Kun mikään ei riitä ja vähän on paljon...

Näinäkin päivinä, hetkinä ennen kauppojen sulkeutumista, ostoshelvettien hiljenemistä, keskuudessamme kulkee ihmisiä, joiden mielissä ja sydämissä velloo surullisia ajatuksia.
Mistä tehdä joulu lapsille, perheelle, yksinäiselle itselle? Millä muistaa niitä harvoja jäljellä olevia ystäviä, sukulaisia, kenties kaukana asuvia läheisiä, kun kortti on liian vähän, eikä edes sen lähettämiseen rahat riitä?

Miten juhlii joulua ihminen, jonka ainoat ostospaikat ovat diakonin toimisto, Pelastusarmeija, Hurstin ruokajakelu, Myllypuron tai tai muu ruokajakelu, leipäjono...?

Kun sydän on pelosta jäässä, ihminen kulkee ihmisten keskellä näkymättömänä, tyhjin käsin, odottaen ihmettä. Jospa tänä jouluna joku huomaisi, auttaisi, toisi valoa epätoivoon, riittämättömyyteen, yksinäisyyteen... Jospa tämä joulu olisi erilainen, valoisampi kuin edelliset, pettymysten täyttämät joulut.

Joulu murtaa enemmän ihmisiä kuin yksikään toinen vuoden juhlapäivä. Joulu mittaa ihmistä, hänen maailmaansa ja merkitystään. Nämä ihmiset eivät liiku FaceBook-maailmassa, tviittaa Twitterissä tai ole verkostoituneet Internetin sivuilla.

Elämä jatkuu joulun jälkeen, kysymys kuuluukin kuinka monen kohdalla tämä joulu jää viimeiseksi. Ihminen on äärettömän hauras, ja eritoten jouluna hauraimmillaan.

Sen lisäksi, että lahjoitamme rahaa erilaisiin joulukeräyksiin, antakaamme ylimääräinen henkinen lahja jouluksi. Lahja, jonka valo valaisee ja lämmittää, antaa näkymättömälle ihmisarvon ja tunteen siitä, että hän on merkityksellinen.

Muistakaamme niitä, jotka olemme jo unohtaneet. Ottakaamme yhteyttä heihin, joihin emme halunneet pitää yhteyttä. Kutsukaamme joulupöytään ihminen, jonka tiedämme olevan yksin, tai viekäämme tarpeellinen joulukori perheelle, jonka tiedämme tai aavistamme kamppailevan vaikeuksien keskellä.

Ei tarvitse lahjoittaa miljoonia tehdäkseen maailmasta paremman paikan, riittää kun lahjoittaa aikaansa, ajatuksiaan ja paljostaan suoraan ihmiseltä ihmiselle.