Suomalaiset köyhät kerjuukeikalle vaikka Romaniaan...

Nyt kun Suomessa on taas laskettu valtakunnan kaikki köyhät ja päädytty niinkin leveään haarukkaan kuin 600.000-900.000 rahatonta ja kohta nahatonta kansalaista, niin eiköhän pistetä kansa liikkeelle ja toteuteta kansalaisten vapaata liikkuvuutta EU:n sisällä.

 

Hemmeti sentään, jos Romaniasta kansa liikkuu vapaasti köyhälistö-Suomeen kerjuulle ja "lihapatojen" ääreen, niin sitten säädettäköön sellainen laki, jossa jokainen suomalainen köyhä on velvoitettu liikkumaan pakolla vapaasti johonkin toiseen EU-maahan.

 

Ei ole pakko tehdä vastavierailua Romaniaan, sillä siellä suomalainen köyhä voisi äkkiä luulla olevansa rikkaampikin ja palata Suomeen ylpistyneenä. Nyt kun on lumimyräkkä-aika ja todistetusti kylmää, olisi oiva aika pistää köyhälistö kerjuulle johonkin EU:n lämpimään kolkkaan.

 

Kreikka, Italia tai mikä tahansa lämmin maa kelpaisi vallan mainiosti. Seuraavan toimeentulotukipäätöksen tai Kelan maksaman peruspäivärahapäätöksen mukaan voitaisiin liittää matkustamispakkopäätös, joka velvoittaisi kuukauden sisällä päätöksestä matkustamaan johonkin EU-maahan. Päätöksen mukana olisi maksusitoumus jonkun halpalentoyhtiön lennolle ja pakkomatkan paluulipun voisi käyttää vasta kolmen kuukauden kuluttua lähtöpäivästä.

 

Mikä sosiaalimenojen ja Kela-rahojen säästö, sillä tietystikään pakkomatkan aikana köyhä ei saisi toimeentulotukea eikä peruspäivärahaa. Pakkomatkan tarkoitushan on se, että köyhät kerjäävät, "lainaavat", varastavat tai mitä tahansa ja tulevat sillä toimeen.

 

Keittelisivät rantakaloja oliivilehtojen siimekseen pystytetyssä nuotiossa, nukkuisivat tähdet kattona ja harrastaisivat tervettä ulkoilmaelämää. Jos tiukkaa tekisi, voisi tietysti ottaa pahnueen pienimmän kainaloonsa ja pylläyttää pyrstön katukivetykselle jonkin kahvilan eteen ja parkua ja kiroilla suomeksi niin vimmatusti. Kyllä paikalliset viranomaiset jotain tekisivät, aivan varmasti, kun pentu-parkakin olisi naamioitu likaiseksi, räkäiseksi ja kirkuvaksi.

 

Vaatteet voisi varastaa ja ainahan sitä voisi käydä rikkaiden huviloiden puutarhoissa repimässä jotain rehuja ja pakkomyydä niitä sitten paikallisille. Pääsiäismunakoruja voisi niitäkin kaupitella ehtana kultana. Meillähän on ollut melkoinen liuta Romaniasta Suomeen tälläytyneitä korkeakoulutason opettajia, joiden opeista koko kansan köyhälistö voisi käydä kurssin tai pari, jotta kerjuu kaukomailla onnistuisi parhaiten.

 

Sinä aikana kun osa kansasta olisi kerjuukeikalla, voidaan heiltä kolmeksi kuukaudeksi vapautuneet asunnot vuokrata virolaisille ja muunkin maalaisille keikkamiehille, jotka maksaisivat vuokrat ja sähkölaskut, kenties vielä tv-luvankin parhaassa tapauksessa.

 

Pörräytetään kerralla 150.000-225.000 köyhälistökurjaa liikkeelle, kerran vuodessa ja ah avot, jo alkaisi yhteiskunta kukoistaa. Rikkaat saisivat vaurastua rauhassa ja köyhät pidettäisiin vikkelinä.

 

Pilttien koulunkäynti onnistuisi sekin hyvin, kiitos suomalaisen koulujärjestelmän, joka suoltaa neroja tuutin täydeltä. Vanhemmat tai perheen toiset piltit opettamaan pienempiä ja tällä tavoin ratkaistaisiin näppärästi liian suuret luokkakoot.

 

Miksi näin ei tehdä, vaikka tämä ratkaisisi monta ongelmaa kerta heitolla?

 

No tietysti siksi, että suomessa köyhät menevät piiloon ja leikkivät näkymätöntä, kukaan ei tunnustaudu köyhäksi. Joten äkkiä laatimaan laki ja määritetään lopulliset köyhyystulorajat.

 

Voi hyvä tavaton, ei olisi enää leipäjonoja, ruokajakeluita, soppakanuunoita turuilla ja toreilla...

Loppuvuoden kevennys 1, 2 ja 3

Olen louskutellut leukojani, rähissyt ja ärissyt sekä kiroillut pirusti, maailma makaa kuitenkin paikallaan. Tällainen maailma ei ole tervetullut edes Helvettiin, ehei maanpäällinen Helvetti on poliitikkojen ja virkamiesten taivas.


Onneksi asioilla on myös naurettavat puolensa ja siksi alla muutama sketsi, jotka saavat ainakin meikäläisen nauramaan kaiken rähinän ja hampaiden louskuttelun lomassa. Katsokaa ja "nauttikaa"...

Alla ns. teaser trailer ja sen jälkeen loputkin sossuäitien kohellukset:



Osa 1:



Osa 2:



Osa 3:



Osa 4 ja samalla "kauden" päätösjakso:



Niille, joilla on maanantaina työpäivä ja jotka ovat valmiit puskemaan työpaikoilleen lumivallien läpi, hyvää vuoden 2010 viimeistä työviikkoa.

Teille, jotka olette jämähtäneet lumiesteisiin johonkin päin Suomea, ettekä pääse töihin tai TE-toimistoon, teillekin erinomaista loppuvuotta. Toivottavasti kurjuus helpottaa ensi vuonna...

Voi olla, että rauhoitun tämän viikon ja jään kirjoitustauolle, tai sitten en...

Tyhmiä horinoita tyhmästä Helvetistä...

Alkaa meno ja meininki olla sitä luokkaa, että Perkelekin jo jäätyy Helvetissään, pikkupiruista puhumattakaan. Jossain mieleni hämärissä olen yrittänyt uskoa, että joku tolkku tässä talouspoliittisessa touhussa täytyy olla, mutta seuratessani tätä todella mestarillisen kaistapäistä koheltamista, olen päätynyt siihen lopputulokseen, ettei tässä ole päätä eikä häntää.

 

Olemme äänestäneet ja asettaneet vallan kahvoja vääntämään täysin ammattitaidottomia untuvikkoja ja wannabe-poliittisia broilereita, joiden ainoa oikea paikka olisi pyöriä lähimarketin grillissä nahat korpuksi muuttuen.

 

Minkään maan pitkäjänteinen talouspolitiikka ei kestä Nokialaista kännykkäkvartaalitaloutta, jonka mukaan kolmen kuukauden aikana päätetään seuraavien vuosien kurjistamispolitiikasta.

 

Todelliset talousgurut loistavat poissaolollaan ja päivääkään rehellistä työtä tekemätön rosvojoukko huseeraa yhteisen rahasäkin ympärillä kuin Fazerin karkkitehtaalle vapaaksi päästetty hunnilauma, jota koululaisryhmäksikin kutsutaan.

 

Siinä sitä "hyvä jätkä, mutta vähän tyhmä" valtiovarainministerimme käy pokkaamassa suuremmille EU:n jäsenvaltioille ja paiskaa kansan selkänahoista ja työttömyyskorvauksista revityt verotulot kuin paskat kaukana Suomesta sijaitseville pelloille, paikkaamaan EU:n rahoilla törkeästi örveltäneiden valtioiden reikäisiä säästöpossuja tai oikeammin reikäkukkaroita.

 

Kunpa tämä olisi vain tässä, mutta ei.  Ei ole tarvinnut olla kovinkaan kummoinen ruudinkeksijä huomatakseen jo aikoja sitten, että päin männikköä  tässä ollaan ajamassa todellisten valtiomiesten ja talousihmisten aikanaan rakentamaa isänmaata. Missä ihmeen päiväunilandiassa nykyinen poliittinen päiväkerholauma oikein elää? Eikö Suomen lähihistoria ole tuttu? Ainakin se olisi tutustumisen arvoinen aihe kaikille politiikkaan vallanjaolle pyrkiville pyrkyreille. Historiaan tutustuminen kannattaa aina, myös taloushistoriaan tutustuminen.

 

Kansan köyhälistöllä on kurjat olot ja kurjalistoon liittyy päivittäin uusia, pyrstö edellä kurjuuteen pudonneita kansalaisia.

 

Eipä naurata ei, ei sitten yhtikäs niin. Yksityisen ihmisen elämässä tyhmällä poliittisella päätöksellä ja/tai valinnalla on yhden ihmisen elämään järisyttäviä vaikutuksia. Kun koko Eduskuntatalollinen hyytelöpäitä tekee päätöksiä ja valintoja, sillä on koko kansan elämään järisyttäviä vaikutuksia. Helvetin pitkävaikutteisia.

 

Pahasti pelkään, että jossain vaiheessa, eikä siihen mene enää kauaa, maailmalla yhteiskuntarauha on vaarassa. Yhteiskuntarauhan repeäminen ja sen tsunamiseinämien vahinkoa aiheuttavat vaikutukset rantautuvat kyllä Suomenkin rannoille, emme me ilman jää, pahuudesta emme pätkääkään.

 

Köyhyyden ja rikkauden raja on kilometrien levyinen, ajatuksellisesti galaksien välinen matka. Miksi ihmeessä rikkaudella on kasvot ja köyhyydellä ei? Kun halutaan kuvata köyhää, painutaan kamerat keikkuen kuvaamaan leipäjonoa, tai sitten tarkennetaan kuva siihen samaan pultsariin, joka on koristanut köyhyysgalleriaa viimeiset 50 vuotta, edelleenkään pääsemättä puskasta pois.

 

Ja sitten se sama saamarin mantra, jolla edellinen ja nykyinen hallitus läiskii köyhiä kyykyyn: "kyllä tekevälle töitä löytyy". Niinpä, ja tähän mantraan perustaen nyt sitten Lex-Soininvaara tuli voimaan. Sillä kyykytetään alle 25-vuotiaat, jotka pakotetaan hakemaan yhteishaussa koulutukseen, joka ei elämänpituiseksi työksi muuttuneena voisi vähempää kiinnostaa.

 

Tilapäistöitä ei ole, sillä niihin ohjataan kaikki vähänkin suomen kieltä hallitsevat maahanmuuttajat. Kuka tästä hyötyy, ei kukaan, mutta ihmismassoja saadaan liikutettua, kyykytettyä ja alistettua, lopulta hävitettyä. Tilastonikkareille ainakin löytyy töitä kun ylös ja alas sahaavia tilastometkukäyriä siirretään PowerPoint-esityksiin, joita rinta rottingilla sitten esitellään ainoana totuutena kaikelle kansalle. Onhan silläkin työllistävä vaikutus, että maan rakoon kyykytetyt siirtyvät ajallaan mielenterveyspotilaiksi, kansoittavat arvauskeskukset ja käyvät kerjuulla sossussa.

 

Ei kansa todellakaan ole ansainnut näitä nykyisiä poliitikkoja, eivät kyllä muutamia edellisiäkään. Rehelliset, oikeudenmukaiset ja moraaliltaan terveet eivät politiikkaan hakeudu, joten jäljelle jäävät vain tyhmät, ahneet ja narsistiset idiootit, joiden ainoa mahdollisuus päteä on tehdä mahdollisimman paljon päätöksiä, tyhmiä ja harkitsemattomia päätöksiä.

 

Tällä hetkellä poliittista valtaa käyttää täysin hallitsematon, munaton ja vaginaton porukka, jonka ainoa päämäärä on saada muilta EU-mailta taputuksia päälaelle, hinnalla millä hyvänsä.

 

Kukaan nykymenoa seurannut ei voi uskoa siihen, että politiikkaa tehtäisiin rehellisesti, kansan paras huomioiden, vahingoittamatta maailman muita kansoja. Suuri osa suomalaisista tietää tilanteen, odottaa uusia rehellisiä poliitikkoja tekemään päätöksiä, mutta todennäköisesti pettyy ensi vuonna uudelleen.

 

Voi hyvä tavaton sentään, emmekö todellakaan ole perinneet esi-isiltämme ja esi-äideiltämme yhtään hyvää geeniä?

 

 

Blogilandiastako uusien kansanedustajaehdokkaiden pyydystyskenttä?

Nyt on se aika vuodesta, jolloin vaalihumppa hurahtaa kohta täysillä käyntiin. Yle on jo avannut omat vaalisivunsa osoitteessa:  http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/.

Vaalikoneet taas avautuvat tammi-helmikuussa 2011, jolloin itse kukin pääsee tutkailemaan omia vakaumuksiaan ja näkemyksiään vastaavia ehdokkaita.

Uskaltaako yksikään puolue jättää pois ehdokaslistoiltaan perunajauhoaivoiset julkimot ja marssittaa kehiin asiantuntijuutta, kokemusta, näkemystä ja jos vielä mahdollista, luotettavuutta?

Tätä porukkaa löytyy enemmälti yritysmaailmasta, niiden ihmisten joukosta, jotka tekevät työkseen suurta määrä ihmisiä koskevia päätöksiä, kulkevat tuntosarvet herkkinä pitkin maita ja mantuja. Jospa vielä löytyisi sellaisia tapauksia, jotka oikeasti tietäisivät mitä ovat puhumassa, ymmärrettävällä suomen kielellä. Myös eri alojen kokemusperäisillä asiantuntijoilla on kova kysyntä eikä pahitteeksi tekisi muutama työelämässä toikkaroinut humanistikaan.

Luettelemani porukka nyt vain sattuu olemaan lööppikammoista plaatua, osa myös harvinaisen epämediaseksikkäitä otuksia, jotka eivät haise rahalle tai menestykselle. Sanalla sanottuna tylsääkin tylsempiä ja harmaita tyyppejä. Miksi kansa äänestäisi tylsää ns. asiantuntijaa, kun vaihtoehtona on tunnettu tai hehkeä lööppien prinssi tai prinsessa?

Nykymallin mukaan eduskuntaan valitaan iso liuta ihmisiä, jotka ovat lööpeistä kaikelle kansalle tuttuja. Valitettava tosiasia nyt kuitenkin on se, että perunajauhoaivot eivät viisastu kokkarenkaan vertaa istuivatpa he kuinka uskollisesti kuin tatit kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa istunnoissa. Tyhjästä on vaikea nyhjästä ja siinä vaiheessa kun ihminen edustaa kansaa, ei hän saa maksattaa opintojaan kansan kustannuksella.

Miksi hemmetissä annamme täysin taitamattomille puolueille ja niissä huseeraaville pyrkyreille, grillausvalmiille poliittisille broilereille ja omaneduntavoittelijoille sanan sijaa? Miksi emme pistä pystyyn virkamieshallitusta, jossa eri alojen asiantuntijat, ilman poliittista oman edunpyyntiä, ratkaisisivat ongelmia ja tekisivät sen hetken todelliseen tietämykseen perustuvia päätöksiä? Samasta aiheesta olen urputtanut aiemminkin, mutta nyt jos koskaan virkamieshallitus voisi olla järkevin vaihtoehto.

Eipä tarvitsisi lähteä tutkimaan vaalirahoitussotkuja, henkilökohtaisia sotkuja tai opettaa märkäkorvia politiikan nyrkkeilykehän sääntöihin. Ainakin minä haluan mieluimmin nähdä kansanedustajista asiapitoisia artikkeleja asiapitoisissa lehdissä kuin kohujuttuja lööppijournalismin läpitunkemissa kaatopaikkalehdissä.

Asiantuntijuus ei välttämättä ole hankittu koulutuksella, vaan vanhan kansan syvällä rintaäänellä toteamalla "kyllä työ ja elämä opettaa". Kansan syvistä riveistä on aiempina vuosikymmeninä noussut järkerviin päätöksiin kykeneviä edustajia. Koulutus on hyvä asia, mutta se ei teoriatasolla anna vielä minkään valtakunnan syvää tietämystä asioista, joilla on suuri merkitys Suomi-nimisen monialayrityksen asioiden hoitamisessa.

Sen mitä olen ajan kuluessa tutustunut blogistanin mitä erilaisinpiin blogeihin, voisin lyödä vaikka paitani vetoa siitä, että eri alojen asiantuntijoita sekä päänupistaan harvinaisen selväjärkistä porukkaa löytyy blogilandiasta. Ihmisillä on tarve oksentaa epäkohtia ulos, tarjota erilaisia vaihtoehtoja ja odottaa kunnon päätöksiä.

Miten olisi, jos seuraavat kansanedustajat etsittäisiin suoraan blogilandiasta, säästyisivät vaalikulut eikä vaalityötä tarvitsisi tehdä, sillä aikaisemmat tekstit ja kannanotot ratkaisivat ehdokkuuden.

Tyrkylle tuotaisiin ne blogien pitäjät, jotka ovat teksteillään ja ehdotuksillaan osoittaneet ja todistaneet kykynsä selväjärkiseen ja analyyttiseen ajatteluun, ehdottaneet tapoja hoitaa yhteisiä asioita ja ennen kaikkea, eivät ole jo valmiiksi ryvettyneet lahjusskandaaleissa ja lööppijulkisuudessa.

Eri asia tietysti on se, moniko blogin pitäjä olisi valmis astumaan suuriin saappaisiin ja astelemaan, varsinkin muutaman viimeisen hallituksen ja kansanedustuksen jälkeisille raunioille.

Kun kerran verotusta, terveyspalveluita yms. ollaan ajamassa uusille raiteille, ajetaan sitten samalla koko kansanedustajien valintakäytäntö uusille urille...

Parantavaa laastaria, iiriksi...

Enya - Oíche Chiúin - Oiche Chiuin (Silent Night) video clip

Joulun paras lahja: parantava laastari...

Jokainen meistä on elämän haavoittama ja kaikilla on syviä haavoja, paksuja arpia, joiden päällä läheisten ja ystävien verkko toimii parantavana laastarina, kunnes ihminen on taas valmis paljastamaan itsensä maailmalle.

Kaikilla ei ole ystäviä eikä edes läheisiä.  Ihminen saattaa myös hävetä itseään ja tilannettaan, eikä siksi halua tai voi pitää yhteyttä muihin. Joskus ihminen pelkää, joskus hän vain on jo unohtanut muut ihmiset.

Käyttäkäämme muutama pieni hetki joulusta olemalla ajatuksissamme ystävä, parantava laastari, kaikille niille ihmisille, jotka tänäkin jouluna ovat yksin, joko haluamattaan tai omasta tahdostaan. Antakaamme ajatustemme tavoittaa ne ihmiset, jotka ovat sairaita, köyhiä, rikkinäisiä, nöyryytettyjä ja ihmisiä, jotka vain yrittävät selvitä päivästä toiseen.

Meillä kaikilla on mahdollisuus antaa hetki ajastamme niille, joihin joulu koskee. Ajatus kulkee sinne, mihin ihminen eivätkä ihmisten keksinnöt pääse. Jokainen ihminen on ajatuksen arvoinen. Ajatus tuntemattomaan tavoittaa jokaisen, jolla on henkiset antennit, mahdollisuus vastaanottaa ja poimia avaruudessa kulkevia viestejä ihmiseltä toiselle. Hyvää tarkoittava ajatus on henkinen laastari, jonka antamiseen jokaisella on mahdollisuus.

Blogilandiassa olen tutustunut moniin ihmisiin heidän blogiensa kautta. En itse ihmisiin fyysisesti, mutta olen päässyt ihmisiä lähelle heidän tekstiensä kautta. En välttämättä aina ole kommentoinut kirjoituksia, mutta olen sivusta seuraamassa blogin elämää.

Olen tutustunut koskettaviin ja elämänmakuisiin blogeihin, olen lukenut kantaa ottavia, yhteiskunnasta ja ihmisistä kirjoittaviin, turhautuneisiin ja parannuksen partaalla oleviin, blogeihin, jotka keräävät ympärilleen muita samankaltaisia, yhteisöjä joissa välitetään, otetaan kantaa, parannetaan maailmaa ja pyritään elämään elämä niin hyvin ja välittävästi kuin vain on mahdollista. Kaikki niistä ovat tärkeitä, mieltä järisyttäviä, anteliaita...

Blogistan pitää sisällään ihmisiä, joiden kirjoituksista olen saanut lujuutta kestää tämän päivän, nauruja ja ilon kyyneleitä. Olen vieraillut blogeissa, joiden aihepiiristä minulla ei ole mitään tajua, mutta joiden kautta olen päässyt edes hetkeksi lähelle uusia asioita ja tapoja elää tämä annettu elämä.

En ole leipuri enkä käsityöihminen, en viihdy rasvamontussa enkä hirvimetsällä, mutta vierailemalla näissäkin blogeissa olen päässyt aihetta lähemmäksi, oppinut toisenlaisen tavan elää. Puutarha, valokuvaus ja tuunausblogit, puhumattakaan talonrakennusprojekteista, niissä kaikissa on uskomatonta iloa, tekemisen meininkiä ja tiedon jakamisen halua.

Blogistanissa on kirjoituksia, jotka ovat koskettavia, äärettömän rehellisiä ja avoimia, ajatukset paljaina muiden lukea. Kaikille teille haluan toivottaa

HYVÄÄ JOULUA & RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA 2011

Kaikille blogistanin yksinäisille, teille, jotka kirjoittelette yksinäisiä blogeja kyberavaruuteen luullen, ettei niitä kukaan lue, toivon sitkeyttä ja jaksamista. Blogeja lukee epälukuinen määrä ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua kommenteillaan rikkoa haurasta kirjoittajaa.

Myös kaikille teille, blogistanin erakoille, jotka ette ole vielä valmiita kommentoimaan muiden kirjoituksia, toivon valoisaa ja rauhallista joulua. Ajattelen teitä lämmöllä ja toivon uskallusta jatkaa kirjoittelua, ja ehkä joskus kun aika on oikea, myös mahdollista lähentymistä muihin kirjoittajiin.

Ja kaikille niille maailman ihmisille, joilla ei ole ketään, joka kaivaisi inhimillisestä ensiapupaketistaan parantavan laastarin, kaikille teille ajatukseni ja lämmin kosketus. Kaikkien elämä on tärkeä, kaikki ovat arvokkaita.

KAIKILLE OIKEIN PALJON PARANTAVAA LAASTARIA...

Pisa-tutkimus ja vaunulastillinen nälkäisiä apinoita...

Mitä lähemmäksi ajaudumme vuodenvaihdetta, sitä vikkelämmin tuntuvat asiat tapahtuvan, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Päänahka suorastaan kutisee aivotäiden ryömiessä harmaissa aivosoluissa. Maailma on niin sekaisin kuin vain on mahdollista, ja sekaisemmaksi tuntuu menevän.

Kuka enää muistaa mitä viime vuonna tähän aikaan tapahtui, saati puoli vuotta sitten? Kaikkialla tapahtumien vyöry hyökyy päälle kuin armoton tsunami, jonka alta ei yksikään pelastu. Elämme suorastaan pelottavaa aikaa, jolloin jokainen yrittää räpiköidä eteen päin, päivästä toiseen parhaan taitonsa mukaan.

Pää ei kerta kaikkiaan kestä rankempien aiheiden käsittelyä, joten tyydyn siis ihmettelemään helpommasta päästä olevaa aihetta.

Kallellaan olevan Pisa-tutkimuksen tulokset aiheuttivat pienimuotoista päänsärkyä aiemmin maailman ykköseksi rankatussa maassamme, jonka yhtenä päämääränä on loistaa ykkösenä kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa, koskivatpa ne vaikka viemärirottien elinoloja Helsingin viemäreissä tai luomupossujen silittelynopeutta Loimaalla. Paras pitää olla ja jos ei olla, niin heti tutkijalautakunta selvittämään kärvistelevän kirvelevää tulosta.

Viime vuonna suomalaiset nuoret olivat parhaita, mutta tänä vuonna tuli takkiin ja pahasti, kun kehiin tuli uusia maita opinahneine pentuineen ja enemmän näytön paikkaa tarvitsevine yhteiskuntineen. Herra jestas sentään, eiväthän suomalaiset pennut enää osaakaan lukea parhaiten, olivat kuudensia, perkele. OECD-maista sentään kakkosia, mutta mikä sijoitus se sellainen on kun vain ykkössija noteerataan, ei niin yhtikäs mikään. Ovat pennut huonontuneet sitten viime vuodesta, eller hur...

Luonnontieteissäkin olimme vasta kakkosia, hemmetti sentään joku perhanan Shangai Kiinassa meni rinta rottingilla suomalaisten propelipäiden ohi. Voi tätä häpeää ja hirvitystä.

Toisaalta, ei tarvitse olla kummoinenkaan nero tajutakseen mistä koko touhu kiikastaa. Kouluissa kakarat sullotaan liian pieniin luokkiin ja tasan niin monta kuin sisään mahtuu. Meteli on sitten sen mukainen, kuin kuuntelisi vaunulastillista nälkäisiä apinoita. Opettajat, joilta on viety kaikki keinot hillitä nälkäistä apinalaumaa, huutelevat hädissään hiljaisuutta, ja lopputuloksena on luokan kingin tai kingittären karjahdus, että turpa kiinni huora, homo tai joku muu muodissa oleva lempinimi.

Tietysti hallitsemattomaan ja raivoisaan mölyapinareaktioon voi olla syynä sekin, että kakaroita säilötään ahtaissa ja hometta seinistä tursuavissa luokissa, jotka olisivat omiaan osterivinokas-viljelijän kasvualustoiksi. Mitä turhia homeita poistamaan, onhan kakarat jo kyllästetty erilaisilla lisäaineilla siihen malliin, että tuskin homekaan niitä enää kykenisi vahingoittamaan.

Entä sitten kuuluisa ilmainen kouluruoka, jota jopa engelsmanni Jamie Oliver kävi tutkailemassa ja yrittää nyt lanseerata saarivaltakunnan pekoniaivoile? Niillä senteillä, jotka on budjetoitu pentujen päivittäiseen murkinaan ei kyllä syötettäisi taskukoiraakaan.

Ehei, kyllä nyt on niin, että koulun keittiöhenkilökunta tekee kolmivuorotyötä ja yövuoro kiertelee markettien biojäteastioilla, kaivellen pyrstöt pystyssä eilistä einestä laihan budjettiruoan jatkeeksi. Tästähän ei voi olla muu seuraus kuin se, että suomalaisten koululaisten aivot muuttuvat yhä enemmän rakenteeltaan pastaa muistuttaviksi.

Kun vielä pikku pilttien päähän tungetaan tietokonekaupalla ja käsittämättömällä vauhdilla koko ajan muuttuvaa tietoa, onko mikään ihme etteivät pennut enää tiedä mikä on itä tai länsi, Neuvostoliitosta ja Venäjästä puhumattakaan. Kun aivot saavat yliannostuksen, tulee aivoähky eikä siihen olotilaan auta kuin masennus, aggressiivinen käytös ja/tai lintsaaminen.

Jaa'ah, taitaa käydä niin, että seuraavassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten pentujen kohdalla koko tutkimus kaatuu. Sitten varmaan perustetaan tutkimuslautakunta tai jotain.

Lähde nyt sitten näillä tuloksilla myymään suomalaista koulutusosaamista muulle maailmalle. Pennut voivat pahoin, opettajat oksentelevat koulujen käytävillä ja vanhemmat ovat ihan pihalla, sananmukaisesti.

Kyllä Suomessa osataan kaataa ainakin yksi Pisa. Että tällaista sivistysvaltiossa tällä hetkellä...

Kun mikään ei riitä ja vähän on paljon...

Näinäkin päivinä, hetkinä ennen kauppojen sulkeutumista, ostoshelvettien hiljenemistä, keskuudessamme kulkee ihmisiä, joiden mielissä ja sydämissä velloo surullisia ajatuksia.
Mistä tehdä joulu lapsille, perheelle, yksinäiselle itselle? Millä muistaa niitä harvoja jäljellä olevia ystäviä, sukulaisia, kenties kaukana asuvia läheisiä, kun kortti on liian vähän, eikä edes sen lähettämiseen rahat riitä?

Miten juhlii joulua ihminen, jonka ainoat ostospaikat ovat diakonin toimisto, Pelastusarmeija, Hurstin ruokajakelu, Myllypuron tai tai muu ruokajakelu, leipäjono...?

Kun sydän on pelosta jäässä, ihminen kulkee ihmisten keskellä näkymättömänä, tyhjin käsin, odottaen ihmettä. Jospa tänä jouluna joku huomaisi, auttaisi, toisi valoa epätoivoon, riittämättömyyteen, yksinäisyyteen... Jospa tämä joulu olisi erilainen, valoisampi kuin edelliset, pettymysten täyttämät joulut.

Joulu murtaa enemmän ihmisiä kuin yksikään toinen vuoden juhlapäivä. Joulu mittaa ihmistä, hänen maailmaansa ja merkitystään. Nämä ihmiset eivät liiku FaceBook-maailmassa, tviittaa Twitterissä tai ole verkostoituneet Internetin sivuilla.

Elämä jatkuu joulun jälkeen, kysymys kuuluukin kuinka monen kohdalla tämä joulu jää viimeiseksi. Ihminen on äärettömän hauras, ja eritoten jouluna hauraimmillaan.

Sen lisäksi, että lahjoitamme rahaa erilaisiin joulukeräyksiin, antakaamme ylimääräinen henkinen lahja jouluksi. Lahja, jonka valo valaisee ja lämmittää, antaa näkymättömälle ihmisarvon ja tunteen siitä, että hän on merkityksellinen.

Muistakaamme niitä, jotka olemme jo unohtaneet. Ottakaamme yhteyttä heihin, joihin emme halunneet pitää yhteyttä. Kutsukaamme joulupöytään ihminen, jonka tiedämme olevan yksin, tai viekäämme tarpeellinen joulukori perheelle, jonka tiedämme tai aavistamme kamppailevan vaikeuksien keskellä.

Ei tarvitse lahjoittaa miljoonia tehdäkseen maailmasta paremman paikan, riittää kun lahjoittaa aikaansa, ajatuksiaan ja paljostaan suoraan ihmiseltä ihmiselle.

Vihreitä skinejä ja halpaa makkaraa...

Mitä helvettiä vihreät menivät tekemään? En ollut varmasti ainoa, joka oli mennä pökerryksiin ja tajuttomaksi kun uutisissa näytettiin vihreiden vaalikampanjatunnus. Herra jestas sentään, vihreällä pohjalla Suomen leijona. Rinta rottingilla vihreiden skini-jaosto esitteli uutta vaalitunnustaan, ja uskalsipa muutama möläyttää senkin, että aluksi vähän arvelutti tämä uusi linjaus, mutta nyt kaikki ovat ihan täpinöissään.

Eivätkös nuo perhanan viherpipertäjät muuta enää keksineet? Olisivat nyt vähän ensin edes miettineet mitä tuo tunnus tuo mieleen. Viherpipertäjät ovat jo aikoja sitten myyneet Suomen ja muuttuneet mamu-halaajiksi. Toivottavasti jokaisella viherpipertäjällä on omassa kotona ikioma mamu, jota pallutella, hellitellä ja hemmotella. Kaiken päin seiniä käsittänyt armas työministerimmekin silmät sikkurassa puhui isänmaallisuudesta, ja millähän rahkeilla kyselen vain.

Voi hyvä tavaton sentään, että piti nähdä vielä tämäkin päivä, jona vihreä liike, skinitunnuksin varustettuna, lähtee vaalitaistoon syvästi inhoamiaan Persuja vastaan. Mihin helvettiin vihreiden aivot on heitetty? Tarvitaan ainakin 100 Osmo Soininvaaraa pelastamaan uppoavasta optimistijollasta edes äyskäri.

Vihreiden tempauksesta järkyttyneenä jään kauhulla odottelemaan muiden puolueiden vastavetoa. Voidakseen ylittää vihreiden, suorastaan makaaberin, vaaliteeman muiden puolueiden pitää astua symboliikan pimeälle puolelle. Ja taivas varjelkoon, mitä on enää odotettavissa kun alku oli jo näin raflaavaa. Mikähän puolue suunnittelee tälläkin hetkellä svastikan ottamista vaalisymbolikseen?

Suomalainen politiikka on aina ollut harrasta ja vakavaa, suorastaan vanhakantaista ja kivenjärkäleisiin verrattaviin puoluejohtajiin nojautuvaa. Nyt kun puoluepomo kerrallaan on lennellyt jalustoiltaan kaikkien tuulien mukaan, voi järkäleiden löytäminen olla perin työllästä. Uskottavat tyypit ovat harvassa ja nekin harvat tuskin ovat kiinnostuneita ryvettymään politiikan kuravellissä.

Mitä enemmän seuraan politiikkaa, sitä enemmän ymmälläni olen. Miten on mahdollista, että poliittiset puolueet eivät näe tavallisen ihmisen hätää ja selviytymistaistelua jokapäiväisessä elämässä? Politiikasta on kadonnut ihminen, puhutaan enää vain rahasta ja sen liikkuvuudesta.

Tavallinen ihminen pitää kynsin ja hampain kiinni työpaikastaan ja kun se menee alta, kaatuu koko korttitalo. Ja tätä samaa onnetonta kyykytetään sen jälkeen kaikissa mahdollisissa virastoissa ja jopa mediassa, jonka tutkivaan journalismiin olen joskus tottunut luottamaan. Suomut ovat lennelleet silmiltäni, enkä enää tiedä mihin luottaa.

Joka tapauksessa työtöntä mätkitään kuin vierasta sikaa, hoetaan mantrana, että töitä kyllä löytyy kun vain aktiivisesti etsit sitä. Eikö kenenkään mieleen tule se tosiasia, että on helvetin vaikea työllistyä, jos ei ole jäljellä työpaikkoja, joihin työllistyä. On helpompi syyllistää työtöntä kuin tehdä jotain sen asian eteen, että Suomessa vielä olisi yrityksiä, joilla olisi mahdollisuus työllistää.

Sama juttu köyhemmän kansanosan sairastuvuusluvuista keskusteltaessa. Vanha tosiasia on se, että makkara on halvempaa kuin pihvi ja makaroni edullisempaa kuin vihannekset.

Syö siinä sitten terveellisesti, kun pitää maksaa laskut ja olla paraatikunnossa hakemassa olematonta työpaikkaa. Pihistä sitten ruokakuluissa, kun pitää olla niin laajakaistaa niin laajakaistaa, että heikkopäistä hirvittää. Vanhalla rukilla on melko työllästä riehua nettimaailmassa, kun kone tekee tenän ja netti tökkii hitauttaan, halvin laajakaista-versio kun on ainoa mahdollisuus.

Halpa makkara ei ole paras mahdollinen funktionaalinen eines, jolla kansan syvät rivit pidetään terveinä.

Suomalainen ja kansainvälinen politiikka on kuin Kauniit ja Rohkeat -saippuaooppera, lähikuvissa tuijotellaan minuuttikaupalla kameraa ja yritetään välittää tyhjiä tunteita turtuneille ja koko potaskarepertuaarin nähneille ja kuulleille äänestäjille, jotka pitää jollain mystisellä konstilla saada aktiivisiksi äänestäjiksi vaaliuurnille.

Vinkiksi kaikille puolueille, jotka yrittävät saada tyhmän kansan syvät rivit notkahtelemaan kohti vaaliuurnia, antakaa kansalle välillä leipää, sirkushuveja tässä on jo katseltu tarpeeksi kauan ja ne eivät enää riitä täyttämään tyhjänä kurisevaa vatsaa.

Olettaisin, että se puolue, joka lupaa alentaa makkaran, kaljan ja viinan hintoja, se saa kansan syvät rivit taakseen. Ja ihan ilman skini-tunnuksia ja turhia löpinöitä isänmaallisuudesta.

Suomi on jo myyty EU:lle ja keskuudestamme poistuneet sotiemme veteraanit pyörivät multayksiöissään siihen tahtiin, että hautausmailla käy melkoinen maanmöyhennys tälläkin hetkellä.

Eivät ne sanat vaan ne teot, ratkaisevat loppupelissä voittajan. Liukaskieliset shemeikat on ennenkin muilutettu rajan yli tai sitten raahattu ladon taakse...

Kaatopaikkalääkäreitä ja liukuhihna-asiakkaita...

Eikö ole erikoista se, että vuosittain Suomessa aloittaa lääkärikoulutuksen noin 650 opiskelijaa ja joka vuosi koulutuksesta valmistuu noin 500 potilasvalmista ja koulutuksen suorittanutta valkotakkista jumalaa, mutta elämme julkisen terveydenhuollon parissa lääkäripulan aikaa? Finnlexiä  (http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100183) lainatakseni:

"Vuonna 2009 Suomessa työssäkäyviä lääkäreitä oli noin 16 287, joista noin 47,4 prosenttia työskenteli sairaaloissa, 21,8 prosenttia terveyskeskuksissa, 6,2 prosenttia työterveyshuollossa ja 11,1 prosenttia yksityisvastaanotolla. Opetus- ja tutkimustoiminnassa toimi noin 5,6 prosenttia lääkäreistä ja muissa tehtävissä noin 5,6 prosenttia. Lääkäreiden kokonaismäärä on lähes kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Työssäkäyvien lääkäreiden määrä on lisääntynyt neljänneksellä vuodesta 1995."

Tietysti lääkäritkin vanhenevat ja haluavat sanan mukaisesti hyvin ansaitulle eläkkeelle. Lääkäreiden eläköitysmisiän keskiarvo on tutkimusten mukaan siinä 61 vuoden kieppeillä ja eläkeläisiksi pukkaa noin 300 varakasta lääkäriä vuosittain.

Todella yksinkertaisen matematiikan mukaan 500 - 300 = 200 uutta lääkäriä aloittamassa vuosittain ammatissa. Joten missä hemmetissä oikein on vika kun kunnallisessa terveydenhuollossa ei näy enää kantaväestöön kuuluvia lääkäreitä? Eivät nuo kaikki 200 Suomessa valmistunutta voi kadota kuin tuhka tuuleen tutkijoiksi tai pääse heti yksityislääkäreiksi, sillä vastavalmistunut on aina vastavalmistunut ja todellinen ammattitaito odottaa vasta valovuosien päässä.

Jotenkin järkeen käy se, etteivät lääkäripaikat Kehä 3:n ulkopuolella kiinnosta, mutta kun tämä sama hemmetin pula koskee koko pääkaupunkiseutua, ja varsinkin sen köyhimmiksi luokiteltuja alueita. Missä on lääkärin moraali, kun enää vain varakkailla on varaa marssia lääkärien täyttämille lääkäriasemille tai yksityisvastaanotoille? Köyhät ja sairaat kuolkoot tai sitten sinnitelkööt terveinä koko kurjan elämänsä, lääkäripalveluja on turha odotella näillä veromarkoilla. 

Terveyskeskuslääkärin työ on rankkaa, masentavaa ja köyhäinapua eikä siitä saatanan kaatopaikkatyöstä saa edes kunnon korvausta. Ja mitä tulee Kehä 3:n ulkopuolisiin työpaikkoihin Utsjoki-Kevo-linjalla, niin elääkös sillä suunnalla edes ketään, korkeintaan poroja, sekä poro- ja lohivarkaita ja sitä porukkaa taasen on hoitamassa paikallinen putkapoliisi, joka kyllä osaa lastoittaa mahdollisimman kivuliaasti takaa-ajossa murtuneet koivet ja kädet. Käsiraudat ovat paras lasta ja tukiside, mitä sitä turhaan lääkäriä kutsumaan paikalle jostain 400 kilometrin päästä.

Yhteiskuntamme on kääntynyt kansalaistensa viholliseksi. Henkiinjäävät ja selviytyjät ovat niitä, jotka uskaltavat taistella ja jaksavat juosta eri virastoissa kaivamassa tietoa. Valitettavan moni on jäänyt jalkoihin ja tulee edelleen jäämään. Miksi kukaan ei huomaa kansalaisten hätää ja ahdinkoa? Kuuluvatko kansalaisoikeudet vain terveille, työssäkäyville, varakkaille ja jonkin tason julkisuutta nauttiville kansalaisille, joilla on varaa maksaa palveluista?

Ihmisarvo on mitattavissa, se on mitattu jo. Ihmisarvo on vain harvoilla ja valituilla, muu osa ihmiskunnasta on sielutonta karjaa, sontaa, jota levitetään ihmisarvon saaneiden pelloille tuottamaan lisää hyvinvointia ja vaurautta. Jotta harvoilla menisi hyvin, tarvitaan moninkertainen määrä kuonakansaa, joka on muunneltavissa moneksi ja moneen tarkoitukseen.

Suurissa yksiköissä lääkärit eivät tunne potilaitaan eivätkä potilaat lääkäreitään. Arvauskeskukset ovat muuttuneet kaatopaikoiksi, joihin kukaan itseään kunnioittava lääkäri ei halua mennä töihin, luomaan paskaa, joka lisääntyy lisääntymistään.

Pyrkimys ja halu yksityiselle sektorille työskentelemään siistien potilaiden siistien sairauksien parissa, tulee lisääntymään edelleen ja huolimatta siitä, että lääkäreitä valmistuu vuosittain tasaiseen tahtiin, heitä ei koskaan tule riittämään kaikkien tarvitsemiin arvauskeskuksiin.

Arvauskeskuksissa ei liiku raha eikä menestys, vain maine keskinkertaisena liukuhihnalääkärinä, joka vain kirjoittaa reseptejä ja joskus, jos budjetti antaa siihen mahdollisuuden, kirjoittaa lähetteen tutkimuksiin ja sitä kautta erikoislääkärin potilaaksi. Raha puhuu, arvostus vielä enemmän, köyhyydessä ei ole mitään seksikästä vain tylsääkin tylsempää ja loppumatonta työtä yksityissektoria pienemmällä palkalla.

Olisiko jo korkea aika lopettaa tyhjä puhe kutsumusammatista, itse asiassa kutsumusammateista? Vain naisten täyttämillä aloilla sorrutaan vielä tänäkin päivänä alistamaan ammatialoja palkkkakuoppaan käyttämällä sanaa kutsumusammatti. Kyse taitaa olla enemmänkin tarpeesta alistaa positiivisella arvostuksella, ei sen kummemmasta.

Pakko alkaa opetella venäjää, viroa ja Afrikan eri murteita, jotta voisi sitten vanhana ja apua tarvitsevana keskustella lääkärin, lähihoitajan ja kotihoitajan kanssa. Jos vaikka saisi tilattua edes ruokaa ja jotain vaippoja...

Päivänä, jona joet kieltäytyivät virtaamasta...

En tiedä monelleko ovat tulleet mieleen tuhon päivät seuratessaan talousuutisia näinä päivinä. Itselläni ovat kulkeneet pahan väreet pitkin selkänikamia.  Pienen Suomen ratsuväki kulkee EU-kokouksesta toiseen pelastelemassa pulaan joutuneita maita, jotka aiemmin ovat katselleet Suomen poikia hienostuneita neniään nyrpistellen alaspäin.

Eikä tässä vielä mitään, mutta kulman takana on odottamassa mittaamaton jono uusia pelastettavia maita, joille kaikille suomalaisen joulupukin säkistä ojennetaan toinen toistaan lihavampia avustuspaketteja. Tämä kaikki siitä huolimatta, että omassa maassa porukka kurjistuu, sairastuu ja tukahtuu. Lehdistä voi lukea kasvavalla pelolla seuraavaa kohdetta, jonne verorahoja voidaan kiltisti kärrätä hyödyntämään muiden maiden taloutta.

Tämä siis vain yksi yksityiskohta talouden sekametelisopassa, jota ovat hämmentämässä kapitalistit, kommunistit, sosialistit, nistit, hakkerit ja terroristit. Valuutat sekoilevat kulloisenkin käyrän mukaan holtittomasti laidasta toiseen, kauhulla odotetaan Kiinan temppuja, kun se päättää tehdä tai olla tekemättä jotain suunnitellusti aliarvostetulle valuutalleen. Mitäpä jos kaikki USA:lle lainoja myöntäneet maat päättäisivät tulla yhtä aikaa hulluiksi ja vaatia lainojaan heti maksuun, entäpä jos kaikki aidot ja väärennetyt taalat ympäri maailmaa vaaditaisiin heti tuloutettaviksi jenkkilään, jossa valuuttavarannot lentävät seinille jo pelkästä ajatuksesta.

Nyt on jo muutamaan otteeseen luettu uutisia siitä, että järjestelmät ovat pettäneet ja eläkeläiset ovat jääneet ilman eläkkeitään eläkkeenmaksupäivänä, ruokapalvelu on jättänyt ihmisiä ateriatta viikonlopuiksi kun järjestelmät vain pettivät. Tämä vain Suomen mittakaavassa. Pahimmista mokista vaietaan visusti.


Mitäpä jos joku tai jotkut paholaisen vihulaiset päättäisivät kaapata koko maailman tieto- ja  energiajärjestelmät ja päättäisivät jättää jakamatta energiaa yksityistalouksille. Manööverillä saattaisi olla pienimuotoinen vaikutus lämpimissä maissa, mutta kylmissä maissa, joihin Suomikin kuuluu, sillä olisi katastrofaaliset vaikutukset.

Miten niin maailmanloppu tulee luonnonmullistusten muodossa tai ydinaseiden yhtäaikaisena laukaisemisena? Hohhoijaa, kyllä vähän pahasti nyt näyttää siltä, että koko tietotekniikan varaan rakennettu yhteiskuntajärjestelmämme on se, joka saa aikaan täydellisen, nykyaikaisten rakenteiden tuhoutumisen.

Samalla katoavat bittiavaruuteen ne biljardit eurot, dollarit, jenit ja herra ties mitkä valuutat, jotka esiintyvät pelkkinä lukuina talousvaluuttojen satukirjoissa. Rahajärjestelmän tuhoutuminen sellaisena kuin se nyt toimii, on hyvin lähellä. Itse asiassa nopeutetulla vauhdilla tapahtuvat rahojen elektroniset siirrot ovat vain siirtoja ja rahoja, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan.

Tavalliselle taatelintallaajalle rahan ainoa arvo on siinä, mitä rahalla saa. Nykyisellä eurolla nyky-Suomessa ei saa itseasiassa mitään, sillä ei pääse edes yleiseen vessaan.

Nyt kun kaikkien ns. sivistysmaiden kansalaiset on opetettu muovikorttipasianssin pelaajiksi ja vain harvalla on enää oikeata rahaa, miten helppoa onkaan saada aikaan yhtäaikainen rahan katoaminen kyberavaruuteen. Rahaa ei olisi, kaupasta ei saisi mitään ilman rahaa eikä kenelläkään ole ruokavarastoja kotonaan. Syntyisi yleinen sekasorto ja vahvimman laki astuisi voimaan. Kuka olisi ensimmäinen, joka aloittaisi kauppojen ikkunoiden hajottamisen ja syöksyisi ryöstämään kaiken irti lähtevän? Kuinka monen nakkitehtaan ovet murrettaisiin auki  ja jopa raakamassa löytäisi korjaajansa?

Elämme aikoja, jossa etenemme nopeutetulla vauhdilla kohti Mad Max-elokuvien luomaa kauhun maisemaa, jossa tilaa on vain häijyimmille, raaimmille ja kovimmille.

Turvassa ei olisi kukaan, mutta paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä olisi niillä, joilla olisi peltoa, karjaa, metsiä eläimineen, hedelmäpuita ja marjapensaita sekä vettä, jossa kalastella. Kaupunkilaiset tuhoutuvat ensimmäisinä, sillä harva jos kukaan tulee toimeen syömällä betonia ja lasia.

Nopeutetulla vauhdilla lähestyy aika, jolloin hengissä pysymiseen vaikuttavat hyödykkeet nousevat arvoon arvaamattomaan ja 10 kiloa kultaa ja timantteja ovat yhtä arvokkaita kuin autiomaan hiekka, joka tuulen mukana muuttaa paikkaa... Kuka pystyy syömään kultaa ja timantteja? Kilo perunoita antaa pelivaraa huomiseen, arvometalli ei riitä pitämään hengissä edes tätä päivää.

Onko meistä enää muuttamaan kohtaloamme? Onko meistä joiksi, jotka kieltäytyvät virtaamasta mereen, joiksi jotka muuttavat uomaansa, muodostavat uuden meren?

Palaammeko oravannahkatalouteen, vai aikaan, jolloin hengissä pysyivät vain ne joilla oli valmiudet hankkia ruokaa ja suojaa perhekunnilleen? Palaammeko aikaan, jolloin vain vahvin ja tervein säilyi hengissä, sai luvan elää...

Elämme ihmiskunnan olemassaolon taitekohdassa, emmekä välttämättä edes uskalla, halua tai kykene ajattelemaan asiaa...

Miehinen harhaluulo ikuisesta terveydestä...

Mikä helvetti siinä on, että miehiä ei saa uskomaan sitä, että lääkärintarkastus terveenä voisi tuottaa paremman tuloksen kuin se, että ambulanssi kiidättää henkitoreissaan paareilla lojuvaa ukonraiskaa kohti lähintä teho-osastoa.

Olen tässä  lähikuukausien aikana  joutunut todistamaan useamman kuin yhden ystävän harhaluuloista uskoa omasta ikuisesta elämästään ja mihin hemmettiin se on heput johtanut. Yksikin lojuu tällä hetkellä sairaalan teho-osastolla letkuihin kiinitettynä ja toinen kärsi helikobakteerista mahahaavan muodossa. Eikä hepuille mennyt jakeluun ystävällinen ohje toimia ennen kuin tapahtuu jotain, ehei ensin pitää tapahtua jotain. Ja hei, kyseessä olevat hemmot ovat kolme-nelikymppisiä miehiä, joiden luulisi elävän elämänsä parasta ja viriileintä aikaa.

Eikä tästä ole kauaakaan aikaa kun yksi heppu ajeli puolisokeana liikenteessä ja kiroili kuin mamelukki sitä, kun muut rynnivät liikenteessä kuin kaistapäät. Ei tullut puolisokealle mieleen se, että olisi varmasti aika käydä tarkistuttamassa näkö. Mitä hemmettiä sellaista tekemään kun näkö on kuin teinipojalla, mihin se nyt olisi muuttunut. Muut vain ajavat kuin kaistat päin vastaantulevaa kaistaa.

Piti yhdellekin tyypille kiroilla vallan perkeleesti ja käskeä pysäyttämään auto, kun suoraan sanottua alkoi jo itselläkin ottamaan sydämestä. Kyllä meikäläinen pitää extreme-urheilusta, vallan mahtavasti pitääkin, mutta haluan itse valita ajan ja paikan sekä varusteet harrastaa moista urheilua. Extreme-urheilu peltihevosella moottoritiellä ei ole minun makuuni. On liian myöhäistä herätä siinä vaiheessa kun pari raatoa lojuu kadulla yliajon uhrina kuskin sopottaessa säikähtäneenä, että niinhän nuo hyppäsivät eteen kuin ufot aurinkoisena päivänä.

No sain puoliväkisin pakottamalla ja kiristämällä hepun silmälääkäriin ja tuloksena oli, kuten arvaatkin, näköä huomattavasti parantavat lasit. Jep, nyt hemmon kyydissä taas uskaltaa olla ja kiroilutkin ovat vähentyneet yli puoleen. Hulluja liikenteessä on aina ollut, mutta puolisokeita mieskuskeja tuntuu olevan niitäkin enemmän. Jos joku vielä kuvitelee, että turhamaisuus on naisille kuuluva ominaisuus, ottakoot oppia ja tietäkööt, että miehet ovat ainakin yhtä turhamaisia elleivät turhamaisempia kuin naiset.

Ihmisillä on se älytön mielikuva, että ainoa miestä kiinnostava ja terveyteen liittyvä asia, josta miehet ylipäätään ovat kiinnostuneita, on se että seisooko vai ei seiso ja tapahtuuko vai ei tapahdu mitään. Ok, se on miehen elämässä melkoisen vaikuttava mittari ja ihan aiheellinen syy syöksyä arvauskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Ja mitä toteaa tämä arvauskeskusten kuningas, tietysti sen, että yli 30 ikävuoden jälkeen miehen elämässä nyt vain tulee hetkiä jolloin toimii tai sitten ei, mutta ei siitä kannata niin huolestua. Mikä helvetin vastaus tuo on kun kysymys nyt sentään, herra paratkoon, on elämästä ja kuolemasta. Onko mies enää mitään jos ei pysty toimimaan kuin mies?

Joku helvetin infarkti tai mahahaava on lällärikamaa ja hienohelmahemmojen taudinkuvaan kuuluvaa, mutta jos pikku-Wilhelmi ei toimi, niin se on maailmanloppu se. That's it and no more.

Ystävät ovat kuin räjähtämätön kasapanos, räjähtää jos on räjähtääkseen tai sitten ei räjähdä ollenkaan. Miehen elämään ei kuulu pikkuvaivoista valittaminen ja isompien vaivojen kohdatessa löydetään miehemme teho-osastolta letkuihin kytkettynä ja ylen hämmästyneinä olotilastaan. Mitä helvettiä, eihän kroppa voi näin pahasti pettää, pikkuasiasta.

Naisilla on naisten vaivat ja niihin on totuttu, mutta maailmahan menee ihan sekaisin jos nyt jokainen mieheksi katsottava ihminen alkaa valitella jonnin joutavista pikku-vaivoista, vaikka ne sitten osuisivat sydämen alueelle. Eikä tästä ole kauaakaan, kun eräs kolmekymppinen veijarikaveri käväisi teho-osaston kautta, ja infarktihan se siellä karjui olemassaoloaan. Jep, mieshän elää ikuisesti hääräten talonrakentamisprojektin kimpussa, töitä tehdessä ja kavereiden kanssa ryypätessä, kaatuen sitten saappaat jalassa kohtisuorassa Monosen hautaustoimistoa.

Naiset puhua papattavat kuin konekiväärit jokaisesta aiheellisesta ja luullusta vaivasta, niistäkin, joita ei ole olemassakaan. Miesten maailmassa pikkuasiat ovat pikkuasioita ja pitää olla helvetin hyvä kaveri, jolle voidaan ohimennen sanoa, että vähän on nipistellyt tuosta rinnan kohdalta. Jos vastassa on oikein miehinen mies, voi lohdullisena vastauksena tulla se, että Kossu pitää suonet puhtaina, että eiköhän oteta ryyppy murheeseen. Fiksumpi kaveri toteaa, että käyhän poika lääkärissä ennen kuin on liian myöhäistä.

Yritä tässä sitten elää säällistä elämää kun naiset ovat kuin romanttisia toimintaleffoja ja miehet taas kuin uuden aallon Havukka-ahon ajattelijoita.

Täsmälääke yksinäisyyteen...

Kuka välittää ihmisestä jos hän ei ole nuori, kaunis, julkinen ikoni, rikas, rakas, nerokas ja suunnattoman ystäväpiirin omaava, sosiaalisten medioiden lempilapsi? Kun kauneus ja nuoruus muuttuvat standardeiksi ja ihmisarvon mitoiksi, mitä tapahtuu kaikille niille, jotka jäävät tämän ulkopuolelle? Kaiken valtakunnan nuoruushoidot, lääkitykset ja henkisen nuoruuden gurut valtaavat markkinat.

Kehtolapsia tarkkaillaan, jotta heidät voidaan ajoissa kiikuttaa palleroiden kauneuskirugin korjattavaksi. Ennen perheissä lasten turva olivat aikuiset vanhemmat, nyt lapsen turva on viranomainen ja/tai eri alojen asiantuntijat, joiden ainoa tarkoitus on korjata ihmisessä olevia vikoja.

Me emme ole ikuisesti kauniita, nuoria ja haluttuja, emme edes nuorina.

Suuri osa entisaikojen superjulkkiksista, taiteilijoista omilla aloillaan, oli rujoja joko fyysisesti tai henkisesti, useissa tapauksissa molempia. Nykyaikana vain täydellisyys on sallittua ja ihmettelenkin, jääkö meidän ajastamme jäljelle mitään mainittavaa aikojen historiaan. Elämmekö nyt mustinta nykyaikaa, pimeintä ihmiskunnan historiassa?

Tänä päivänä ihmisten fyysinen ja henkinen pahoinvointi on huipussaan. Onko koskaan koko ihmiskunnan historian aikana ollut niin paljon henkisesti sairaita kuin nyt? Usein henkinen sairaus ilmenee myös fyysisenä sairautena ja mietinkin miten usein henkisestä pahoinvoinnista johtuvaa fyysistä sairautta tehohoidetaan ja jätetään huomioimatta itse sairauden syy. Kun ihmisen kehitystä nimetään eri aikakausinimillä kuten rauta-aika jne., kutsutaanko meidän aikaamme sairasajaksi, sairaaksi ajaksi?

Suomessa lähes joka toinen päivä joku vanhus tappaa itsensä. Tilastojen karuus tulee esiin seuraavista luvuista:

Itsemurhaan päätyy vuosittain liki 1000 suomalaista ja heistä 40-50 on yli 65-vuotiaita naisia, 130-140 yli 65-vuotiasta miestä. Loput itsemurhaan päätyneet ovat nuoria ja keski-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat nähneet itsensä tappamisen ainoaksi, epätoivoiseksi vaihtoehdoksi.

Itsemurhien määrä ei tule laskemaan, päin vastoin. Maailmamme kovuus on verrannollinen yhä lisääntyvien itsemurhien määrään. Yksinäisyys tappaa varmemmin kuin liikenneonnettomuus, sotatila tai terrori-isku. Edellä luetellut vaihtoehdot eivät ole uhrien omia valintoja, itsemurha on melkein 100 %:sti oma valinta, tyhjyyden ja yksinäisyyden hävittämistä, katoaminen maailmasta, jossa ihminen ei löydä omaa paikkaansa, syytä jatkaa elämää.

Aikamme arvot ovat vialliset ja kovat, inhimillisyyttä niissä ei ole piirun vertaa. Kun nuori ihminen päätyy itsemurhaan ja päättää elämättömän elämän, murskaantuu samalla monta unelmaa, mahdollisuutta ja ihmistä. Kuolema on lopullinen eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Kun yli 65-vuotias päätyy itsemurhaan, mikä siinä murskaantuu jos ympärillä ei ole ketään eikä mitään? Kuinka moni itsemurha jää huomaamatta ja diagnosoimatta, kirjaamatta tilastoihin? Tässä tapauksessa uskon, että tilastot valehtelevat.

Köyhyys ei kosketa vain nuoria ja keski-ikäisiä, pahinta köyhyys on siinä vaiheessa, jolloin läheiset ovat kuolleet tai kaukana, oma terveys ei anna mahdollisuutta jonotella leipäjonoissa ja muissa ilmaisen ruoan jakopaikoissa. Mahdollisuudet pyytää ja saada apua ovat aivan toista luokkaa kuin sellaisella ihmisellä, jolla turvaverkostot vielä toimivat, terveys ei ole vielä pettänyt ja joka pystyy, osaa ja tietää pitää oikeuksistaan kiinni. Onko niin, että vain julkistamalla yksityisen ihmisen hätä lööpeissä takaa julkisuuteen suostuneelle ihmiselle palvelua, hoitoa ja apua?

Meistä yksikään ei ole niin itsellinen ja voimakas, että hän valitsisi vapaaehtoisesti yksinäisyyden ja sen mukanaan tuoman passiivisen heitteillejätön. Niissäkin tapauksissa, joissa voidaan varmuudella todeta, että asiaan vaikuttaa jokin sairaus tai vamma, emme enää reagoi, aivan kuin mikään tai kukaan ei enää koskettaisi meitä.

Kuinka kaukana on se aika, jolloin netistä saa tilata laillisia itsemurhapillereitä? Tuleeko itsemurhapilleri olemaan osa yhteiskuntamme palvelujärjestelmää, jossa kaikki palvelut ajetaan alas ja vain kaikkein täydellisimmillä yksilöillä on oikeus saada palveluita ja inhimillistä kohtelua?

Täsmälääke yksinäisyyteen ja ihmisen kurjuuteen on jo keksitty. Nyt päättäjien vain täytyy miettiä uusia puheita ja perusteluja sille, miten epäkelvot ja tuottamattomat, yhteiskunnalle verorasitusta aiheuttavat yksilöt voidaan ohjeistaa itsemurhapillerireseptin hakuun ja pillerien nauttimiseen siististi ja huomaamattomassa paikassa.

Emme me ole enää ihmisiä ihmisille, me olemme susia toisillemme ja raatelemme joukolla heikompaa lauman jäsentä. Ja mikä pahinta, emme edes vaivaudu raatelemaan, eristämme heikon yksilön laumasta ja käyttäydymme kuin hän olisi jo kuollut.

Valelääkärit takaisin arvauskeskuksiin...

On se nyt yhtä perkelettä, että asiakkaita kunnioittava, ystävällinen ja pillerireseptejä ansiokkaasti kirjaileva valeläälärinplanttu joutui tuomiolle. Ok, onhan se niin hemmetin väärin, että ihmisten hengillä pelleillään, mutta tietääkseni tämä tuomittu tapaus ei saanut ketään hengiltä, päin vastoin. Potilaat olivat jopa erittäin tyytyväisiä tohtorimme toimintaan. Kerrankin löytyi ystävällinen tohtori, joka kuunteli asiakastaan.

Tästäpä tuli mieleen, että ammattitaito on suhteellinen käsite, jos ammattilainen unohtaa käyttää tärkeimpiä instrumenttejaan ja lääkärien kohdalla ne ovat hyvä kuulo ja kuuntelemisen taito.

Kuulopuheiden mukaan eläinlääketieteen opiskelijat joutuvat jossain vaiheessa psykologisiin testeihin, mutta arvatkaapas vain käyvätkö ihmislääkäreiksi opiskelevat psykologisissa testeissä. Eivät todellakaan ja siksi kaiken valtakunnan narsistit, yli-ihmiset ja ammattitaidottomat paskat tohtoroivat tyhmää kansaa Pharmaca Fennican avustuksella siihen malliin, että puolet kansasta vaeltaa pilleihumalassa ja toista puolta eivät lääkärit ole vielä saaneet kiinni.

On tähän kiukutteluun oikea syykin ja se onkin vallan perhanan hyvä syy.

Palatkaamme äärimmäisen pahan lähteille, joissa nuo jumalten kaltaiset olennot valkoisissa takeissaan määräävät siitä kuka saa elää, kuka menettää henkensä ja kuka vain vaeltaa täydessä pillerihuppelissa pitkin kaupunkien kylmiä katuja.

Tapasin taas pitkästä aikaa tutun ihmisen, jolla oli kerrassaan merkillinen tarina kerrottavanaan. Ja se tarinahan kertoo arvatenkin kaikkien tuntemasta arvauskeskuksesta, jossa oikea diagnoosi on vahinko ja väärä taas lääketehtaiden korruptoimien valkotakkien tylsistynyt havainto.

Ja ei kun asiaan. Miehen vasemmassa jalassa oli paha vääntymä, jonka lääkäri totesi ja kertoi laittavansa lähetteen korjausleikkausta varten. Tähän asti kaikki meni jopa asiakkaan kannalta niin kuin sen pitikin, mutta sitten asia muuttuukin mystiseksi. Tämän jälkeen jenkkien salaliittoteoria alue 66:sta vaikuttaa hyvin todenmukaiselta, jos kerran suomalainen arvauskeskuslääkärikin kykenee kirjoittamaan lähetteeseen jotain täysin kaistapäistä tekstiä.

Mies sai aikanaan kirjeen, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä leikkaavaan sairaalaan. Ja kas, meinasi mies nielaista kännykän kitusiinsa ja hän alkoi täristä vallan holtittomasti. Kylmän asiallinen nainen ilmoitti, että leikkausaika oli varattu ja asiakas on tervetullut oikean käden leikkaukseen. Mies selittämään, että ei hemmetissä kädessä mitään vikaa ole, vasen jalka on leikkauksen kohde. Kylmä ääni totesi, että leikkausaika on varattu oikean käden leikkaukseen ja jos kyseessä on jalka, siitä pitää saada lääkärin lähete. Aika on varattu käsileikkaukseen, ei jalkaleikkaukseen. Tähän oli miehen tyytyminen.

Eivätkö lääkärinplantut opiskele ainakin jossain vaiheessa ihmisen anatomiaa? Vai onko jossain instanssissa yht'äkkiä päätetty, että tästä päivästä lähtien käsiä kutsutaan jaloiksi ja toisin päin, vasen onkin tästä lähtien oikea ja potilas taas kerran väärässä?

Kunpa tämä olisikin ainutkertainen tapaus, mutta kun ei. Ja eikös joltain silmäätekevältäkin leikattu turhaan toinen munuainen pois? Ties vaikka se olisi Suomessa toimivien, elinkauppaa käyvien rikollisten tilaus ja kadonnut munuainen pönöttää nyt jonkun raharikkaan sisuksissa. Kaikkihan on nykyisin mahdollista, mahdotonkin.

Ei helvetti, siinä vaiheessa kun tulee kutsu lääkäriin tai edes jonkinlainen vaiva, jonka vuoksi pitäisi käydä lääkärissä, täytynee käydä kirjoittamassa testamentti valmiiksi, hoitaa kaikki asiat kuntoon, hyvästellä ystävät ja sukulaiset ja vielä lopuksi huolehtia ja suunnitella  omien hautajaistensa menot toiveiden mukaisiksi.

Voi perhanan perhana, on suorastaan hengenvaarallista mennä "ammatti-ihmisten" puheille. Montako turhaa raatoa maatuu tälläkin hetkellä hautausmailla, ammattitaitoisten tohtorien puoskarointien jäljiltä?

Käsittääkseni jossain on vielä olemassa kunnollisia, hyviä ja ammattitaitoisia lääkäreitä, kun vain tietäisi missä.

Edellä kerrottuun tarinaan perustuen vaadin valelääkärit takaisin arvauskeskuksiin, sillä heidän hoidossaan vanhuskin nuortuu ja miten paljon raajoja saadaankaan pelastettua vääriltä leikkauksilta.

Niin, se vasen jalka ja oikea käsi-tapaus on vielä pahasti kesken. Toivottavasti mies ei ole muuttunut torsoksi sinä aikana kun seuraavan kerran tapaamme.

Että sellaista täällä hyvinvointi-Suomessa tällä kertaa...

Persoonallisuusnudismia kaikelle kansalle...

Olemmeko mitään ja tuleeko meistä mitään, jos meitä ei löydy googlaamalla? Eikö meillä onnettomilla ole nettipresenssiä, jolla viuhtoa liinat lepattaen ja palttoot avoinna tiedon valtateillä kaikkien nähtävillä, tunnistettavissa ja arvosteltavissa. Olenko kukaan tai mitään, mikäli en ole luonut uskottavaa avatarta persoonaani julkistamaan? Kaikki on kaupan, yksityisyys, julkisuus, kaverit ja perheenjäsenet, jopa kulahtanut kultakala kurkkupurkissa kelpaa silloin, kun ollaan koko maailman edessä näytillä. 

Ei ole mikään ihme, että mielen sairauksien määrä on lisääntynyt. Kun yrittää olla jotain mitä ei ole ja on jotain mitä ei saisi olla, hajoaa mieli ja katoaa persoonallisuus. Tyhjiä avataria tyhjille ihmisille.

Mitäpä, jos joku ei haluakaan olla kaikkien nähtävillä, online, mukana julkisuuspelissä. Onko hänellä oikeus olla olematta jotakin kaikille, edes hetken aikaa, vaikkapa vain 15 minuuttia?

Mitäpä jos joku haluaa säilyttää yksityisyytensä? Onko hän uhka nyky-yhteiskunnalle, vaarallinen vihollinen, joka tulee pakottaa, rangaistuksen uhalla, paljastamaan itsensä julkisesti? Onko tällainen vastaanhangoitteleva henkilö kytkettävä aivopesuautomaattiin, jossa hänelle pestään kivipesuohjelmalla trendikäs ja seksikäs, avoin persoonallisuus, jonka jokainen salainen ajatus on jaettavissa globaalissa nettiyhteisössä. Yhteiskuntarauhan nimissä näin on tehtävä. Persoonallisuusnudismi on nykyihmisen kastimerkki yhteiskunnissa, joissa kastijako on lailla kielletty.

Puhutaan ihmisen brändäämisestä, miksi? Työnhakija on persoonabrändi, jota eri kursseilla tuunataan yhä yksipuolisempaan suuntaan. Todellinen persoonallisuus on kasvojen takana häilyvä vaarallinen varjo, jota työnantaja saattaa kavahtaa. Kun kaikki työnhakijat brändätään, heille luodaan epäaito nettipresenssi ja heidät löytää joka pahuksen portaalista, onko kyseessä varteen otettava työnhakija vai nettimaailman hirviö, jota viisaan työnantajan tulee kavahtaa.

Miten brändätään sairaat, köyhät ja työttömät? Tehdäänkö heistä kaikista iloisia, onnellisia ja yltiöpositiivisia ihmisiä, joiden sisällä odottaa uskomaton potentiaali kurjassa ympäristössä? Eikö surulla, pettymyksellä tai epäonnistumisella saa olla kasvoja?

Naamakirjassa ja erilaisilla foorumeilla ihmiset ovat naamioineet kasvonsa feikki-persoonien taakse. Kuka enää tunnistaa aidon ihmisen kun sellaisen kohtaa?

Kaikki ihmiset eivät ole sanallisesti yhtä lahjakkaita, saati yhtä markkinointihenkisiä tai valmiita luovuttamaan itsensä persoonallisuusbrändääjän käsiin. Miksi aitous on niin pelottavaa tai kuvottavaa, ettei ihminen enää kelpaa omana itsenään?

MITÄ IHMETTÄ IHMISILLE ON TAPAHTUNUT, eikö ihminen ole hyvä omana itsenään oman elämänsä kulkijana? Ja miksi ihmeessä ihminen vapaaehtoisesti luopuu tärkeimmästä, itsestään?

Aidattakoon persoonallisuusnudistit suljetuille rannoille, kaukaisille saarille, joihin ei jaeta kuin menolippuja.

Haluan kohdata aidon ihmisen!!!!

Lapamadosta on moneksi, aurinkopaneeliksi ja kaulahuiviksi...

Uutisointipäivityksen tuottamaa kauhukrapulaa ja älyähkyä potiessani, päästin aivoni hetkeksi vapaalle.

Tänä jumalattomana aikakautena, jona kaikkien tulee pyrkiä Cosmopolitan-kauneuteen ja Sportti-lehtien kurkusta alas tunkemaan terveyteen, voisimme ottaa oppia eilisestä. Ei eilinen ole vielä niin mahdottoman kaukana, etteikö sieltä voisi napata muutaman toimivan idean ja jalostaa ne tätä päivää palveleviksi ekologisiksi multituotteiksi.

Puhutaanpa itse asiasta, siis lapamadosta. Menneinä vuosikymmeninä, kun rikkaita ja kuuluisia oli vähemmän ja jolloin rikkaus ja kuuluisuus oli kestävämpää, saattoi törmätä kerrassaan tyrmäävään, luonnonmukaiseen, biologiseen ja ekologiseen laihdutusmenetelmään, jonka voisi ottaa taas uudelleen käyttöön.

Julkisuuteen tämä oudonkammottava menetelmä tuli oopperadiiva Maria Callaksen lanseeraamana. Tämä diiva isolla D:llä tuli maailmalla tunnetuksi, ei ainoastaan uskomattoman upean lauluäänensä ansiosta, vaan heilasteluistaan aikansa rikkaimpiin kuuluvan Aristoteles Onassiksen kanssa. Samainen laivanvarustaja meni naimisiin presidentin lesken, Jacqueline Bouvier Kennedyn kanssa. Naimisiin meno ei tuolloinkaan ollut este heilastelulle entisen heilan kanssa, kun rikas ja kuuluisa silloinen frouva pelkällä imagollaan nostatti ryysyistä rikkauteen ruosteisilla öljytankkereillaan nousseen kooltaan mitättömän, mutta egoltaan ylittämättömän kreikkalaisen maailmanmaineeseen.

No, Diiva oli pullukka muodoltaan ja huolimatta jumalaisesta äänestään, ulkomuotoaan ruodittiin peräti pisteliäästi ja loukkaavasti maailman lehdistössä ja ilmeisesti myös lähipiirissä. Onassis rakastui pullukkaan, mutta heilasteli samanaikaisesti myös laihuliinien kanssa. Tästä kimpaantuneena Diiva otti käyttöönsä jo ammoisina aikoina tehokkaan tepsiväksi osoittautuneen, sisua ja herra ties mitä vaatineen dieettinsä, joka toden totta laihdutti Diivan mallimittoihin.

Diiva otti ja nielaisi lapamadonpätkän kitusistaan alas, muutti ruokavalionsa shamppanja- ja kaviaari-painotteiseksi ja laihtui, laihtui mallin mittoihin ja kaunistui. Lapamato lillui kaviaaripallomeressä täydessä huppelissa ja siinä sivussa veteli Diivan ruokatorvesta alas luiskahtaneen kaiken ylimääräisen sapuskan koko suolistonsa pituudelta, kasvaen ja pullistuen hyvässä hoidossa, täysin alkoholisoituneena, mutta hyvin säilyneenä kauniin valkoisena, tulevana multiekomateriaalina.

Aikanaan sitten pitkäksi ja leveäksi kasvanut, täysin alkoholisoitunut, kaviaaripallomeressä leikkimään kyllästynyt lapamadonrääpäle houkuteltiin suklaapatukalla suun kautta ulos Diivan mahalaukusta. Kaksin käsin sitä vedeltiin ja hanttiin pisti kovasti tämä ympäripäissään örveltävä lapamato-juntti.

Otettiinhan iilimadotkin sairaaloihin takaisin, kun huomattiin niiden haavoja parantava vaikutus. Siispä vaadimme lapamadot takaisin ja siinä samalla maailma pelastuu.

Lyhykäisyydessään luonnonmukainen lapamatodieetti jälkihyötykäyttöineen on seuraavanlainen:

Vaihe 1:

Laihdutuskäyttö

Kaikille pullukoille painonpudotuksen avuksi ikioma lapamato Maria Callaksen dieettin mukaisesti

Vaihe 2:

Lapamato loukutetaan suklaapatukalla tai viinalla ulkoilmoihin, pistetään pyykkipojalla roikkumaan ilmavaan paikkaan ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 3:

Hyvin kuivatettu lapamadonnahka käsitellään luonnonmukaisilla aineilla pehmeäksi ja kestäväksi. Kuivatuksessa ja pehmityksessä vaurioituneita nahkoja voidaan käyttää vaikkapa:

- pitkinä sukkina

- yläosastaan yhteen liitetyistä lapamadonnahoista saadaan muodikkaita sukkahousuja

- lapamadonnahkapalalaukuista tuotetaan kolmansien maiden nyrkkipajoissa kalliita trendikasseja

- ultrapehmeiksi käsitellyt ja trendiväreillä värjätyt lapamadonnahkakaulahuivit saavat teinit suorastaan villeiksi

- suurinta hottia taas tulevat olemaan lapamatonahkatakit

- oikein käsitellyillä lapamadonnahoilla voidaan verhoilla kokonaisia sohvakalustoja

- lapamatonahkavarjostimet taas antavat pehmeän kelmeää valoaan mökeistä linnoihin

Ideoita voi kehitellä määrättömästi, vain taivas on rajana eikä sekään riitä. Nahkoja sopivasti höyrystämällä luodaan lapamadonnahkapilviä, joihin harppukansa voi istahtaa mukavasti heläyttelemään harppujaan.

Vaihe 4:

Vain parhaat lapamadonnahat käyvät tähän tarkoitukseen.

Taas kerran nahankäsittelyvaihe on tärkein ja mitä suurinta varovaisuutta noudattaen, nahat käsitellään erilaisilla kemikaaleilla, joilla nahkoihin saadaan pinnoitettua valoa heijastavia pintoja. Jossain käsittelyn vaiheessa nahkoihin upotetaan mikropiirejä ja muuta tarvittavaa rekvisiittaa, jotta valmis lopputuote on ultrakestävä ja -kevyt aurinkopaneeli.

Yhteenommelluista nahoista saadaan neliömetreittäin aurinkopaneelipeitettä, jolla on helppo vuorata kattoja ja jopa ulkoseiniä. Kasvimailla sama aurinkopaneelikangas toimii kasvien suojana ja kerää samalla aurinkoenergiaa talteen.

Suomi voisi toimia edelläkävijänä tämän keksinnön kehittämisessä.

Lapamadosta Suomen uusi Nokia!

Suomi nousuun lapamadolla!

Ja nyt ei muuta kun Keksintösäätiö myöntämään apurahoja idean kehittelijöille, autotalliverstaat täyteen lapamadonnahkoja tuotekehittelykokeiluja varten ja Suomen valtio anomaan rahaa EU:lta idean jatkojalostamiseen.

Lapamadosta on todella moneksi.

Saatana saapui Suomeen ja repi porsaiden kivekset käsipelillä

Voi herran pieksut sentään, mitä tässä maassa on oikein tapahtunut muutaman kuukauden sisällä? Ei tarvitse olla kuin hetki poissa kuvioista ja kun palaa takaisin ihmisten ilmoille, joutuu päivittämään itsensä kuin vanhan, parikymmentä vuotta vanhan tietokoneen. Asiat ovat niin saamarin suloisesti sekaisin, ettei paremmasta, tai ehkä tässä tapauksessa pahemmasta, ole väliä.

Porsailta revitään sukukalleudet käsipelillä, Kristilliset ovat heittäytyneet vallan hulvattomaksi populistipuolueeksi Persujen kanssa samaan sapluunaan, työläisiä ajetaan kilometritehtaalle kuutiokaupalla ja rekkalastit vievät vanhat tuotantovälineet käytettyjä tehtaita arvostaviin kolmansiin maihin. Tämä oli vain uutispäivitysten alkua, mutta tässä vaiheessa olin jäykistynyt kauhusta kuin ruosteisen ruuvin ja kiroilevan siilin hybridi, enkä voinut muuta kuin jatkaa Halloween-reality shown lukemista.

Miten kukaan voi väittää, että Suomi on hiljaisen veden maa ja täällä ei tapahdu yhtikäs mitään, sehän ei ole totta. Tällä hetkellä Suomi on kuin hemmetinmoisen tsunamin jäljiltä, romua ja rompetta levällään jokaisella rannalla. Ja Kristillisetkin vielä, kaikkea muuta olisin voinut kuvitella villeissä päiväunissani, mutta että Kristilliset vetävät varsinaisen vaalikortin raamattujensa välistä. Tästä en toivu vähään aikaan.

Hemmetin homokeskustelut saivat aikaan joukkopaon ja kirkosta nettieroajat hyppivät kuin vikkelät rotat kirkkoveneestä karkuun. Persut pönöttivät samaisessa keskustelussa taustalla lautalla ja loihivat lausumahan saman suuntaista höpötystä kuin Kristillisten topakka edustaja kirkkoveneestä käsin, mutta Persujen kotkotuksiin tämä maa on jo niin tottunut, etteivät ihmiset enää reagoineet Persupropagandaan.

Mutta että Kristilliset ja sitten vielä topakka kirkko-täti päästi suustaan niin hilipatin hävyttömän ehdotuksen, että mamuja maahan roudattaessa voitaisiin ehkä jossain määrin suosia kristittyjä mamuja. Mitäs väärää siinä on? Onko mitään laitaa siinä, että kaikki toisuskovaiset kuskataan Suomeen ja pakolaisleireillä lojuvat kristityt sitten siirretään siististi vaikkapa johonkin islaminuskoiseen maahan? Ei tätä voi yksinkertaisesti käsittää edes sika, jolta on sukukalleudet revitty koneettoman manuaalisesti.

Haluaisinpa tietää vielä senkin, että mitä ihmettä nuo virkamiehenretaleet oikein päässään miettivät, kun määrittelivät Helsingin kaupungilla toteutettavaksi "positiivisen erityiskohtelu"-pykälän. Heitetään nyt sitten lisää tulta ja tulikiveä valmiiksi roihuavaan keitokseen. Positiivinen erityiskohtelu se vasta rasistinen suhtautumistapa onkin, siis kantaväestöä ajatellen.

Mikä tässä mamu-keskustelussa on niin vaikeaa? Kaikki haluavat olla vain hyviä jätkiä ja pelkäävät, että heitä kutsutaan rasisteiksi. Itse olen törmännyt rasisteihin niin kantaväestöön kuin mamuihin kuuluvien joukossa. Kun päättäjät eivät tiedä miten pitää toimia, säädetään heti ylisuopea määräys, laki tai asetus, jolla kantaväestön asemaa horjutetaan ja luodaan entistä tulenarempia tilanteita.

Tässä toteutuu se vanha sanonta, että jos yrität miellyttää kaikkia, et loppupelissä miellytä ketään. Mamut itsekin toivovat asiallista, vähemmän yliherkkää suhtautumista sekä ennen kaikkea aitoa, ei siis ylinäyteltyä suopeutta heidän tilanteeseensa.

Suopeudella, väärällä sellaisella, voi saada paljon vahinkoa aikaan ja kun suomalainen saa silmät ja korvat täyteen positiivista erityiskohtelu-suopeutta, järisevät maat, nousevat kalliot ja vedet peittävät koko kansan. Siinä sitä sitten lilluvat kaikki samassa vedessä ja pelastukoot ketkä kykenevät, oli erityiskohtelu tai ei. Leikkimällä kansainvälistä hyvää jätkää, poliitikot unohtavat oman kansansa, jonka syvistä riveistä heidät on nostettu joko rahalla tai ilman, rötöksellä tai rehellisyydellä, aivan sama. Kun puree kättä, joka ruokkii, tulee taatusti turpiin.

Ja lisää herran pieksuja, Malmön pidätetty onkin sitten suomalaisesta perheestä. Mikä tätä mediahumppaa oikein vaivaa? Murhamiehellä on suomalainen isä ja ruotsalainen äiti ja ukkeli tuskin puhuu suomen sanaakaan. Mikä tästä tyypistä tekee suomalaisen? Hemmetti sentään, ruottalaisethan sen hepun ovat kasvattaneet. Syytettäköön vaihteen vuoksi ruottalaista koulujärjestelmää ja paikallista fattaa, siinäkin olisi enemmän uutuusarvoa kuin tässä mekkaloinnissa.

Vaikka Hindustanissa, joku sata sukupolvea sitten sinne muuttaneen suomalaisen jälkeläinen varastaa ruukun paikalliselta torikauppiaalta, niin eivätkös mediarotat kiru kurkut suorina ja posket punaisina, että taas suomalainen meni ja varasti köyhässä Hindustanissa. Parempi olisi, jos tämä historia-suomalainen vaikka ottaisi ja tökkäisi pari kertaa tikarilla kookospähkinää, siitäkin saisi vallan vallattomat uutiset.

Uutisointi Suomessa on todella astunut valitettavan ison askeleen skandaaliuutisoinnin suuntaan. Toki mätäpaiseet pitää julkistaa, mutta tämä ylenpalttinen mässäily suoraan sanottuna hermostuttaa. Brittien ja Jenkkien skandaalilehdistö, Keltainen lehdistö on juuri tällä tasolla kuin suomalainen, riippumaton media tänään.

Tässä vaiheessa olisi järkevintä palata poteroonsa ja rakentaa päänsä suojaksi kaiken läpäisemätön kypärä, herätys voisikin olla vaikka 20 vuoden kuluttua, jolloin tämän hetken suuret uutiset ovat vajoneet historian unholaan ja saaneet niille kuuluvan arvon, siis ei mitään.

Aikamatka Rakkarinmäeltä Arkadianmäelle

Historian alkuhämärissä, nuoressa Helsingissä sijaitsi pahamaineinen paikka, jossa viinanmyyjät, varkaat ja huorat pitivät kortteeria, samoin erilaiset petkutusten mestarit ja eri puolilta valtakuntaa paikalle tallustelleet hanttapulit, joille jokainen Rakkarinmäen ulkopuolella asusteleva oli mahdollinen uhri ja tuottoisa saalis.

Rakkarinmäestä vei voiton vain Punavuori, joka 1800-luvun alussa oli pahainen sekä pahamaineinen hökkelikylä, jota kansoittivat taas kerran huorat, juopot ja viinaa myyvät kapakoitsijat, ilotalot sekä niissä piipahtavat merimiehet ja kalastajat. Hatarien ja ahtaasti asuttujen huoneiden pihamailla likaiset lapset vilistivät kuin metsän peikot aikuisten mökellellessä omissa Helveteissään.

1800-luvulla Rakkarinmäki koki nimenmuutoksen ja huithapelit ajettiin hökkeleistään kuutamolle. Köyhälistön surkeudesta sukeutui sen aikaisen kreikka-muodin mukainen Arkadian huvila-alue, jossa porvariston villat sijaitsivat sopivan hevoskyydin päässä kaupunkiasunnoista. Jo 1800-luvulla osattiin silmänkääntötemput ja yksi ryöstetty silinteri-herrasmies liikaa sai aikaan Rakkarinmäen täystuhon ja hävityksen.

Kun miettii tuota Arkadianmäen historiaa, tulee väkisinkin mieleen se, ettei nimenmuutoksella ollut suurtakaan vaikutusta itse paikalla harjoitettuun toimintaan. Rakkarinmäki muuttui Arkadianmäeksi, porukka puettiin parempiin vetimiin, mutta entinen meininki jatkuu samanlaisena. 

Rakkarinmäen aikaan hökkelikylän porukka ei edes pelleillyt olevansa jotain muuta kuin olivat, siis huoria, varkaita, pettureita ja kähmijöitä. Arkadianmäen nykyisin kansoittava porukka esittää ikiomassa Arkadia-teatterissaan näytelmiä komediasta tragediaan, päätyen lopulta kalliisiin tragikomedia-produktioihin. Ja jokaisessa näytelmässä on osat niin kähmijöille, varkaille, pettureille kuin juopoillekin. 

Samaa touhua sillä erotuksella, että Rakkarinmäen porukka joutui tosissaan tekemään töitä rötöstellessään ja heidän palkkansa koostui puhtaasti vain ja ainoastaan ryöstösaaliista. Tämä nykyinen porukka saa joltisenkinmoista korvausta näyttelemisestään ja sivutuotteena sama rötöstely, rehvastelu ja huoraus jatkuu jos hullumpana kuin ennen.

Miten sopivasti myös entinen paheen pesä Punavuorikin on muuttunut elittiseksi kaupunginosaksi, jossa asuntojen hinnat maksavat hunajaa ja itsensä joksikin arvostavat ostelevat kilvan ylihintaisia edustusasuntoja putki- ja sähköremonttien köyhdyttämiltä vanhuksilta.

Nykyisin kun kaikki liikelaitokset ja yritykset muuttavat kilvan nimiään mitä oudoimmiksi ja suomalaisen suuhun sopimattomiksi nimihirviöiksi, olisiko aihetta muuttaa Arkadianmäen nimi takaisin alkuperäiseksi ja enemmän todellisuutta vastaavaksi Rakkarinmäeksi?

Kela-lotto ja takahuoneiden tikka-keno

Kela-lotto ja takahuoneiden tikkakisa, sillä nämä Kelan kuntoutus- ja eläkepäätökset hoidetaan, työttömyyspäiväraha-anomuksista puhumattakaan. Kelassa mitään salaperäisiä, nimettömiä ja kasvottomia ylilääkäreiden ylilääkäreitä ole, puppupuhetta.

Tosiasiassa Kelan eri toimistojen henkilökuntatiloissa arvotaan joka päivä manuaalisilla lottokoneilla päivän hakemusten voittajat. Toinen Kela-peli on tikka-keno, jossa ilmoitusaululle kiinnitettyjen Kela-hakemusten joukosta käsitellään ja hyväksytään ne hakemukset, joihin sidotuin silmin tikkaa heittävä virkailija osuu.

Kelassa ei ole mitään muuta kasvollista kuin hakemuksia vastaanottavat virkailijat, jotka kukin luonteidensa mukaan joko vastaavat asiakkaan tuskastuneisiin kysymyksiin tai sitten eivät. Virkamieskielellä on ennenkin pistetty porukka pelkäämään, tärisemään polvillaan ja olemaan kiitollisia päätöksestä, kun se vihdoin ja viimein tulee, kielteinenkin päätös on päätös.

Kun Kelan toiminta on tunnustetusti salaista, näkymättömien tai olemattomien asiantuntijoiden tekemien päätösten varassa toimivaa ja yksinvaltiuteen viittaavaa kyykytyspolitiikkaa, tehdään siitä sitten koko kansan jännitysnäytelmää, online TV:ssä. Kela-brändi saisi vahauksen tuomaa kiiltoa nykyisin pahasti hapettuneeseen imagoonsa ja kansa saisi janoamaansa tietoa päätösaikatauluista ja kyllä- tai ei-vastauksista.

Lauantaisin heti virallisen lottoarvonnan jälkeen tulisi ruutuun Kela-arvonta, jossa yhtä virallinen juontaja ja kaksi yhtä virallista valvojaa arpoisi virallisella lotto-koneella vaikkapa 20 hakemusnumeroa, joille tehdään kyllä-päätös, riippumatta siitä edellyttäisivätkö hakemukset hyväksymistä vai selkeätä hylkäämistä.

Ja siinäpä kansa istuisi tiiviisti olohuoneidensa pimeässä, paperi ja kynä kädessä, jännittämässä oman hakemusnumeronsa ilmaantumista Kela-lottopallojonosta. Ja sitä riemunkiljahdusten määrää, kun oma hakemus pääsee automaatiseen kyllä-käsittelyyn. Jättipotiksi voidaan kehittää vaikkapa kerran kuukaudessa tapahtuva lisäarvonta, jossa yksi tai kaksi hakemusnumerosarjaa tuottaisi kaksinkertaisena päätöksen rahamäärän, super-jättipoteissa voitaisiin puhua nelinkertaisesta määrästä.

Joka päivä arvottavien keno-numeroiden jälkeen taas päästäisimme iloisena pirskahtelevan juontajan arpomaan Kela-kenopallukoita, joilla muutama onnellinen Kela-hakemuksen jättäjä varmistaisi nopean hakemuskäsittelyn Kelassa ja vielä myönteisenä.

Koko kansan villitsisi vallan mahdoton Kela-lotto ja Kela-keno huuma, jonka kaltaista ei olisi ennen nähty. Iltalehdet pääsisivät kirkumaan lööpeissään uusista onnellisista Kela-voittajista ja jotkut heistä saattaisivat antaa jopa haastatteluja, päästäkseen siten tekemään Kela-lotossa vähemmän onnistuneita kanssasisariaan ja -veljiään kateellisuudesta myrkynvihreiksi. Kansalle saataisiin uusi harrastus ja sehän pitäisi tunnetusti sitkeän ja takapajuisen kansan poissa pahantöistä.

Porukka pyörähtäisi iloisina ja positiivisuutta ympärilleen loiskuen Kelan vielä jäljellä olevissa toimistoissa, odotustiloissa hakemusten jättöä odottavat ihmiset keskustelisivat keskenään ja kaikki olisi yhtä aurinkoa, sillä jokaisella olisi sama mahdollisuus voittaa Kela-lotossa tai Kela-kenossa.

Kelan henkilökuntatilojen vanhanmallinen, manuaalinen lotto-kone pääsisi eläkkeelle ja tikkatauluksi voitaisiin vihdoinkin kiinnittää kunnon vanhanaikainen tikkataulu, jossa laskettaisiin pisteitä vanhaan malliin. Pääsisi Kelan henkilökuntakin hengittämään rauhassa ja keskittymään henkilökuntatilojen viihtyvyyskäyttöön, ilman raskaan vastuun tuomaa painetta.

Kansa hurraisi Kelan toimistojen edessä, lähettäisi joulu- ja pääsiäiskortteja tutuille Kela-virkailijoille ja Kelan pääjohtajaa juhlittaisiin kuin kansallissankaria. Kansalle on saatava leipää ja sirkushuveja, jotta se kaikessa riemussaan ei huomaisi mitä kulissien takana häärätään kansan syvien rivien päiden menoksi. Ei kuin Kela-lottoamaan ja Kela-kenoamaan...