Valelääkärit takaisin arvauskeskuksiin...

On se nyt yhtä perkelettä, että asiakkaita kunnioittava, ystävällinen ja pillerireseptejä ansiokkaasti kirjaileva valeläälärinplanttu joutui tuomiolle. Ok, onhan se niin hemmetin väärin, että ihmisten hengillä pelleillään, mutta tietääkseni tämä tuomittu tapaus ei saanut ketään hengiltä, päin vastoin. Potilaat olivat jopa erittäin tyytyväisiä tohtorimme toimintaan. Kerrankin löytyi ystävällinen tohtori, joka kuunteli asiakastaan.

Tästäpä tuli mieleen, että ammattitaito on suhteellinen käsite, jos ammattilainen unohtaa käyttää tärkeimpiä instrumenttejaan ja lääkärien kohdalla ne ovat hyvä kuulo ja kuuntelemisen taito.

Kuulopuheiden mukaan eläinlääketieteen opiskelijat joutuvat jossain vaiheessa psykologisiin testeihin, mutta arvatkaapas vain käyvätkö ihmislääkäreiksi opiskelevat psykologisissa testeissä. Eivät todellakaan ja siksi kaiken valtakunnan narsistit, yli-ihmiset ja ammattitaidottomat paskat tohtoroivat tyhmää kansaa Pharmaca Fennican avustuksella siihen malliin, että puolet kansasta vaeltaa pilleihumalassa ja toista puolta eivät lääkärit ole vielä saaneet kiinni.

On tähän kiukutteluun oikea syykin ja se onkin vallan perhanan hyvä syy.

Palatkaamme äärimmäisen pahan lähteille, joissa nuo jumalten kaltaiset olennot valkoisissa takeissaan määräävät siitä kuka saa elää, kuka menettää henkensä ja kuka vain vaeltaa täydessä pillerihuppelissa pitkin kaupunkien kylmiä katuja.

Tapasin taas pitkästä aikaa tutun ihmisen, jolla oli kerrassaan merkillinen tarina kerrottavanaan. Ja se tarinahan kertoo arvatenkin kaikkien tuntemasta arvauskeskuksesta, jossa oikea diagnoosi on vahinko ja väärä taas lääketehtaiden korruptoimien valkotakkien tylsistynyt havainto.

Ja ei kun asiaan. Miehen vasemmassa jalassa oli paha vääntymä, jonka lääkäri totesi ja kertoi laittavansa lähetteen korjausleikkausta varten. Tähän asti kaikki meni jopa asiakkaan kannalta niin kuin sen pitikin, mutta sitten asia muuttuukin mystiseksi. Tämän jälkeen jenkkien salaliittoteoria alue 66:sta vaikuttaa hyvin todenmukaiselta, jos kerran suomalainen arvauskeskuslääkärikin kykenee kirjoittamaan lähetteeseen jotain täysin kaistapäistä tekstiä.

Mies sai aikanaan kirjeen, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä leikkaavaan sairaalaan. Ja kas, meinasi mies nielaista kännykän kitusiinsa ja hän alkoi täristä vallan holtittomasti. Kylmän asiallinen nainen ilmoitti, että leikkausaika oli varattu ja asiakas on tervetullut oikean käden leikkaukseen. Mies selittämään, että ei hemmetissä kädessä mitään vikaa ole, vasen jalka on leikkauksen kohde. Kylmä ääni totesi, että leikkausaika on varattu oikean käden leikkaukseen ja jos kyseessä on jalka, siitä pitää saada lääkärin lähete. Aika on varattu käsileikkaukseen, ei jalkaleikkaukseen. Tähän oli miehen tyytyminen.

Eivätkö lääkärinplantut opiskele ainakin jossain vaiheessa ihmisen anatomiaa? Vai onko jossain instanssissa yht'äkkiä päätetty, että tästä päivästä lähtien käsiä kutsutaan jaloiksi ja toisin päin, vasen onkin tästä lähtien oikea ja potilas taas kerran väärässä?

Kunpa tämä olisikin ainutkertainen tapaus, mutta kun ei. Ja eikös joltain silmäätekevältäkin leikattu turhaan toinen munuainen pois? Ties vaikka se olisi Suomessa toimivien, elinkauppaa käyvien rikollisten tilaus ja kadonnut munuainen pönöttää nyt jonkun raharikkaan sisuksissa. Kaikkihan on nykyisin mahdollista, mahdotonkin.

Ei helvetti, siinä vaiheessa kun tulee kutsu lääkäriin tai edes jonkinlainen vaiva, jonka vuoksi pitäisi käydä lääkärissä, täytynee käydä kirjoittamassa testamentti valmiiksi, hoitaa kaikki asiat kuntoon, hyvästellä ystävät ja sukulaiset ja vielä lopuksi huolehtia ja suunnitella  omien hautajaistensa menot toiveiden mukaisiksi.

Voi perhanan perhana, on suorastaan hengenvaarallista mennä "ammatti-ihmisten" puheille. Montako turhaa raatoa maatuu tälläkin hetkellä hautausmailla, ammattitaitoisten tohtorien puoskarointien jäljiltä?

Käsittääkseni jossain on vielä olemassa kunnollisia, hyviä ja ammattitaitoisia lääkäreitä, kun vain tietäisi missä.

Edellä kerrottuun tarinaan perustuen vaadin valelääkärit takaisin arvauskeskuksiin, sillä heidän hoidossaan vanhuskin nuortuu ja miten paljon raajoja saadaankaan pelastettua vääriltä leikkauksilta.

Niin, se vasen jalka ja oikea käsi-tapaus on vielä pahasti kesken. Toivottavasti mies ei ole muuttunut torsoksi sinä aikana kun seuraavan kerran tapaamme.

Että sellaista täällä hyvinvointi-Suomessa tällä kertaa...

Persoonallisuusnudismia kaikelle kansalle...

Olemmeko mitään ja tuleeko meistä mitään, jos meitä ei löydy googlaamalla? Eikö meillä onnettomilla ole nettipresenssiä, jolla viuhtoa liinat lepattaen ja palttoot avoinna tiedon valtateillä kaikkien nähtävillä, tunnistettavissa ja arvosteltavissa. Olenko kukaan tai mitään, mikäli en ole luonut uskottavaa avatarta persoonaani julkistamaan? Kaikki on kaupan, yksityisyys, julkisuus, kaverit ja perheenjäsenet, jopa kulahtanut kultakala kurkkupurkissa kelpaa silloin, kun ollaan koko maailman edessä näytillä. 

Ei ole mikään ihme, että mielen sairauksien määrä on lisääntynyt. Kun yrittää olla jotain mitä ei ole ja on jotain mitä ei saisi olla, hajoaa mieli ja katoaa persoonallisuus. Tyhjiä avataria tyhjille ihmisille.

Mitäpä, jos joku ei haluakaan olla kaikkien nähtävillä, online, mukana julkisuuspelissä. Onko hänellä oikeus olla olematta jotakin kaikille, edes hetken aikaa, vaikkapa vain 15 minuuttia?

Mitäpä jos joku haluaa säilyttää yksityisyytensä? Onko hän uhka nyky-yhteiskunnalle, vaarallinen vihollinen, joka tulee pakottaa, rangaistuksen uhalla, paljastamaan itsensä julkisesti? Onko tällainen vastaanhangoitteleva henkilö kytkettävä aivopesuautomaattiin, jossa hänelle pestään kivipesuohjelmalla trendikäs ja seksikäs, avoin persoonallisuus, jonka jokainen salainen ajatus on jaettavissa globaalissa nettiyhteisössä. Yhteiskuntarauhan nimissä näin on tehtävä. Persoonallisuusnudismi on nykyihmisen kastimerkki yhteiskunnissa, joissa kastijako on lailla kielletty.

Puhutaan ihmisen brändäämisestä, miksi? Työnhakija on persoonabrändi, jota eri kursseilla tuunataan yhä yksipuolisempaan suuntaan. Todellinen persoonallisuus on kasvojen takana häilyvä vaarallinen varjo, jota työnantaja saattaa kavahtaa. Kun kaikki työnhakijat brändätään, heille luodaan epäaito nettipresenssi ja heidät löytää joka pahuksen portaalista, onko kyseessä varteen otettava työnhakija vai nettimaailman hirviö, jota viisaan työnantajan tulee kavahtaa.

Miten brändätään sairaat, köyhät ja työttömät? Tehdäänkö heistä kaikista iloisia, onnellisia ja yltiöpositiivisia ihmisiä, joiden sisällä odottaa uskomaton potentiaali kurjassa ympäristössä? Eikö surulla, pettymyksellä tai epäonnistumisella saa olla kasvoja?

Naamakirjassa ja erilaisilla foorumeilla ihmiset ovat naamioineet kasvonsa feikki-persoonien taakse. Kuka enää tunnistaa aidon ihmisen kun sellaisen kohtaa?

Kaikki ihmiset eivät ole sanallisesti yhtä lahjakkaita, saati yhtä markkinointihenkisiä tai valmiita luovuttamaan itsensä persoonallisuusbrändääjän käsiin. Miksi aitous on niin pelottavaa tai kuvottavaa, ettei ihminen enää kelpaa omana itsenään?

MITÄ IHMETTÄ IHMISILLE ON TAPAHTUNUT, eikö ihminen ole hyvä omana itsenään oman elämänsä kulkijana? Ja miksi ihmeessä ihminen vapaaehtoisesti luopuu tärkeimmästä, itsestään?

Aidattakoon persoonallisuusnudistit suljetuille rannoille, kaukaisille saarille, joihin ei jaeta kuin menolippuja.

Haluan kohdata aidon ihmisen!!!!

Lapamadosta on moneksi, aurinkopaneeliksi ja kaulahuiviksi...

Uutisointipäivityksen tuottamaa kauhukrapulaa ja älyähkyä potiessani, päästin aivoni hetkeksi vapaalle.

Tänä jumalattomana aikakautena, jona kaikkien tulee pyrkiä Cosmopolitan-kauneuteen ja Sportti-lehtien kurkusta alas tunkemaan terveyteen, voisimme ottaa oppia eilisestä. Ei eilinen ole vielä niin mahdottoman kaukana, etteikö sieltä voisi napata muutaman toimivan idean ja jalostaa ne tätä päivää palveleviksi ekologisiksi multituotteiksi.

Puhutaanpa itse asiasta, siis lapamadosta. Menneinä vuosikymmeninä, kun rikkaita ja kuuluisia oli vähemmän ja jolloin rikkaus ja kuuluisuus oli kestävämpää, saattoi törmätä kerrassaan tyrmäävään, luonnonmukaiseen, biologiseen ja ekologiseen laihdutusmenetelmään, jonka voisi ottaa taas uudelleen käyttöön.

Julkisuuteen tämä oudonkammottava menetelmä tuli oopperadiiva Maria Callaksen lanseeraamana. Tämä diiva isolla D:llä tuli maailmalla tunnetuksi, ei ainoastaan uskomattoman upean lauluäänensä ansiosta, vaan heilasteluistaan aikansa rikkaimpiin kuuluvan Aristoteles Onassiksen kanssa. Samainen laivanvarustaja meni naimisiin presidentin lesken, Jacqueline Bouvier Kennedyn kanssa. Naimisiin meno ei tuolloinkaan ollut este heilastelulle entisen heilan kanssa, kun rikas ja kuuluisa silloinen frouva pelkällä imagollaan nostatti ryysyistä rikkauteen ruosteisilla öljytankkereillaan nousseen kooltaan mitättömän, mutta egoltaan ylittämättömän kreikkalaisen maailmanmaineeseen.

No, Diiva oli pullukka muodoltaan ja huolimatta jumalaisesta äänestään, ulkomuotoaan ruodittiin peräti pisteliäästi ja loukkaavasti maailman lehdistössä ja ilmeisesti myös lähipiirissä. Onassis rakastui pullukkaan, mutta heilasteli samanaikaisesti myös laihuliinien kanssa. Tästä kimpaantuneena Diiva otti käyttöönsä jo ammoisina aikoina tehokkaan tepsiväksi osoittautuneen, sisua ja herra ties mitä vaatineen dieettinsä, joka toden totta laihdutti Diivan mallimittoihin.

Diiva otti ja nielaisi lapamadonpätkän kitusistaan alas, muutti ruokavalionsa shamppanja- ja kaviaari-painotteiseksi ja laihtui, laihtui mallin mittoihin ja kaunistui. Lapamato lillui kaviaaripallomeressä täydessä huppelissa ja siinä sivussa veteli Diivan ruokatorvesta alas luiskahtaneen kaiken ylimääräisen sapuskan koko suolistonsa pituudelta, kasvaen ja pullistuen hyvässä hoidossa, täysin alkoholisoituneena, mutta hyvin säilyneenä kauniin valkoisena, tulevana multiekomateriaalina.

Aikanaan sitten pitkäksi ja leveäksi kasvanut, täysin alkoholisoitunut, kaviaaripallomeressä leikkimään kyllästynyt lapamadonrääpäle houkuteltiin suklaapatukalla suun kautta ulos Diivan mahalaukusta. Kaksin käsin sitä vedeltiin ja hanttiin pisti kovasti tämä ympäripäissään örveltävä lapamato-juntti.

Otettiinhan iilimadotkin sairaaloihin takaisin, kun huomattiin niiden haavoja parantava vaikutus. Siispä vaadimme lapamadot takaisin ja siinä samalla maailma pelastuu.

Lyhykäisyydessään luonnonmukainen lapamatodieetti jälkihyötykäyttöineen on seuraavanlainen:

Vaihe 1:

Laihdutuskäyttö

Kaikille pullukoille painonpudotuksen avuksi ikioma lapamato Maria Callaksen dieettin mukaisesti

Vaihe 2:

Lapamato loukutetaan suklaapatukalla tai viinalla ulkoilmoihin, pistetään pyykkipojalla roikkumaan ilmavaan paikkaan ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 3:

Hyvin kuivatettu lapamadonnahka käsitellään luonnonmukaisilla aineilla pehmeäksi ja kestäväksi. Kuivatuksessa ja pehmityksessä vaurioituneita nahkoja voidaan käyttää vaikkapa:

- pitkinä sukkina

- yläosastaan yhteen liitetyistä lapamadonnahoista saadaan muodikkaita sukkahousuja

- lapamadonnahkapalalaukuista tuotetaan kolmansien maiden nyrkkipajoissa kalliita trendikasseja

- ultrapehmeiksi käsitellyt ja trendiväreillä värjätyt lapamadonnahkakaulahuivit saavat teinit suorastaan villeiksi

- suurinta hottia taas tulevat olemaan lapamatonahkatakit

- oikein käsitellyillä lapamadonnahoilla voidaan verhoilla kokonaisia sohvakalustoja

- lapamatonahkavarjostimet taas antavat pehmeän kelmeää valoaan mökeistä linnoihin

Ideoita voi kehitellä määrättömästi, vain taivas on rajana eikä sekään riitä. Nahkoja sopivasti höyrystämällä luodaan lapamadonnahkapilviä, joihin harppukansa voi istahtaa mukavasti heläyttelemään harppujaan.

Vaihe 4:

Vain parhaat lapamadonnahat käyvät tähän tarkoitukseen.

Taas kerran nahankäsittelyvaihe on tärkein ja mitä suurinta varovaisuutta noudattaen, nahat käsitellään erilaisilla kemikaaleilla, joilla nahkoihin saadaan pinnoitettua valoa heijastavia pintoja. Jossain käsittelyn vaiheessa nahkoihin upotetaan mikropiirejä ja muuta tarvittavaa rekvisiittaa, jotta valmis lopputuote on ultrakestävä ja -kevyt aurinkopaneeli.

Yhteenommelluista nahoista saadaan neliömetreittäin aurinkopaneelipeitettä, jolla on helppo vuorata kattoja ja jopa ulkoseiniä. Kasvimailla sama aurinkopaneelikangas toimii kasvien suojana ja kerää samalla aurinkoenergiaa talteen.

Suomi voisi toimia edelläkävijänä tämän keksinnön kehittämisessä.

Lapamadosta Suomen uusi Nokia!

Suomi nousuun lapamadolla!

Ja nyt ei muuta kun Keksintösäätiö myöntämään apurahoja idean kehittelijöille, autotalliverstaat täyteen lapamadonnahkoja tuotekehittelykokeiluja varten ja Suomen valtio anomaan rahaa EU:lta idean jatkojalostamiseen.

Lapamadosta on todella moneksi.

Saatana saapui Suomeen ja repi porsaiden kivekset käsipelillä

Voi herran pieksut sentään, mitä tässä maassa on oikein tapahtunut muutaman kuukauden sisällä? Ei tarvitse olla kuin hetki poissa kuvioista ja kun palaa takaisin ihmisten ilmoille, joutuu päivittämään itsensä kuin vanhan, parikymmentä vuotta vanhan tietokoneen. Asiat ovat niin saamarin suloisesti sekaisin, ettei paremmasta, tai ehkä tässä tapauksessa pahemmasta, ole väliä.

Porsailta revitään sukukalleudet käsipelillä, Kristilliset ovat heittäytyneet vallan hulvattomaksi populistipuolueeksi Persujen kanssa samaan sapluunaan, työläisiä ajetaan kilometritehtaalle kuutiokaupalla ja rekkalastit vievät vanhat tuotantovälineet käytettyjä tehtaita arvostaviin kolmansiin maihin. Tämä oli vain uutispäivitysten alkua, mutta tässä vaiheessa olin jäykistynyt kauhusta kuin ruosteisen ruuvin ja kiroilevan siilin hybridi, enkä voinut muuta kuin jatkaa Halloween-reality shown lukemista.

Miten kukaan voi väittää, että Suomi on hiljaisen veden maa ja täällä ei tapahdu yhtikäs mitään, sehän ei ole totta. Tällä hetkellä Suomi on kuin hemmetinmoisen tsunamin jäljiltä, romua ja rompetta levällään jokaisella rannalla. Ja Kristillisetkin vielä, kaikkea muuta olisin voinut kuvitella villeissä päiväunissani, mutta että Kristilliset vetävät varsinaisen vaalikortin raamattujensa välistä. Tästä en toivu vähään aikaan.

Hemmetin homokeskustelut saivat aikaan joukkopaon ja kirkosta nettieroajat hyppivät kuin vikkelät rotat kirkkoveneestä karkuun. Persut pönöttivät samaisessa keskustelussa taustalla lautalla ja loihivat lausumahan saman suuntaista höpötystä kuin Kristillisten topakka edustaja kirkkoveneestä käsin, mutta Persujen kotkotuksiin tämä maa on jo niin tottunut, etteivät ihmiset enää reagoineet Persupropagandaan.

Mutta että Kristilliset ja sitten vielä topakka kirkko-täti päästi suustaan niin hilipatin hävyttömän ehdotuksen, että mamuja maahan roudattaessa voitaisiin ehkä jossain määrin suosia kristittyjä mamuja. Mitäs väärää siinä on? Onko mitään laitaa siinä, että kaikki toisuskovaiset kuskataan Suomeen ja pakolaisleireillä lojuvat kristityt sitten siirretään siististi vaikkapa johonkin islaminuskoiseen maahan? Ei tätä voi yksinkertaisesti käsittää edes sika, jolta on sukukalleudet revitty koneettoman manuaalisesti.

Haluaisinpa tietää vielä senkin, että mitä ihmettä nuo virkamiehenretaleet oikein päässään miettivät, kun määrittelivät Helsingin kaupungilla toteutettavaksi "positiivisen erityiskohtelu"-pykälän. Heitetään nyt sitten lisää tulta ja tulikiveä valmiiksi roihuavaan keitokseen. Positiivinen erityiskohtelu se vasta rasistinen suhtautumistapa onkin, siis kantaväestöä ajatellen.

Mikä tässä mamu-keskustelussa on niin vaikeaa? Kaikki haluavat olla vain hyviä jätkiä ja pelkäävät, että heitä kutsutaan rasisteiksi. Itse olen törmännyt rasisteihin niin kantaväestöön kuin mamuihin kuuluvien joukossa. Kun päättäjät eivät tiedä miten pitää toimia, säädetään heti ylisuopea määräys, laki tai asetus, jolla kantaväestön asemaa horjutetaan ja luodaan entistä tulenarempia tilanteita.

Tässä toteutuu se vanha sanonta, että jos yrität miellyttää kaikkia, et loppupelissä miellytä ketään. Mamut itsekin toivovat asiallista, vähemmän yliherkkää suhtautumista sekä ennen kaikkea aitoa, ei siis ylinäyteltyä suopeutta heidän tilanteeseensa.

Suopeudella, väärällä sellaisella, voi saada paljon vahinkoa aikaan ja kun suomalainen saa silmät ja korvat täyteen positiivista erityiskohtelu-suopeutta, järisevät maat, nousevat kalliot ja vedet peittävät koko kansan. Siinä sitä sitten lilluvat kaikki samassa vedessä ja pelastukoot ketkä kykenevät, oli erityiskohtelu tai ei. Leikkimällä kansainvälistä hyvää jätkää, poliitikot unohtavat oman kansansa, jonka syvistä riveistä heidät on nostettu joko rahalla tai ilman, rötöksellä tai rehellisyydellä, aivan sama. Kun puree kättä, joka ruokkii, tulee taatusti turpiin.

Ja lisää herran pieksuja, Malmön pidätetty onkin sitten suomalaisesta perheestä. Mikä tätä mediahumppaa oikein vaivaa? Murhamiehellä on suomalainen isä ja ruotsalainen äiti ja ukkeli tuskin puhuu suomen sanaakaan. Mikä tästä tyypistä tekee suomalaisen? Hemmetti sentään, ruottalaisethan sen hepun ovat kasvattaneet. Syytettäköön vaihteen vuoksi ruottalaista koulujärjestelmää ja paikallista fattaa, siinäkin olisi enemmän uutuusarvoa kuin tässä mekkaloinnissa.

Vaikka Hindustanissa, joku sata sukupolvea sitten sinne muuttaneen suomalaisen jälkeläinen varastaa ruukun paikalliselta torikauppiaalta, niin eivätkös mediarotat kiru kurkut suorina ja posket punaisina, että taas suomalainen meni ja varasti köyhässä Hindustanissa. Parempi olisi, jos tämä historia-suomalainen vaikka ottaisi ja tökkäisi pari kertaa tikarilla kookospähkinää, siitäkin saisi vallan vallattomat uutiset.

Uutisointi Suomessa on todella astunut valitettavan ison askeleen skandaaliuutisoinnin suuntaan. Toki mätäpaiseet pitää julkistaa, mutta tämä ylenpalttinen mässäily suoraan sanottuna hermostuttaa. Brittien ja Jenkkien skandaalilehdistö, Keltainen lehdistö on juuri tällä tasolla kuin suomalainen, riippumaton media tänään.

Tässä vaiheessa olisi järkevintä palata poteroonsa ja rakentaa päänsä suojaksi kaiken läpäisemätön kypärä, herätys voisikin olla vaikka 20 vuoden kuluttua, jolloin tämän hetken suuret uutiset ovat vajoneet historian unholaan ja saaneet niille kuuluvan arvon, siis ei mitään.

Aikamatka Rakkarinmäeltä Arkadianmäelle

Historian alkuhämärissä, nuoressa Helsingissä sijaitsi pahamaineinen paikka, jossa viinanmyyjät, varkaat ja huorat pitivät kortteeria, samoin erilaiset petkutusten mestarit ja eri puolilta valtakuntaa paikalle tallustelleet hanttapulit, joille jokainen Rakkarinmäen ulkopuolella asusteleva oli mahdollinen uhri ja tuottoisa saalis.

Rakkarinmäestä vei voiton vain Punavuori, joka 1800-luvun alussa oli pahainen sekä pahamaineinen hökkelikylä, jota kansoittivat taas kerran huorat, juopot ja viinaa myyvät kapakoitsijat, ilotalot sekä niissä piipahtavat merimiehet ja kalastajat. Hatarien ja ahtaasti asuttujen huoneiden pihamailla likaiset lapset vilistivät kuin metsän peikot aikuisten mökellellessä omissa Helveteissään.

1800-luvulla Rakkarinmäki koki nimenmuutoksen ja huithapelit ajettiin hökkeleistään kuutamolle. Köyhälistön surkeudesta sukeutui sen aikaisen kreikka-muodin mukainen Arkadian huvila-alue, jossa porvariston villat sijaitsivat sopivan hevoskyydin päässä kaupunkiasunnoista. Jo 1800-luvulla osattiin silmänkääntötemput ja yksi ryöstetty silinteri-herrasmies liikaa sai aikaan Rakkarinmäen täystuhon ja hävityksen.

Kun miettii tuota Arkadianmäen historiaa, tulee väkisinkin mieleen se, ettei nimenmuutoksella ollut suurtakaan vaikutusta itse paikalla harjoitettuun toimintaan. Rakkarinmäki muuttui Arkadianmäeksi, porukka puettiin parempiin vetimiin, mutta entinen meininki jatkuu samanlaisena. 

Rakkarinmäen aikaan hökkelikylän porukka ei edes pelleillyt olevansa jotain muuta kuin olivat, siis huoria, varkaita, pettureita ja kähmijöitä. Arkadianmäen nykyisin kansoittava porukka esittää ikiomassa Arkadia-teatterissaan näytelmiä komediasta tragediaan, päätyen lopulta kalliisiin tragikomedia-produktioihin. Ja jokaisessa näytelmässä on osat niin kähmijöille, varkaille, pettureille kuin juopoillekin. 

Samaa touhua sillä erotuksella, että Rakkarinmäen porukka joutui tosissaan tekemään töitä rötöstellessään ja heidän palkkansa koostui puhtaasti vain ja ainoastaan ryöstösaaliista. Tämä nykyinen porukka saa joltisenkinmoista korvausta näyttelemisestään ja sivutuotteena sama rötöstely, rehvastelu ja huoraus jatkuu jos hullumpana kuin ennen.

Miten sopivasti myös entinen paheen pesä Punavuorikin on muuttunut elittiseksi kaupunginosaksi, jossa asuntojen hinnat maksavat hunajaa ja itsensä joksikin arvostavat ostelevat kilvan ylihintaisia edustusasuntoja putki- ja sähköremonttien köyhdyttämiltä vanhuksilta.

Nykyisin kun kaikki liikelaitokset ja yritykset muuttavat kilvan nimiään mitä oudoimmiksi ja suomalaisen suuhun sopimattomiksi nimihirviöiksi, olisiko aihetta muuttaa Arkadianmäen nimi takaisin alkuperäiseksi ja enemmän todellisuutta vastaavaksi Rakkarinmäeksi?

Kela-lotto ja takahuoneiden tikka-keno

Kela-lotto ja takahuoneiden tikkakisa, sillä nämä Kelan kuntoutus- ja eläkepäätökset hoidetaan, työttömyyspäiväraha-anomuksista puhumattakaan. Kelassa mitään salaperäisiä, nimettömiä ja kasvottomia ylilääkäreiden ylilääkäreitä ole, puppupuhetta.

Tosiasiassa Kelan eri toimistojen henkilökuntatiloissa arvotaan joka päivä manuaalisilla lottokoneilla päivän hakemusten voittajat. Toinen Kela-peli on tikka-keno, jossa ilmoitusaululle kiinnitettyjen Kela-hakemusten joukosta käsitellään ja hyväksytään ne hakemukset, joihin sidotuin silmin tikkaa heittävä virkailija osuu.

Kelassa ei ole mitään muuta kasvollista kuin hakemuksia vastaanottavat virkailijat, jotka kukin luonteidensa mukaan joko vastaavat asiakkaan tuskastuneisiin kysymyksiin tai sitten eivät. Virkamieskielellä on ennenkin pistetty porukka pelkäämään, tärisemään polvillaan ja olemaan kiitollisia päätöksestä, kun se vihdoin ja viimein tulee, kielteinenkin päätös on päätös.

Kun Kelan toiminta on tunnustetusti salaista, näkymättömien tai olemattomien asiantuntijoiden tekemien päätösten varassa toimivaa ja yksinvaltiuteen viittaavaa kyykytyspolitiikkaa, tehdään siitä sitten koko kansan jännitysnäytelmää, online TV:ssä. Kela-brändi saisi vahauksen tuomaa kiiltoa nykyisin pahasti hapettuneeseen imagoonsa ja kansa saisi janoamaansa tietoa päätösaikatauluista ja kyllä- tai ei-vastauksista.

Lauantaisin heti virallisen lottoarvonnan jälkeen tulisi ruutuun Kela-arvonta, jossa yhtä virallinen juontaja ja kaksi yhtä virallista valvojaa arpoisi virallisella lotto-koneella vaikkapa 20 hakemusnumeroa, joille tehdään kyllä-päätös, riippumatta siitä edellyttäisivätkö hakemukset hyväksymistä vai selkeätä hylkäämistä.

Ja siinäpä kansa istuisi tiiviisti olohuoneidensa pimeässä, paperi ja kynä kädessä, jännittämässä oman hakemusnumeronsa ilmaantumista Kela-lottopallojonosta. Ja sitä riemunkiljahdusten määrää, kun oma hakemus pääsee automaatiseen kyllä-käsittelyyn. Jättipotiksi voidaan kehittää vaikkapa kerran kuukaudessa tapahtuva lisäarvonta, jossa yksi tai kaksi hakemusnumerosarjaa tuottaisi kaksinkertaisena päätöksen rahamäärän, super-jättipoteissa voitaisiin puhua nelinkertaisesta määrästä.

Joka päivä arvottavien keno-numeroiden jälkeen taas päästäisimme iloisena pirskahtelevan juontajan arpomaan Kela-kenopallukoita, joilla muutama onnellinen Kela-hakemuksen jättäjä varmistaisi nopean hakemuskäsittelyn Kelassa ja vielä myönteisenä.

Koko kansan villitsisi vallan mahdoton Kela-lotto ja Kela-keno huuma, jonka kaltaista ei olisi ennen nähty. Iltalehdet pääsisivät kirkumaan lööpeissään uusista onnellisista Kela-voittajista ja jotkut heistä saattaisivat antaa jopa haastatteluja, päästäkseen siten tekemään Kela-lotossa vähemmän onnistuneita kanssasisariaan ja -veljiään kateellisuudesta myrkynvihreiksi. Kansalle saataisiin uusi harrastus ja sehän pitäisi tunnetusti sitkeän ja takapajuisen kansan poissa pahantöistä.

Porukka pyörähtäisi iloisina ja positiivisuutta ympärilleen loiskuen Kelan vielä jäljellä olevissa toimistoissa, odotustiloissa hakemusten jättöä odottavat ihmiset keskustelisivat keskenään ja kaikki olisi yhtä aurinkoa, sillä jokaisella olisi sama mahdollisuus voittaa Kela-lotossa tai Kela-kenossa.

Kelan henkilökuntatilojen vanhanmallinen, manuaalinen lotto-kone pääsisi eläkkeelle ja tikkatauluksi voitaisiin vihdoinkin kiinnittää kunnon vanhanaikainen tikkataulu, jossa laskettaisiin pisteitä vanhaan malliin. Pääsisi Kelan henkilökuntakin hengittämään rauhassa ja keskittymään henkilökuntatilojen viihtyvyyskäyttöön, ilman raskaan vastuun tuomaa painetta.

Kansa hurraisi Kelan toimistojen edessä, lähettäisi joulu- ja pääsiäiskortteja tutuille Kela-virkailijoille ja Kelan pääjohtajaa juhlittaisiin kuin kansallissankaria. Kansalle on saatava leipää ja sirkushuveja, jotta se kaikessa riemussaan ei huomaisi mitä kulissien takana häärätään kansan syvien rivien päiden menoksi. Ei kuin Kela-lottoamaan ja Kela-kenoamaan...

Työllistämistuet, onnellisuuspillerit ja Kiina Nokian uudeksi omistajaksi

Nyt kyllä mättää ja pahasti. Olen erinäisenkin kerran kiukutellut erilaisista työttömille ja yrityksille tungetuista tuista, jotka saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Mikä hemmetin yhteiskunta kestää sellaista pelleilyä, jossa työkykyiset ihmiset tungetaan tukien varaan ja työnantajille työnnetään rahaa kaikista luukuista, niin että porstuat pullistelevat erilaisissa työllistämistoimenpiteissä hoipertelevista kansalaista? Onko enää mikään ihme, että porukka sairastuu, mielet hajoavat ja yritykset rohmuavat entistä enemmän ilmaista työvoimaa osakkeenomistajien suureksi riemuksi osinkoja jaettaessa. Koko ajattelumalli on suorastaan, sanonko mistä, ***seestä ja vähän muualtakin.

 

Tässä automaation ja ulkoistamisen globaaliajattelumallissa on jotain hemmetin väärin. Suomalaisessa työmallissa kaikki kynnelle kykenevät tekevät työtä, aivan sama kuinka vähäistä, mutta työtä. Onhan ihan sekopäistä maksaa ihmisille siitä, että he lahoavat kotisohvillaan ja popsivat mielialalääkkeitä kuin popkornia. Vähäisiä ovat ne verosentit, jotka heruvat työttömyyskorvauksista takaisin valtion kassaan, tosin korvausta saavan kukkarossa 20 %:n verorasitus kyllä tuntuu.

 

Kun työttömyyskorvaus ei riitä pilleripopkornin ostamiseen, sossulan ovet paukkuvat kuin Alkon ovet vappaattona. Maksusitoumusta sinne sun tänne ja porukka nahistuu, rapistuu ja muumioituu tekemättömyyteen kotisohvilleen, jotka nekin on joskus ammoisina aikoina saatu sossulan varastoista. Ei muuten saa enää, ellei ole jotain todella kummallisia syitä esitettävänä.

 

Kun erilaiset aputyöt loppuivat työpaikoilta, lähti työmarkkinoilta paljon porukkaa kassan kautta. Ennen rakennuksilla oli sekatyöntekijöitä, erilaisia hanslankareita ja apumiehiä. Kahdella koivella kipittävät kortteliohjukset suhauttelivat yrityksestä yritykseen ja joku nuori pääsi tienaamaan joko kesärahoja tai aloittamaan uraa tyvestä latvaan. Toimistoissakin oli monenlaista apulaista, nyt vain tietokoneiden uuvuttamia toimistorenkejä, jotka raahautuvat päivästä toiseen nikottelevien koneidensa ääreen.

 

Nykyisellä työhönpääsymallilla pitää olla vähintään parin alan multiosaaja päästäkseen siivousfirman listoille, ja jos joku haluaa edetä tai tehdä uraa, työhaastattelussa on läiskästävä tiskiin vähintän pari kiloa erilaisia todistuksia tiedoista ja taidoista ja varsinkin opiskeluista. Joskus historian alkuhämärissä työt opittiin käytännössä ja herrat kävivät työn ohessa kouluja tai Nalle-kansalaisten ja raharahvaan perintölepakot tungettiin eliittikouluihin saamaan sivistyksen pintakiiltoa, jotta osaisivat olla tarpeeksi pönäköitä ottaessaan haltuunsa perheyrityksen.

 

Nykyisin on enää mahdotonta hahmottaa mikä yrityksistä on suomalaisessa omistuksessa. Nimi voi olla suomalainen ja osa yrityksen historiaakin jopa suomalaista alkuperää, mutta tänään yrityksen historiaa kirjoitetaankin jo jollain oudolla kielellä, yleisimmin kai Googlen sanakirjan avulla käännetyllä broken english-kielellä, jota ei ymmärrä enää Sumatran apinakaan.

 

Miten ulkomaalaista osake-ahmattia voisi kiinnostaa yrityksen tuottama hyvä työntekijöille ja yhteiskunnalle, Suomen talouselämästä puhumattakaan? Hemmetti, niinhän tässä näkymättömän sähköisen rahan maailmassa jossain Kiinassa valtion osake-ahmatit eivät voisi olla vähääkään kiinnostuneempia pienen Suomen talouselämästä, saati ihmisten työllistämisestä, meikäläisten työttömyysluvut vain ovat niin naurettavan pienet Kiinan lukuihin verrattuna. Jos Suomella menee vielä huonommin, tulee Kiinalle halvemmaksi ostaa koko Suomen valtio ja silloin koriseva ja tuuliajolla heittelehtivä Nokiakin tipahtaisi lopullisesti aasialaisten syliin.

 

Lakaisukoneet takaisin koneiden Helvettiin ja kadunlakaisijat töihin, liukuhihnat sivallettakoon katki ja ihmisille oikeita töitä, kaikkinainen ihmistyön korvaaminen ulkoistamisella, koneilla tai pakolaisstatuksella Suomeen tulevilla, loppuunrääkätyillä ihmisillä lopetettakoon. Ihmiset takaisin työhön ja pilleripopkornit lennätettäköön takaisin ulkomaisiin pilleritehtaisiin.

 

Kun tuilla kuoliaiksi kyykytetyt ihmiset pääsevät takaisin töihin ja tienaamaan oikeata rahaa, valuu veromarkkojakin enemmän valtio pohjattomaan kirstuun, puhumattakaan kerrannaisvaikutusten tuottamasta yleisestä henkisen hyvinvoinnin kasvusta ja kansantaloudelle näin koituvista hulppeista säästöistä. Vai onko tarkoitus passivoittaa koko kansa, jotta ihmiset eivät jaksa nousta barrikadeille huutamaan hätäänsä? Passiiviset ihmiset eivät äänestä eivätkä jaksa vaikuttaa, korkeintaan juoda itsensä kuoliaiksi mielialapilleri toisessa kädessä ja toisessa kädessä kotipolttoista sekundaviinaa muovikipossa .

 

Ja mitä perhanaa tehdä niille kansalaisille, jotka eivät suostu juomaan viinaa ja/tai napsimaan onnellisuuspillereitä? No, ne ihmiset muumioidaan koteihinsa, jotta joskus parin tuhannen vuoden päästä joku paikallinen Indiana Jones pääsee ihmettelemään pohjoismaalaisten outoja hautaamistapoja.

 

Liukuhihna-automaatit paiskattakoon huitsin Nevadaan, yrityksiltä työllistämistuet pois ja ihmiset oikeisiin töihin. Ihmisarvo on tärkeämpi arvo kuin kasvottomien ulkomaisten osake-ahmattien leikit osakemarkkinoiden paperilaatikolla.

 

Multikansalliskansainvälisetglobaali-yritykset velvoitettakoon yhteiskuntavastuuseen, jossa ne jatkuvan rahanpumppaamisen sijasta velvoitetaan sijoittamaan osa liikevoitostaan takaisin siihen maahan, josta ne ovat saaneet toimintansa aloittamiseen ja pyörittämiseen erilaisa tukia, työvoimaa jne.

 

Kun liike-elämä pyörii pelkän ottamis- ja haluamisperiaatteen varassa, on selvääkin selvempää, että antavan talouden tynnyrit tyhjenevät jossain vaiheessa.  Kun yritys poistuu kuvioista,  liikehtien aina anteliaimman maan ja paikkakunnan perässä, pysyvät tynnyrit edelleen tyhjinä.

 

Onko maalaisjärjen käyttö ja yksinkertainen ajattelumalli kielletty vai missä mättää?