Aikamatka Rakkarinmäeltä Arkadianmäelle

Historian alkuhämärissä, nuoressa Helsingissä sijaitsi pahamaineinen paikka, jossa viinanmyyjät, varkaat ja huorat pitivät kortteeria, samoin erilaiset petkutusten mestarit ja eri puolilta valtakuntaa paikalle tallustelleet hanttapulit, joille jokainen Rakkarinmäen ulkopuolella asusteleva oli mahdollinen uhri ja tuottoisa saalis.

Rakkarinmäestä vei voiton vain Punavuori, joka 1800-luvun alussa oli pahainen sekä pahamaineinen hökkelikylä, jota kansoittivat taas kerran huorat, juopot ja viinaa myyvät kapakoitsijat, ilotalot sekä niissä piipahtavat merimiehet ja kalastajat. Hatarien ja ahtaasti asuttujen huoneiden pihamailla likaiset lapset vilistivät kuin metsän peikot aikuisten mökellellessä omissa Helveteissään.

1800-luvulla Rakkarinmäki koki nimenmuutoksen ja huithapelit ajettiin hökkeleistään kuutamolle. Köyhälistön surkeudesta sukeutui sen aikaisen kreikka-muodin mukainen Arkadian huvila-alue, jossa porvariston villat sijaitsivat sopivan hevoskyydin päässä kaupunkiasunnoista. Jo 1800-luvulla osattiin silmänkääntötemput ja yksi ryöstetty silinteri-herrasmies liikaa sai aikaan Rakkarinmäen täystuhon ja hävityksen.

Kun miettii tuota Arkadianmäen historiaa, tulee väkisinkin mieleen se, ettei nimenmuutoksella ollut suurtakaan vaikutusta itse paikalla harjoitettuun toimintaan. Rakkarinmäki muuttui Arkadianmäeksi, porukka puettiin parempiin vetimiin, mutta entinen meininki jatkuu samanlaisena. 

Rakkarinmäen aikaan hökkelikylän porukka ei edes pelleillyt olevansa jotain muuta kuin olivat, siis huoria, varkaita, pettureita ja kähmijöitä. Arkadianmäen nykyisin kansoittava porukka esittää ikiomassa Arkadia-teatterissaan näytelmiä komediasta tragediaan, päätyen lopulta kalliisiin tragikomedia-produktioihin. Ja jokaisessa näytelmässä on osat niin kähmijöille, varkaille, pettureille kuin juopoillekin. 

Samaa touhua sillä erotuksella, että Rakkarinmäen porukka joutui tosissaan tekemään töitä rötöstellessään ja heidän palkkansa koostui puhtaasti vain ja ainoastaan ryöstösaaliista. Tämä nykyinen porukka saa joltisenkinmoista korvausta näyttelemisestään ja sivutuotteena sama rötöstely, rehvastelu ja huoraus jatkuu jos hullumpana kuin ennen.

Miten sopivasti myös entinen paheen pesä Punavuorikin on muuttunut elittiseksi kaupunginosaksi, jossa asuntojen hinnat maksavat hunajaa ja itsensä joksikin arvostavat ostelevat kilvan ylihintaisia edustusasuntoja putki- ja sähköremonttien köyhdyttämiltä vanhuksilta.

Nykyisin kun kaikki liikelaitokset ja yritykset muuttavat kilvan nimiään mitä oudoimmiksi ja suomalaisen suuhun sopimattomiksi nimihirviöiksi, olisiko aihetta muuttaa Arkadianmäen nimi takaisin alkuperäiseksi ja enemmän todellisuutta vastaavaksi Rakkarinmäeksi?

Kela-lotto ja takahuoneiden tikka-keno

Kela-lotto ja takahuoneiden tikkakisa, sillä nämä Kelan kuntoutus- ja eläkepäätökset hoidetaan, työttömyyspäiväraha-anomuksista puhumattakaan. Kelassa mitään salaperäisiä, nimettömiä ja kasvottomia ylilääkäreiden ylilääkäreitä ole, puppupuhetta.

Tosiasiassa Kelan eri toimistojen henkilökuntatiloissa arvotaan joka päivä manuaalisilla lottokoneilla päivän hakemusten voittajat. Toinen Kela-peli on tikka-keno, jossa ilmoitusaululle kiinnitettyjen Kela-hakemusten joukosta käsitellään ja hyväksytään ne hakemukset, joihin sidotuin silmin tikkaa heittävä virkailija osuu.

Kelassa ei ole mitään muuta kasvollista kuin hakemuksia vastaanottavat virkailijat, jotka kukin luonteidensa mukaan joko vastaavat asiakkaan tuskastuneisiin kysymyksiin tai sitten eivät. Virkamieskielellä on ennenkin pistetty porukka pelkäämään, tärisemään polvillaan ja olemaan kiitollisia päätöksestä, kun se vihdoin ja viimein tulee, kielteinenkin päätös on päätös.

Kun Kelan toiminta on tunnustetusti salaista, näkymättömien tai olemattomien asiantuntijoiden tekemien päätösten varassa toimivaa ja yksinvaltiuteen viittaavaa kyykytyspolitiikkaa, tehdään siitä sitten koko kansan jännitysnäytelmää, online TV:ssä. Kela-brändi saisi vahauksen tuomaa kiiltoa nykyisin pahasti hapettuneeseen imagoonsa ja kansa saisi janoamaansa tietoa päätösaikatauluista ja kyllä- tai ei-vastauksista.

Lauantaisin heti virallisen lottoarvonnan jälkeen tulisi ruutuun Kela-arvonta, jossa yhtä virallinen juontaja ja kaksi yhtä virallista valvojaa arpoisi virallisella lotto-koneella vaikkapa 20 hakemusnumeroa, joille tehdään kyllä-päätös, riippumatta siitä edellyttäisivätkö hakemukset hyväksymistä vai selkeätä hylkäämistä.

Ja siinäpä kansa istuisi tiiviisti olohuoneidensa pimeässä, paperi ja kynä kädessä, jännittämässä oman hakemusnumeronsa ilmaantumista Kela-lottopallojonosta. Ja sitä riemunkiljahdusten määrää, kun oma hakemus pääsee automaatiseen kyllä-käsittelyyn. Jättipotiksi voidaan kehittää vaikkapa kerran kuukaudessa tapahtuva lisäarvonta, jossa yksi tai kaksi hakemusnumerosarjaa tuottaisi kaksinkertaisena päätöksen rahamäärän, super-jättipoteissa voitaisiin puhua nelinkertaisesta määrästä.

Joka päivä arvottavien keno-numeroiden jälkeen taas päästäisimme iloisena pirskahtelevan juontajan arpomaan Kela-kenopallukoita, joilla muutama onnellinen Kela-hakemuksen jättäjä varmistaisi nopean hakemuskäsittelyn Kelassa ja vielä myönteisenä.

Koko kansan villitsisi vallan mahdoton Kela-lotto ja Kela-keno huuma, jonka kaltaista ei olisi ennen nähty. Iltalehdet pääsisivät kirkumaan lööpeissään uusista onnellisista Kela-voittajista ja jotkut heistä saattaisivat antaa jopa haastatteluja, päästäkseen siten tekemään Kela-lotossa vähemmän onnistuneita kanssasisariaan ja -veljiään kateellisuudesta myrkynvihreiksi. Kansalle saataisiin uusi harrastus ja sehän pitäisi tunnetusti sitkeän ja takapajuisen kansan poissa pahantöistä.

Porukka pyörähtäisi iloisina ja positiivisuutta ympärilleen loiskuen Kelan vielä jäljellä olevissa toimistoissa, odotustiloissa hakemusten jättöä odottavat ihmiset keskustelisivat keskenään ja kaikki olisi yhtä aurinkoa, sillä jokaisella olisi sama mahdollisuus voittaa Kela-lotossa tai Kela-kenossa.

Kelan henkilökuntatilojen vanhanmallinen, manuaalinen lotto-kone pääsisi eläkkeelle ja tikkatauluksi voitaisiin vihdoinkin kiinnittää kunnon vanhanaikainen tikkataulu, jossa laskettaisiin pisteitä vanhaan malliin. Pääsisi Kelan henkilökuntakin hengittämään rauhassa ja keskittymään henkilökuntatilojen viihtyvyyskäyttöön, ilman raskaan vastuun tuomaa painetta.

Kansa hurraisi Kelan toimistojen edessä, lähettäisi joulu- ja pääsiäiskortteja tutuille Kela-virkailijoille ja Kelan pääjohtajaa juhlittaisiin kuin kansallissankaria. Kansalle on saatava leipää ja sirkushuveja, jotta se kaikessa riemussaan ei huomaisi mitä kulissien takana häärätään kansan syvien rivien päiden menoksi. Ei kuin Kela-lottoamaan ja Kela-kenoamaan...

Työllistämistuet, onnellisuuspillerit ja Kiina Nokian uudeksi omistajaksi

Nyt kyllä mättää ja pahasti. Olen erinäisenkin kerran kiukutellut erilaisista työttömille ja yrityksille tungetuista tuista, jotka saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Mikä hemmetin yhteiskunta kestää sellaista pelleilyä, jossa työkykyiset ihmiset tungetaan tukien varaan ja työnantajille työnnetään rahaa kaikista luukuista, niin että porstuat pullistelevat erilaisissa työllistämistoimenpiteissä hoipertelevista kansalaista? Onko enää mikään ihme, että porukka sairastuu, mielet hajoavat ja yritykset rohmuavat entistä enemmän ilmaista työvoimaa osakkeenomistajien suureksi riemuksi osinkoja jaettaessa. Koko ajattelumalli on suorastaan, sanonko mistä, ***seestä ja vähän muualtakin.

 

Tässä automaation ja ulkoistamisen globaaliajattelumallissa on jotain hemmetin väärin. Suomalaisessa työmallissa kaikki kynnelle kykenevät tekevät työtä, aivan sama kuinka vähäistä, mutta työtä. Onhan ihan sekopäistä maksaa ihmisille siitä, että he lahoavat kotisohvillaan ja popsivat mielialalääkkeitä kuin popkornia. Vähäisiä ovat ne verosentit, jotka heruvat työttömyyskorvauksista takaisin valtion kassaan, tosin korvausta saavan kukkarossa 20 %:n verorasitus kyllä tuntuu.

 

Kun työttömyyskorvaus ei riitä pilleripopkornin ostamiseen, sossulan ovet paukkuvat kuin Alkon ovet vappaattona. Maksusitoumusta sinne sun tänne ja porukka nahistuu, rapistuu ja muumioituu tekemättömyyteen kotisohvilleen, jotka nekin on joskus ammoisina aikoina saatu sossulan varastoista. Ei muuten saa enää, ellei ole jotain todella kummallisia syitä esitettävänä.

 

Kun erilaiset aputyöt loppuivat työpaikoilta, lähti työmarkkinoilta paljon porukkaa kassan kautta. Ennen rakennuksilla oli sekatyöntekijöitä, erilaisia hanslankareita ja apumiehiä. Kahdella koivella kipittävät kortteliohjukset suhauttelivat yrityksestä yritykseen ja joku nuori pääsi tienaamaan joko kesärahoja tai aloittamaan uraa tyvestä latvaan. Toimistoissakin oli monenlaista apulaista, nyt vain tietokoneiden uuvuttamia toimistorenkejä, jotka raahautuvat päivästä toiseen nikottelevien koneidensa ääreen.

 

Nykyisellä työhönpääsymallilla pitää olla vähintään parin alan multiosaaja päästäkseen siivousfirman listoille, ja jos joku haluaa edetä tai tehdä uraa, työhaastattelussa on läiskästävä tiskiin vähintän pari kiloa erilaisia todistuksia tiedoista ja taidoista ja varsinkin opiskeluista. Joskus historian alkuhämärissä työt opittiin käytännössä ja herrat kävivät työn ohessa kouluja tai Nalle-kansalaisten ja raharahvaan perintölepakot tungettiin eliittikouluihin saamaan sivistyksen pintakiiltoa, jotta osaisivat olla tarpeeksi pönäköitä ottaessaan haltuunsa perheyrityksen.

 

Nykyisin on enää mahdotonta hahmottaa mikä yrityksistä on suomalaisessa omistuksessa. Nimi voi olla suomalainen ja osa yrityksen historiaakin jopa suomalaista alkuperää, mutta tänään yrityksen historiaa kirjoitetaankin jo jollain oudolla kielellä, yleisimmin kai Googlen sanakirjan avulla käännetyllä broken english-kielellä, jota ei ymmärrä enää Sumatran apinakaan.

 

Miten ulkomaalaista osake-ahmattia voisi kiinnostaa yrityksen tuottama hyvä työntekijöille ja yhteiskunnalle, Suomen talouselämästä puhumattakaan? Hemmetti, niinhän tässä näkymättömän sähköisen rahan maailmassa jossain Kiinassa valtion osake-ahmatit eivät voisi olla vähääkään kiinnostuneempia pienen Suomen talouselämästä, saati ihmisten työllistämisestä, meikäläisten työttömyysluvut vain ovat niin naurettavan pienet Kiinan lukuihin verrattuna. Jos Suomella menee vielä huonommin, tulee Kiinalle halvemmaksi ostaa koko Suomen valtio ja silloin koriseva ja tuuliajolla heittelehtivä Nokiakin tipahtaisi lopullisesti aasialaisten syliin.

 

Lakaisukoneet takaisin koneiden Helvettiin ja kadunlakaisijat töihin, liukuhihnat sivallettakoon katki ja ihmisille oikeita töitä, kaikkinainen ihmistyön korvaaminen ulkoistamisella, koneilla tai pakolaisstatuksella Suomeen tulevilla, loppuunrääkätyillä ihmisillä lopetettakoon. Ihmiset takaisin työhön ja pilleripopkornit lennätettäköön takaisin ulkomaisiin pilleritehtaisiin.

 

Kun tuilla kuoliaiksi kyykytetyt ihmiset pääsevät takaisin töihin ja tienaamaan oikeata rahaa, valuu veromarkkojakin enemmän valtio pohjattomaan kirstuun, puhumattakaan kerrannaisvaikutusten tuottamasta yleisestä henkisen hyvinvoinnin kasvusta ja kansantaloudelle näin koituvista hulppeista säästöistä. Vai onko tarkoitus passivoittaa koko kansa, jotta ihmiset eivät jaksa nousta barrikadeille huutamaan hätäänsä? Passiiviset ihmiset eivät äänestä eivätkä jaksa vaikuttaa, korkeintaan juoda itsensä kuoliaiksi mielialapilleri toisessa kädessä ja toisessa kädessä kotipolttoista sekundaviinaa muovikipossa .

 

Ja mitä perhanaa tehdä niille kansalaisille, jotka eivät suostu juomaan viinaa ja/tai napsimaan onnellisuuspillereitä? No, ne ihmiset muumioidaan koteihinsa, jotta joskus parin tuhannen vuoden päästä joku paikallinen Indiana Jones pääsee ihmettelemään pohjoismaalaisten outoja hautaamistapoja.

 

Liukuhihna-automaatit paiskattakoon huitsin Nevadaan, yrityksiltä työllistämistuet pois ja ihmiset oikeisiin töihin. Ihmisarvo on tärkeämpi arvo kuin kasvottomien ulkomaisten osake-ahmattien leikit osakemarkkinoiden paperilaatikolla.

 

Multikansalliskansainvälisetglobaali-yritykset velvoitettakoon yhteiskuntavastuuseen, jossa ne jatkuvan rahanpumppaamisen sijasta velvoitetaan sijoittamaan osa liikevoitostaan takaisin siihen maahan, josta ne ovat saaneet toimintansa aloittamiseen ja pyörittämiseen erilaisa tukia, työvoimaa jne.

 

Kun liike-elämä pyörii pelkän ottamis- ja haluamisperiaatteen varassa, on selvääkin selvempää, että antavan talouden tynnyrit tyhjenevät jossain vaiheessa.  Kun yritys poistuu kuvioista,  liikehtien aina anteliaimman maan ja paikkakunnan perässä, pysyvät tynnyrit edelleen tyhjinä.

 

Onko maalaisjärjen käyttö ja yksinkertainen ajattelumalli kielletty vai missä mättää?

Sarasvuo suomii suomalaisia työinhosta, ja millähän perhanan syyllä?

Niinpä niin, totta toinen puoli, vaan vain toinen puoli. Eivät kaikki suomalaiset mahdu Sarasvuon työtään inhoavien laatikkoon. Harvoin kuitenkaan uskalletaan sanoa ääneen se, että työssä viihdytään. Jo Eino Leino kirjoitti aikoinaan, että "Kel onni on, se onnen kätkeköön..." Siispä kansa marisee, valittaa ja ehkä osittain esittää työinhoa, jotta eivät joutuisi kateellisten kivittämiksi. Suomessa kivittäminen kuuluu jokaisen työpaikan työhyvinvointi-päivien ohjelmanumeroon, samoin iloisen työkaverin henkinen turpiin mottaaminen. ***kele sitä töissä naureskelemaan, häiritsee toisten päivittäistä työinho-kohtausta.

Työ on Suomessa pyhä asia, hyvin luterilainen arvo, jossa ihminen on itse vastuussa työstään tai työttömyydestään. Olisi luullut, että viime lamasta olisi opittu ainakin se, etteivät ihmiset ole työttömiä aina omaa syytään. Mutta ei, päätään nostaa jälleen se mentaliteetti, että ihmisessä on joku vika, jos hän ei löydä työtä säällisen ajan kuluttua työttömäksi joutumisestaan.

Ihmistä ymmärretään, jos hän sairastuu työssään ja työstään, mutta annas olla jos työtön sairastuu työttömyyttään. Siinä Helvetin portit leiskahtavat auki ja kymmenentuhatta pirua syöksyy onnettoman sairastelijan kimppuun sohimaan hehkuvilla hiihihangoillaan ja läiskimään koiville karvaisilla hännillään. Koko kansa mobilisoituu mätkimään muutamaa onnetonta, jotka ovat sairastuneet köyhyyttään ja tyhmyyttään.

Ne, jotka todella potevat työinhoa ja joilla todella on aihetta siihen, ovat melko usein olosuhteiden uhreja. Harvalla on rohkeutta lähteä työpaikasta pelkästään siksi, että pomo on alaisiaan pomputtava narsisti tai epäpätevä tehtäväänsä, kenties pomolla ovat ihmissuhdetaidot hukassa tms.  Mitäpä jos pomo itse kärsii työinhosta ja haluaisi sulkeutua neuvotteluhuoneen hämärään hirttäytyäkseen katossa keikkuvaan videoprojektoriin? Silloin kun ihmisellä ei ole vaihtoehtoja, silloin pakko astuu sisään ja ennen niin miellyttävät asiat muuttuvat myrkyn vihreiksi.

Kun kaikki tappelevat villiminkkien raivolla vähäisistä pomopaikoista, puhkeaa työinho-epidemia kun koulutusputkesta valmistuneet yrittävät uida raollaan olevista hätäsisäänkäynneistä uusimmilla opeillaan iso-pomojen liiveihin. Kaikki haluavat jotain, mutta harvalla on siihen mahdollisuus. Kun työpaikkamarkkinat jämähtävät paikalleen ja vaihtuvuuden virta tyrehtyy, täyttyvät työpaikkojen neuvotteluhuoneet ja illanistujaiset henkisestä oksennuksesta, jota ei saada siivottua edes työnohjauksilla ennen kuin jo uutta työinholietettä sataa nurkkiin ja sohville.

Sarasvuosta tulee vielä mieleen sekin, että mistä hemmetistä tuo hiihtoon hurahtanut lemmenkylttien ripustelija tietää, mitä rivikansalainen työssään kokee, inhoa vai onnea, kammoa vai onnistumisen hetkiä. Oli aika, jolloin Sarasvuon vuodatukset osuivat oikeaan ja heppu pääsi rakentamaan dynastiaa, jonka tehokouluttajat kertoivat suomalaisille viisauden sanoja menestymisestä ja itsensä johtamisesta. Siinä menivät orjat ja konnat, johtajat ja työallergiset samaan menestysputkeen, jonka toisesta päästä tuli ulos outoa tuotetta nimeltä moderni johtaja. Nyt niitä opetuksen opetuslapsia istuu kaikenkarvaisissa virastoissa ja laitoksissa inhoamassa työtään koko maksetun työajan puitteissa.

Miksi hemmetissä ei puhuta siitä, että iso-päälliköt inhoavat työtään? Vai inhoavatko, olisiko mahdollisesti työstä maksettava palkka ja vuosittainen könttäkorvaus sitä luokkaa, että työoksennuskin maistuu marsipaanilta? Kun duunari dokaa, se on hoitoon ja/tai monoa persauksiin, mutta kun iso-pomo dokaa, se on hoitoa ja obligaatioita takataskuun. Miten ihmeessä iso-pomon ja duunarin dokaus, paha olo tai työinho eroavat niin oleellisesti toistaan, että toinen on globaalitalouden guru ja toinen taas marginaaliasosiaalinen toimenpiteiden kohde?

Nyt kyllä, perhanan perhana, Sarasvuolle on löydettävä uusi työpaikka jostain virastosta, jossa herra saa työinhota koko keljun alhaisen palkkansa edestä. Silloin herran sanat voisivat olla uskottavia, vai voisivatko? 

Rähinää ja räiskettä - Internet-ajan kapina ja kapinakarkelot Facebookissa

Gallupeissa Persujen kannatuslukemat sen kuin kasvavat ja odotettavissa on veret pysäyttävä äänivyöry, joka talloo alleen viherpipertäjät ja raapaisee osansa Kepun uskollistakin uskollisimmista äänestäjistä. Mutta raharahvaaseen se ei ylety. Ei ylety, vaikka porukan mieli tekisi hypätä huvijahdista optimistijollaan, niin ei vain voi tehdä, periaatteen ja sukutradition takia.

Suomalaisen politiikan nykyhetkessä on nyt kyse joltisenkinmoisesta Veikko Vennamo-vetoisesta Maaseudun puolueen aikanaan tekemästä sirkustempusta, joka taitaa toistua Persujen toimesta. Viherpipertäjät ovat tehneet kaikkensa, jotta puolueen kannattajat hyppäisivät uppoavasta laivasta ja uisivat henkensä edestä kohti lähintä turvasatamaa, karia tai laudanpätkää, joiksi kelpaavat vaikkapa Paavo Arhinmäen myötä terhakammaksi muuttunut  Vasemmistoliitto, siis Vasurit tai melko näkymätön Suomen Työväen Puolue. Ennakoinpa, että tällä hetkellä mikä tahansa puolue tuntuu kelpaavan eksyksissä oleville äänestäjille, kunhan siinä ei ole mitään vihreälle kukertavaa eikä Anni-Armotonta. Vihreät menettivät järkensä siinä vaiheessa kun Osmo Soininvaara lähti ja teiniliiga pääsi huseeraamaan puolueen johtopaikoilla.

Paskanheitto on alkanut ja lisää ryvettyviä poliitikkoja, puolueiden sisäisiä kähmintöjä, lehmäkauppoja ja yhteistä lannanluontia yli puoluerajojen on vielä tulossa ja paljon. Tässä näytelmässä on monta väliaikaa ennen viimeistä näytöstä ja vaaleja. Silmät tapillani ja korvat kihelmöiden katselin tv-välähdyksiä Viherpipertäjien kokouksesta, jossa Anni-Armoton suomi Persuja siihen malliin, että kateuden katkerat lieskat löivät Arkadianmäelle asti, myrkyttäen ydinvoimalan lauhdeveden kaltaisella myrkyllä viimeisetkin vihertävät oraat pääkaupunkiseudulla.

Nyt kun kansan syvät rivit ovat asettaneet kaiken toivonsa Persuihin, voi olla että Suomessa vielä näytellään toisinto toisesta näytelmästä, nimittäin rapakon toisella puolella esitetystä kaksinäytöksisestä tragikomediasta.

Kun poika-Bush sekoitti jenkkien sisä- ja ulkopolitiikan ja ajoi keskiluokan kaduille työntelemään omaisuuttaan ostoskärryissä, vastasi Obama kansan syvien rivien avunhuutoon. Hän tuli valituksi ja tunnelma oli suorastaan messiaalinen, Obamalta odotettiin taikasauvan heilautusta, jolloin kaikki Bushin aiheuttama paha huuhtoutuisi samassa silmänräpäyksessä viemäreihin. Jenkit olisivat jälleen hyvinvointiyhteiskunta, maailmanpoliisi ja maailman mahtavin talousmahti, jonka kansalaiset maailmalla kulkiessaan saisivat osakseen ihailua ja hymyjä.

Hmm... vuoden kuluttua kansa kyllästyi odottelemaan ihmettä, joka suoraan sanottua olisi ollut suoranainen mahdottomuus. Sen kansa kuitenkin halusi ja kun ihme ei tapahtunut heti ensimmäisen vuoden aikana, alkoi Obaman niskaan pikku hiljaa sadella paskaa. Suhteellisuudentaju ei kuulu jenkkien vahvuuksiin ja kahden kauden täystuho-Bushin jälkien korjaaminen vie varovaisestikin arvioiden Obamalta vähintään kaksi kautta, joten kansan odottama yhden yön ihme ei ole mahdollinen, mutta kansa on kuin pikkulaposet, jotka haluavat kaiken heti ja nyt.

Kun ja jos Persut pärskäyttävät kaikkien aikojen jämäkimmän vaalivoiton ja pääsevät paukuttelemaan henkseleitään, mitä tuumaavat äänestäjät? Suomen politiikka, talous, julkinen hallinto jne. on korjattava nyt ja heti, yhden vuoden aikana, muuten kansa kyllästyy, kypsyy ja tuhahtaa, että samaa politiikka-huttua Persut veivasivat kuin muutkin rötöstelypuolueet.

Missähän vaiheessa ihmiset muistavat, että järjestelmän tuhoaminen ja alasajo vie vain hetken, mutta rehellisen ja vakaan politiikan harjoittamiseen sen sijaan ei riitä ihmisikä, varsinkaan jos on vielä siinä sivussa pestävä likapyykkiä, joka nykyisillä hallituspuolueilla on edessään.

Eivät Persut ihmeisiin pysty, se kannattaa muistaa, mutta uusi mahdollisuus he saattavat olla, ainakin hetkeksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että historialla on taipumus toistaa itseään ja miten kävi Maaseudun puolueelle isä-Vennamon poistuttua vallasta? Onko Persut ihka oikea puolue, vai vainko Timo Soini ja ahkera hovi, puolue, joka ei pärjää ilman Soinia? Se jää nähtäväksi, mutta ei kuitenkaan mätkitä puoluetta heti, mikäli tuloksia ei synny ensimmäisen vuoden aikana.

Valtion laiva on raskas ja se ui syvässä lastissa, käynti korjaustelakalla on ajankohtainen ja vasta sen jälkeen voidaan nähdä miten vakaasti ja oikeaan suuntaan laivan uusi päällystö laivaa ohjaa. Mikään puolue ei ohjaa laivaa yksin, mukana huseeraa ja häärää erinäinen liuta täysin erimielistä miehistöä, jotka hyttien hämärissä suunnittelevat kapinaa laivalla. 

Tuleeko poliittisesti  huonokäytöksinen kansa äänestämään poliitikkojen mielestä väärin ja samalla antamaan näytteen Internet-ajan kapinasta? Moderni versio vallankumouksesta saattaa tarkoittaa sitä, että barrikadeilla mekkaloidaan online ja porukka kutsutaan kapinakarkeloihin Facebookissa.

Olisiko nyt viimeinen hetki tilata lakaisukone putsaamaan vallan ryvettyneitä saleja ja tekemään sisäiset ulosheitot rikollisjärjestöiksi muuttuneissa valtapuolueissa?

Kiina ja kauneusleikkaukset: kulkutauteja kerrakseen...

Kiinassa tehdään toiseksi eniten kauneusleikkauksia maailmassa, heti Jenkkien jälkeen. Onkohan kohta edessämme maailma, jossa vinosilmäinen kiinalainen on yhtä yleinen näky kuin valkoihoinen musta? Täytyy sanoa, etten ole aikoihin joutunut ostamaan jännityskirjoja lukunälkääni, kun valtakunnan ykköslehti ja kyytipoikana muutama ilmaislehti, saavat niskakarvani kiipeilemään pitkin seiniä lukaistessani päivittäisen uutistarjonnan läpi. Ei hemmetti sentään, maailma muuttuu nopeutetulla vauhdilla yhä oudommaksi ja samalla yhä suurempi osa ihmisistä leikkelyttää itsensä liukuhihnakirurgien pöydillä skifi-elokuvien hirviöiksi.

 

Mikä ihmisessä on niin julmetun rumaa, että hänet pitää leikata ja muokata heti Barbie-nukkestandardeja vastaavaksi? Ihmisten epätietoisuus itsestään on saanut todella julmia piirteitä. Ennen ihmisen oletettiin kasvavan ihmisenä, keräävän elämänkokemusta ja lopuksi kuolla kupsahtavan säällisen ajan kuluttua.

 

Entä nyt? Sisäistä kasvua etsitään apinan raivolla trendi-gurujen löperökursseilla, joissa samat asiat, jotka ennen olivat selvällä maalaisjärjellä tajuttavaa pässin lihaa, kuorrutetaan mahdollisimman kaukaisen Idän mystiikalla ja kansa luulee rikastuvansa, rakastuvansa ja menestyvänsä niiden avulla.

 

Elämänkokemus ja ihmistuntemus on hölmöjen hommaa, johan nyt nykyajassa kasvatettu järkikin sen sanoo, että on turha käyttää koko elämänsä mittainen aika opetellen sellaista, jonka joku kallispalkkainen konsultti opettaa viikonlopun intensiivikurssilla. No, kaikkihan sen oletetun tiedon olettavat tietävänsä, ettei halvalla saa kuin paskaa ja kallis on aina yhtä arvokasta kuin kultapaperiin kääritty tyhjyys.

 

Tuo säällisen ajan kuluttua tapahtuva kupsahtelukin on nykyisin luokiteltu, jos ei nyt täysin rikolliseksi toiminnaksi, niin ainakin totaalisten luusereiden kohtaloksi. Ikääntyessään ihmiset muuttuvat aina vain nuoremmiksi, ainakin aivotoiminnaltaan, ja kuoliaaksi kupsahtelu on liikennekuolemaan verrattavissa oleva, uutisoitava tapahtuma.

 

Samaisessa laajassa artikkelissa kerrottiin lisäksi se, että valmistuessaan koulusta valmistujaislahjaksi kiinalainen nuori saa, yhä enenevässä määrin, vanhemmiltaan lahjakortin plastikkakirurgille. Ei taida ihmisen aika riittää itsensä löytämiseksi, kun kaikki vapaa-aika kuluu erilaisten ihmismuokkaajien lihamyllyissä. Ihmisen todellinen luonne, vahvuudet ja heikkoudet, lahjakkuus sekä lahjattomuus, tiedot ja taidot, kaikki ne ovat sisäisiä ominaisuuksia. Vaikka ihmisen kuva on kuinka upea, ei se muutu kiinnostavaksi ja haluttavaksi, jos sisällä kumisee tyhjyys ja tuuli etsii siellä reunojaan.

 

Kyllä ihminen on kiinnostava nimenomaan juuri kaiken sen perusteella, mikä ei näy ulospäin. Sitä paitsi, ainakaan vielä en ole törmännyt sellaiseen tohtoriin, jolla on sellainen kosketus hyppysissään, että hän leikkauspöydällä kykenee tuottamaan tulokseksi ihmisen, jolla on taito kantaa itsensä ja jolla on sisällä henkinen vaatehenkari. Ihmisen kyky kantaa itsensä henkisesti on juuri se ominaisuus, joka saa muut etsiytymään jonkun luo ja karkaamaan jonkun toisen luota.

 

Kohta on edessä sekin vaihe, jossa miljardit kiinalaiset laihduttelevat riisillä itsensä kuiduiksi, lenkkeilevät henkensä edestä ympäri vetisiä riisipeltoja ja lobbaavat toisiaan entistä kiristyvimmille työmarkkinoille, avioliittomarkkinoille ja jenkkimarkkinoille.

 

Tavallinen ihminen tietoineen ja taitoineen tulee olemaan häviävä luonnonvara, ja kun viimeinen Homo Tavis on kuolemassa sukupuuttoon, joku hullu tiedemies yrittää kaivella Homo Taviksen dna:ta, turhaan. Tuskinpa vielä on mahdollista käsitellä ja kloonata ihmisen henkistä dna:ta, vai onko?

 

Ja niinpä sillä aikaa leikkelyiden ja ihmismuokkausten kulkutauti jatkaa Kiinassa kulkuaan...

Viemäritangoa Helvetissä...

Kammottavien päätösten aiheuttama uutisvirta sen kun kiihdyttää virtaustaan. Kiinteistöverolla köyhät kyykkyyn ja vanhukset ulos kodeistaan, energiaverolla ulos loppu porukka. Mikäli kaikilla olisi töitä, riittäisi rahaa maksella päättömien poliitikkojen säätämiä rangaistusveroja, mutta kun ei ole kaikilla töitä.

 

Automatisoidaan vain lisää ja ajetaan loppukin porukasta työpaikkojen pihoille ihmettelemään entisiä työpaikkojaan, kiikutetaan joka hemmetin hilavitkutin-tehdas Aasian maihin tai itä-naapuriin. Pidetään nyt sitten kunnolla huolta siitä, ettei suomalaisilla ole töitä ja työpaikkoja.

 

Ja ennen kaikkea, äänestetään lisää karmaisevia poliitikkoja Arkadianmäelle läiskimään järjettömiä päätöksiään. Ei yhden kansan hävittämiseen tarvita ruttoa tai Ebolaa, siihen riittää 200 seinähullua poliitikkoa, ja niitä Suomessa löytyy joka niemen ja saaren notkelmasta.

 

Esimerkkinä vain maalaisserkkupuolueen riveistä kansan tajunnanvirtaan raketin lailla syöksynyt hongankolistaja, "mauton, hajuton ja näkymätön" ex-pääministeri, joka on tehnyt lyhyen pääministeripestinsä aikana puolueelleen enemmän hallaa kuin koko puolueen muu lööppi-kansa puolueen olemassaolon aikana. Hiljaisissa vesissä... ja sitä rataa. Siinä yksi erinomainen esimerkki kansamme edustajaksi valitusta järki-poliitikosta, joka rakastui itsestään kertoviin lööppeihin.

 

Nyt jos koskaan on aika huomata, miten hallitusherrat- ja frouvat ovat muutamien hallitusten aikana olleet hyvää vauhtia ajamassa alas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja tämä nykyinen hallitus se vasta varsinainen romutusfirma onkin. Sosiaalitoimi on ollut tavallisen, ikänsä työtä tehneen ihmisen viimeinen hengissäpysymisen tukipilari ja ainoa turva kovassa maailmassa, samoin terveyspalveluja tuottava terveysvirasto, joita molempia ollaan nyt hyvää vauhtia ajamassa viemäristä alas.

 

Samalla ajetaan alas ennen niin korkealle arvostettu ihmisarvo. Vaan mitäpä se enää nykyaikana merkitsisi, ei niin yhtikäs mitään. Nykyisin sana ihmisarvo merkitsee vain säälittävää luokkaa kansalaisia, joiden otsiin on leimattu sana "hyödytön". Tätä porukkaa raharikkaat ja omaa etuaan ajavat poliitikot sitten nirppanokkaisina "avustavat" erilaisilla tulonsiirroilla, ja maksusitoumusnipuilla, joita ihmiset jonottavat sosiaalitoimen, Kelan ja terveyskeskusten luukuilla, kunhan ovat ensin saaneet varattuan ajan jollekin virkailijalle. Ja ajathan ovat vasta monien viikkojen päässä, joten jos jääkaappi on tyhjä, menee henki ja aika siirtyyy jollekin toiselle, jolla on ollut sissimuonaa varastossa.

 

Otsaleimattuun kansaan kuuluvat vaivaiset tai vain muuten sekundaksi luokiteltavat kansalaiset, jotka eivät ole olleet tarpeeksi älykkäitä kerätäkseen omaisuuksia, suhteita ja kallispalkkaisia työpaikkoja. Siis itse asiassa suurin osa porukasta. Sama porukka, joka on ollut mukana siinä "hyväosaisten" lottoarvonnassa, joka arpoi heidät syntymään Suomeen. Voi hyvä tavaton, sitä saavat mitä tilaavat ja aivan varmasti saavat vaikka eivät mitään tilaakaan.

 

Tangoon tarvitaan kaksi, mutta jos pariksi sattuu yhtä vaivainen ryysyläinen, ei ole mahdollisuutta päästä tanssimaan tähtien kanssa, ehei, rupuporukka tanssi aivan muilla parketeilla, kaukana kameroista ja viihdetoimittajista. Tavallinen riepuköyhälistö tanssii tangonsa kansakunnan viemäreissä, joiksi itsekkäät, ahneet ja suorastaan rikolliset päättäjät, niin poliitikot kuin Nalle-kansalaisetkin, ovat maamme muuttaneet.

 

Mitä hemmettiä pitää tapahtua, että oikeus, kohtuus, oikeudenmukaisuus, moraalisuus, tasa-arvoisuus ja ennen kaikkea ihmisarvoisuus palaisi peittämään tällä hetkellä puhtaaksi kalutun Suomi-Neidon kupeita? On neitosen takasta tuhatkin viety ja päättäjien ahneet kourat käyneet tyhjentämässä hyväuskoisen immen kukkaron.

 

Kun menee herrojen kanssa marjaan, käy huonosti. Ja tässä maassa on liikaa herroja, jotka tykkäävät käydä marjassa...