksen suunnitelmia tai päämäärätietoisuutta. Ei totisesti niin ymmärretä. Ruohonjuuritason virkamiehet ja toimihenkilöt yrittävät niskat limassa, aivot kiehuen pysyä erilaisten kehittämiskonsulttien ja isorahaisten propellipäiden kehittämien, toinen toistaan oudompien muutosten perässä.

Jokainen uusi kaliffi haluaa jättää omat käpälänjälkensä laitoksensa/virastonsa historiaan ja niinpä taas tehdään koko organisaatiota järisyttäviä muutoksia, joita pikku-virkamiehet yrittävät henkensä hädässä toteuttaa, tai ainakin pysyä hengissä siihen saakka, kunnes tulee toinen kaliffi ja tekee taas omat käpälänjälkensä organisaatioon. Pikku-virkamies sairastuu, kuihtuu pois tai vinkuu varhennetulle eläkkeelle, pois jonnekin.

Isoja rahoja pyörittelevät päättäjät unohtavat sen, että Niilikin muodostuu pienistä virroista. Ei sen uomaa käännetä pikkuasioiden takia. Ja kuitenkin jokainen uusi rahanpyörittäjäpolvi pyrkii väen vängällä muuttamaan joen uomaa mieleisekseen ja taas kerran pikku-virkamiehet ja muut maan matoset kärsivät, kuihtuvat ja pakenevat eläkkeelle, tai edes jonnekin kauas pois...