Kuin kanit kanisterissa, kakarat Helvetistä...

Kyllä kaivoin taas häpeän kuoppaa sohvaan tänä iltana, kun katselin muutaman minuutin ”Kakarat Helvetistä”-ohjelmaa. Pyrstö rullalla työnsin päätäni sohvatyynyjen alle ja leikin hetken ”en ole olemassa”-leikkiä itseni kanssa. No, masokisti kun olen, katson tietysti taas huomenna muutaman hetken BB-talon kohelluksia ja kaivan sohvakoloa suuremmaksi.

Mitenkähän BB-tuottaja suhtautuisi korvaushakemukseeni, jossa ehdottomasti vaatisin tuotantoyhtiön kustantavan minulle uuden ja tietysti yhtä kololle kaivettavan sohvan vuoden 2011 BB-kisaa varten? Enkä muuten päästäisi tuottajaa vinkumaan päiväkirjahuoneeseen sohvakorvauksista.

Jäi sitten Barbi-Marian luuleikkaukset saamatta, mutta uudet tissit tulivat viikon julki-bimbona esiintymisen jälkeen. Kun tyttö joskus, tietysti toivottavasti sentään pitkän ajan päästä, päätyy patologin tiskiin tutkailtavaksi, yllättyy kyllä herrarouvaneiti-patologi pahemman kerran. Luut on jo valmiiksi katkottu ja poistettu, tisseistä valuu silikonia ja naamasta kaikenvaltakunnan Botoxit ja hyaluronihapot siihen malliin, että viemärit tukkeutuvat ja viemärirotat muuttuvat liukkaiksi ja happomureutetuiksi. Ja totta hemmetissä tämä tapahtuu Las Vegasissa, kaikkien turhimoiden ja pikku-julkimoiden satumaailmassa.

Talon nykyiset asukkaat ovat katsoneet edelliset kaudet tarkkaan ja siksipä tapahtumat etenevätkin suorastaan apinan raivolla kohti kliimaksia. Unohtivatko akvaarioeläjät jotain? Koko hemmetin ohjelman pitäisi kestää kolme kuukautta ja millä porukka aikoo enää sykähdyttää, kauhistuttaa, järkyttää, itkettää, naurattaa tms. kun jo ensimmäisellä viikolla on tehty kaikki se, mihin edellisten kausien taulapäät tarvitsivat kolme kuukautta? Niinhän nuo elävät kuin kanit kanisterissa, yhtä pupuleikkiä koko ohjelma.

Näemmekö vielä kenties senkin ihmeen, kun porukka kuksii puksipuita, harrastaa liukasta ryhmäseksiä mutavellissä ja oksentelee julkkisvieraiden päähän? Vai vietämmekö kenties ensimmäiset BB-hautajaiset, kun porukka juo itsensä formulavauhdilla hengiltä?

Suorastaan häpeän sitä, että sivistykseni on vain folionpaksuinen pintakuori ja löydän itseni salakatselemasta itseltäni, höyhenaivojen tunarointia mainoskatkojen välissä. Voi hyvä tavaton, että hävettää, mutta antaa vaan hävettää, huomenna katselen kuitenkin taas hetkiä lasitalossa ja kaivan koloa sohvaan ja häpeän taas kerran oikein olan takaa.