Suomi-pojat ja -tytöt rähinämarssille...

Ei hemmetin hemmetin hemmetti, jotain tarttis tehrä. Miten olisi mielenosoitus suomalaiseen tyyliin? Ai, mikä se sellainen on? Emmä vaan tiärä, en oo koskaan nähnynnä sellaista...

Alla muutamia ehdotuksia mielenosoituksiksi ja keinoja, joilla niitä voisi saada tunnetuksi mediassa:

TE-nöyryytystoimiston käytäville voisivat kaikki raivoisan työllistämisen uhreiksi joutuneet tulla paiskimaan kaikki turhat työhönosoitukset työpaikoista, jotka on jo aikoja sitten täytetty. Samaan syssyyn olisi varmasti aiheellista paiskia erilaisten työllistämiskurssien oudot ja edelleen käsittämättömät kurssiaineistot, materiaalit ja osallistumistodistukset.

Arvauskeskusten lattioille taas voitaisiin heitellä kaikki turhat, väärin diagnosoituihin sairauksiin määrätyt pillerit ja kapselit, joita syömällä pystyy tekemään ainoastaan hallitun itsemurhan. Jos ei pillereistä lattia peity tarpeeksi, muutama hoitovirheeseen törmännyttä, jo kuolleeksi todettua "ehkä" raatoa voisi paiskata käytävien tuoleja täyttämään.

Kelan toimistojen lattiat voisivat eläkeläiset peittää viimeisimmän eläkekorotuksen jälkeen ja verottajan kahmaisusta jälkeen jäävällä ruhtinaallisella 87 sentillä, joka oli korotuksen todellinen, käteen jäävä korotus.

Mitähän mahtaisi tapahtua, jos vääriä ja epäoikeudenmukaisia päätöksiä saaneet toisivat mappikaupalla omia papereitaan Kelan käytäviä peittämään? Hukkuisiko siihen paperimassaan edes muutama Kelan "asiantuntijalääkäri", joka potilasta näkemättä osaa todeta, että raajaton on työkunnossa asfalttimieheksi.

Vaalien toritapahtumissa kansalaiset voisivat osoittaa ihailuaan heittämällä eduskuntatyrkkyjä kohti:

- kaupoissa nykyisin tuoreina myytävät mädät kananmunat ja limaiset vihannekset eduskuntatyrkyn uutuuttaan kankealle takille, kassille tai hatulle

- lapsukaiset voisivat tuoda vetokärryissä muovailuvahasta pyöriteltyjä palleroita ja muoviämpäreissä kuravelliä, joiden oikea osoite on tietysti vaalityrkyn vaaliauto ja/tai vaalipömpeli

- eläkeläiset heittelemään käytettyjä tena-ladyja ja miehet täysinäisiä pissasarvikuonoja, joita on keräilty, säästetty ja säilötty ainakin kolmen kuukauden ajalta. Jaa, vaipoista saattaisi tulla pieni pula, kun niiden päivittäistä käyttöä on alettu säännöstellä, mutta niitä voitaisiin poikkeuksellisesti säästää puoli vuotta, jotta olisi sitten mitä heitellä... 

Tässä vain muutama ehdotus, uskon vakaasti, että mielenvikaisesta huumoristaan tunnettu suomen kansa totisesti keksisi lisää ja paljon parempia konsteja mielensä osoittamiseksi.

Ja voisihan sitä olla mahdollista vaikka puhua ympäri yksi kyläkauppias pohojanmaalta, jos vaikka hän heittelisi tyhjiä puteleita ja gambialaisia tuontityttöystäviä vihollisleiriin, mikä se sitten lieneekään...

Pahaa pelkään, että vaalien jälkeen kaikki uudistava voima, kritisoiva järki ja ruokoton rohkeus kipittää takaisin pimeisiin nurkkiin mussuttamaan salaliittoteorioita, isojen poikien hiekkalaatikkoleikkejä ja sitä, miten Suomessa ei mikään muutu eikä mihinkään voi vaikuttaa.

Nuljahtaneiden nurkkien mussuttajat ovat melko usein niitä, jotka kiertävät äänestyspömpelit yhtä kaukaa kuin kiertokoulu Putkinotkon aikoinaan.

Ilmeisesti paras, nopeahkosti mobilisoitava mielen osoitus on kipittää koko äänestysoikeutetun kansan voimalla äänestyskoppeihin piirtämään lyijykynällä numero lappuun. Sitä poliitikot eivät osaa odottaa, ja arvatenkin puheisiin on jo valmiiksi kirjoitettu valittelut siitä, miten politiikka ei kiinnosta kansaa ja miten tässä taloudellisessa tilanteessa...

Naamioituneet poliitikot leipäenkeleinä...

Ei muuten todellakaan, siis naamioituneina. Hurstin ruokajonosta vielä sen verran, että kuulimme juttua siitä, miten Sauli Niinistö ja Paavo Arhinmäki ovat kumpainenkin käyneet jakamassa ruokaa köyhälistökurjalistolle. Muita poliittisia leipäenkeleitä ei sitten olekaan näkynyt. Ilmeisesti poliitikoilla on sellainen käsitys, ettei köyhä kansa äänestä, murisee ja uhkailee vain, mutta ei raahaudu äänestyspömpeleihin piirtämään oikeita numeroita lappusiin.

Kumpikaan herroista ei ollut naamioitunut, mikä tässä tapauksessa olisi ollut suotavaa, niin lainvastaista kuin naamioituminen nyky-Suomessa onkin. Laki ei tietysti koske maahanmuuttajia, mutta se ei ole tässä oleellista.

Olisi ollut uskottavampaa, jos sekä Sauli että Paavo olisivat sotkeneet tukkansa, tällänneet pumpulia poskiinsa, meikanneet pehmoiset ihonsa enemmän kadulla aikaa viettävien leipäjonolaisten ihoa muistuttaviksi ja pukeneet ylleen vapaaehtoisten kierrätysvaatekasoista poimittuja työasuja. Tuntemattomuus olisi ollut se, josta olisin antanut pisteitä.

Ruokajonolaisetkin lukevat lehtiä, Metrolehteä nyt ainakin ja jokaisen kotiin tulee ainakin muutama kaupunkilehti, joissa molempien naamat vilahtelevat aina sopivin väliajoin. Kaipa Niinistöllä oli muutama turvamies-korstokin turvaamassa miestä köyhien liialta tuttavallisuudelta.

Yleensä parhaat roolisuoritukset näytellään elävässä elämässä ja poliitikot etenkin tekevät Oscar-palkinnon arvoisia rooleja päivittäin. Kansallisteatteri on menettänyt monta loistavaa näyttelijää politiikalle, sääli.

Valehtelijoiden klubissa, siis Eduskunnan kyselytunnilla oli Heinäluoma jossain vaiheessa päästänyt suustaan, että Jutta-tyttönenkin oli ollut ruokajonossa jonottamassa, ei siis leipäenkelinä. Ja tästäpä mielikuvitukseni vallan villiintyi. En voinut mitään, sillä silmissäni vilahti kuvia kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta, jossa mustavalkokuvassa näkyy säälittävästi eteenpäin raahautuva köyhien joukko ja joukossa vilahtaa kuin laupeuden enkelinä, meidän Juttamme.

Tuskinpa Jutta-tyttösemme oli pukeutunut jonon pukukoodin mukaisiin vetimiin, vai oliko? Miten olisi linttaan astuttu kenkäpari, kirpparin yhden euron jämätoosasta haalittu kulahtanut takinretale, parikymmentä vuotta vanha repsahtanut käsilaukku tyylikkäästi keikkumassa kyljessä ja kaiken komeuden huipuksi, ruudullinen mummokärry perässä pyörien, lahjoitusruokia varten? Päähän sitten isoäidiltä peritty karvareuhka ja lahjoitussilmälasit laastarilla teipattuine sankoineen, täydellinen ruokajono-look olisi valmis.

En halua erityisemmin lyödä lekalla päähän näitä kolmea, jotka ovat ainakin yrittäneet tutustua vähäosaisten Stockmanniin, mutta omina itsenään he eivät ole päässeet niin lähelle totuutta kuin olisi ollut tarpeellista. Tietysti, onhan sekin mahdollista, että he eivät olisi uskoneet totuutta, mikäli olisivat pujahtaneet naamioituneina, häpeästä köyryssä itseään piilotellen ja nähneet jonon todellisuuden ilman julkisuuden henkilön saamaa erityiskohtelua.

Lievennöksenä sanottakoon se, että ruokajonossa Saulin ja Paavon elettä arvostettiin, kiiteltiin myös molempien luontevuutta ja aitoutta.  Jutta taas ei itse ole retostellut ruokajonokeikkaansa julkisuudessa, eivät myöskään Sauli ja Paavo. Jutankin vierailu tuli Heinäluoman suusta, harkittua tai vahingossa, piru siitä selvän ottaa. Epäilijä minussa taas sanoo, että Kansallisteatteri on menettänyt monta hyvää näyttelijää politiikalle...

Ja nytkö sitten kaikki poliitikot tekevät, kukin vuorollaan, vaalityötään ruoka- ja leipäjonoissa? Nähdäänkö heitä soppakanuunoiden vieressä sohimassa soppaa pahvimukeihin, jakamassa ruokakasseja nälkiintyneille, antamassa valmiiksi maksettuja yöpymislippuja asuntoloihin vai kenties lahjoituskirpputoreilla sovittelemassa riepuja alastomille?

Köyhyys ei ole seksikästä, trendikästä tai julkisesti hyväksyttävää, mutta annas olla kun vaalit lähestyvät, silloin köyhyyskin muuttuu hetkellisesti tärkeäksi ja seksikkääksi. Trendikäs köyhyys saattaa tuoda muutaman ratkaisevan äänen. Vaalien jälkeen voi taas sujuvasti unohtaa mitä tuli luvattua ja porskuttaa eteen päin vanhaan malliin. Seuraavat vaalit ovat vasta neljän vuoden kuluttua ja osa köyhistä on jo siihen mennessä matojen markkinoilla, kuolleet eivät äänestä ja ne, jotka vielä ovat elossa, ovat taas korruptoitavissa ruoalla, vaatteilla ja soppakanuunoista virtaavilla keittokupposilla...

KKK2

Jatkoa...

Kävin tiistaina, 1.2., Kuka Kuuntelee Köyhää K-talk-tilaisuudessa, joka pidettiin Eduskunnan lisärakennuksessa. KKK-tilaisuuksia on järjestetty jo vuoden 2008 joulukuusta lähtien Eduskunnan lisärakennuksessa sekä ympäri Suomea. Vuodesta 2010 lähtien eduskuntaryhmät ovat kukin vuorollaan isännöineet tilaisuuksia ja viimeisin oli tiistaina, ja sitä isännöivät Perussuomalaiset.

Se, että tilaisuus oli lähellä vaaleja, itse asiassa pahimman vaalitohinan alkumetreillä, jolloin irtopisteiden keräily on pahimmillaan, saattoi antaa virheellisen kuvan siitä, että KKK-tilaisuus oli Perussuomalaisten järjestämä ja kuuluisi siten osaksi heidän vaalikampanjaansa. Näin ei todellakaan ollut, Persut tarjosivat kahvit ja kuulemma jotain purtavaakin, mutta meikäläinen ei ehtinyt siihen jakoon, jossa purtavaa olisi ollut vielä jäljellä.

Kaikista muista eduskuntaryhmistä poiketen, Persujen eduskuntaryhmä oli kustantanut Helsingin Sanomissa ilmoituksen tilaisuudesta ja joko sen takia, että kansa luuli tilaisuuden kuuluvan Persujen vaalityöhön, tai siksi että asiasta aikuisten oikeasti kiinnostuneet ihmiset löysivät tiensä Eduskunnan lisärakennukseen, tila pullisteli kattoaan myöten täyteen sullottua porukkaa. Näin ainakin haluan uskoa, sillä toivottavasti porukka ei ollut ahtautunut lisärakennuksen kuumuuteen ja ilmattomuuteen kuunnellakseen vain ja ainoastaan Persujen vaalilupauksia, sillä niitä siellä ei kuultu, ihme ja kumma...

Alla linkki, jossa lisää tietoa Kuka Kuuntelee Köyhää? -ryhmästä:
http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi/

Tästä linkistä taas avautuvat köyhyyskirjoitukset, joissa on asiaa sekä henkilökohtaisia tarinoita.
http://www.koyhyyskirjoitukset.org/

Osallistuin vuonna 2008 silloisen Stakesin, nykyisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL,  järjestämään "Numeron voima, sanan valta - kuka kuuntelee köyhää? -seminaariin. Tässä seminaarissa KKK-ryhmä sai alkunsa. Itse olen lähinnä ulkojäsen, tarvittaessa käytettävissä oleva, mutta seuraan kuitenkin toimintaa kaikki aistit herkkinä.

Pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva ryhmä ei saa avustuksia, vaan taustalla toimivat organisaatiot avustavat mahdollisuuksiensa mukaan postituskuluissa, kirjekuorissa yms., jotta soihdunkantajat kykenevät pitämään soihdun palamassa, vielä ei voida puhua roihusta, mutta ehkä joskus...

Eduskunnan lisärakennuksessa pidetyssä tilaisuudessa ihmisten kertomukset saivat jalansijaa ja harvoin missään tilaisuudessa on niin paljon pyydettyjä puheenvuoroja, että piti jo laskea, kuka ei ole saanut aikaisemmin olla äänessä.

Ja ne yksittäiset, nopeat tarinat, kunpa muistaisin niitä tarkemmin. Ainakin mieleeni muistuu melko epätarkka tarina siitä, miten joku naispoliitikko jossain haastattelussa oli kertonut tuntevansa pariskunnan, joka elää 500 eurolla kuukaudessa, ja hyvin kuulemma elääkin. Naispoliitikon kertoman mukaan he tukevat siinä sivussa vielä kotoa pois muuttaneita lapsiaan. Olikohan nyt kyse brutosta vai netosta ja kummassa tapauksessa tahansa, summat eivät voi pitää paikkaansa. En pystynyt tarkentamaan tarinan todenmukaisuutta, mutta jos näin on, niin helvetti on valloillaan, mikäli poliitikkojen tuntemus perusturvasta, eläkkeistä ja toimeentulotuesta on tällä tasolla. Poliitikko vaihtoon ja sassiin, vähemmästäkin valehtelusta hermostuu.

Laupeudentyö ry:stä Heikki Hursti taas kertoi, miten Pohjanmaalta häneen oli ottanut yhteyttä sosiaalityöntekijä, joka pyysi heiltä avustusta paikallisen perheen auttamiseksi. Jollakin karmaisevalla tavalla tuli mieleen se, että onko Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ajanut karille ja uppoamassa, romuttumassa tai ainakin vetämässä viimeisiä henkäyksiään, kun itsekin lahjoitusvaroilla toimivalta yhdistykseltä sosiaalityöntekijä pyytää apua asiakkailleen.

Koordinaattori Sinikka Backman, Myllypuron yllätysten torilta, eli Myllypuron ruokajakelusta kertoi tositarinoita torilta. Joku kuulijoista kysyi hänen arviotaan siitä, kuinka monta prosenttia yllätysten torin asiakkaista oli maahanmuuttajia. Vastaus oli hiuksia nostattava, noin 40 %!

Joku totesikin sattuvan satuttavasti, että nämä samat ihmiset ovat paenneet nälkää, sortoa ja sotia omista maistaan, päätyäkseen Myllypuron ruokajakeluun jonottamaan ruokaa. He ovat tulleet oman maansa nälkäjonoista Suomalaisten nälkäisten ruokajonoon. Näin nälkä vaihtaa maisemaa, yhdestä nälästä toiseen nälkään...

Alla Yle Areenan tallenne Eduskunnan kyselytunnista 3.2.2011, jossa kohdassa 0.36,54 Kristillisdemokraattien edustaja Tarja Tallqvist kertoi olleensa erittäin, erittäin vaikuttavassa tilaisuudessa...
http://areena.yle.fi/ohjelma/3534

YLE Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa käsitellään myös köyhyys-teemaa ja yhtenä puhujista on kolmen lapsen yksinhuoltaja Piia Helander, joka kertoo omista kokemuksistaan köyhyydestä.
http://areena.yle.fi/audio/1478270 

Köyhyys kypsyttää, väsyttää ja tekee välinpitämättömäksi siihen asti, kunnes se koskettaa itseä tai lähipiiriä. Se itse asiassa koskee jokaisen lähipiiriä, kuten Kirkuva Zombi kirjoitti osuvasti kommentissaan KKK1-kirjoitukseeni. Köyhyys hävettää ja niin kauan se pysyy tabuna, häpeän polttomerkkinä otsalla, kunnes köyhät päättävät murtaa läpinäkymättömyyden panssarin. Käsittääkseni se on ainoa keino, sillä poliitikkojen on helppo käsitellä aihetta ja tehdä päätöksiä silloin, kun kohteet ovat vain puheen tasolla, tilastoissa ja näkymättöminä taustalla.

Muutaman vapaaehtoisen aktiivisen joukko ei saa asioita näkyviksi, heidän mahdollisuutensa jäävät päättäjien hammastikuilla tökkimiseen. Hyvä niinkin, mutta vapaaehtoisia tarvitaan enemmän, paljon enemmän, samoin asiasta kiinnostuneita tulevia päättäjiä. Köyhyys on vain osa kokonaisuutta, ei koko kokonaisuus, ja tarvitaan monia eri päätöksiä eri rintamilla, jotta päästään käsiksi köyhyyteen, sen vähentämiseen ja jos oikein optimistisia ollaan, poistamiseen joskus hamassa tulevaisuudessa.

Kun kysymys kuului, että Kuka Kuuntelee Köyhää, niin heräsi heti myös kysymys siitä, että Kuka Kuuntelee Kuuntelijaa...?

KKK 1

Olin parisen viikkoa sitten, ystäväni kutsusta, jakamassa Kuka Kuuntelee Köyhää-tilaisuuden tiedotteita Hurstin ruokajonossa, sillä siellä liikkuu se osa kansasta, jota asia koskee kaikkein kipeimmin.

Köyhyys ei ole seksikäs puheenaihe, ei myöskään huipputrendikäs. Kukaan ei halua tulla leimatuksi köyhäksi, häviäjäksi. Ruokajonon ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä, mutta vetäytyviä, eikä mikään ihme, sillä olihan meitä "hyväosaisia" lappujen jakajia useampia ja yksi vielä valokuvasi ja haastattali jonossa olijoita. Valokuvaus ja haastattelut tehtiin vain niihin suostuneiden ihmisten kanssa, mutta tulipa muutama hämmentynyt ihminen kyselemään, että miksi täällä kuvataan. He olivat kuulleet asiasta Sörnäisten metroasemalla ja miettineen, että kehtaavatko tulla jonoon ollenkaan.

Luulin ja oletin, että kaikki jonossa odottelijat olisivat menneet heidän reviirilleen tunkeutumisemme takia pitkin seiniä, kaivautuneet maan rakoon tai kadonneet näkymättömyyteen, mutta ei. Kurjuuden lisäksi, ruokajonossa kukki huumori, ihmiset tervehtivät toisiaan ja vaihtoivat kuulumisia.

Vahtimestarit ovella tervehtivät toisia asiakkaita nimeltä ja kyselivät mitä heille kuuluu. Se oli aitoa välittämistä, ei meidän vierailijoiden silmille heiteltyä silmänlumetta. He kertoivat, että porukkaa ilmestyy kulmille jo kello kahdeksan maissa, vaikka itse paikka avaa ovensa vasta kello 12:00. Kyse on sosiaalisesta tapahtumasta, kenties ainoasta ihmisten tapaamisesta koko päivänä tai viikkona. Kurjuudesta ja surkeudesta huolimatta, ruokajonossa vallitsi ilo ja aito välittäminen, ihmiset ovat toisilleen ihmisiä.

Mennessäni kohti Hurstin ruoanjakelupaikkaa, vastaan käveli täysinäisiä muovikasseja kantavia ihmisiä, jotka käänsivät päänsä tai kulkivat kumarassa. Häpeä oli käsin kosketeltavissa. Muovikassi-ihmiset tiesivät muiden tietävän, että he tulevat ruokajonosta ja ovat siis köyhiä luuserinpaskoja, joiden elämällä ei ole normikansalaisen kartalla merkitystä. Pelkkä tietoisuus siitä, että vastaantulijat tietävät, taittoi suoran selän kumaraan, mutta kassejaan ei kukaan saanut piiloon.

Ruokajonon ihmiset ottivat kohteliaasti ojentamamme tiedotteet vastaan, mutta kukaan ei sanonut suoraan tulevansa tilaisuuteen. Monet sanoivat, että he eivät ole niin sosiaalisia, että tulisivat suuren ihmisjoukon kansoittamaan paikkaan ja sitäpaitsi mitä hyötyä siitä olisi, ei köyhää kuuntele kukaan.

Suomessa on viimeisimpien tutkimusten ja tilastojen mukaan noin 900.000 köyhää, mutta jostain syystä köyhät ovat kasvottomia, nimettömiä ja näkymättömiä. Tietoa on, halua nähdä todellisuus, sitä ei ole.

Edellisen keskiviikon Maria-ohjelmassa vieraana olleen kyläkauppiaan känniesiintyminen täytti tabloidilehdet, internetin keskustelupalstat ja blogimaailman, mutta 900.000 köyhää ei kiinnosta ketään. Köyhät eivät ole julkkiksia, seksikkäitä eivätkä heidän taskunsa tursuile rahasta. Rikkaan kyläkauppiaan känni on kiinnostavaa, tuskin seksikästä, mutta joka tapauksessa se vetoaa kansan syviin riveihin. Kun köyhä kännää, se ei kiinnosta ketään.

Köyhät nyt vain ovat jotain niin kamalaa, että pelkkä ajatus heistä puistattaa normikansalaisen selkärankaa. Ja mitä ihmettä yksi ihminen kykenee tekemään 900.000 ihmisen köyhyydeltä pelastamiseksi?

Olen kohdannut paljon yksityistä köyhyyttä ja kurjuutta, mutta kokonainen armeija, kylmässä värjötteleviä ruokakassien noutajia, se oli kokemus, joka tunki uniini. Määrä muuttaa kurjuuden todemmaksi, se ei ole vain jonkun yksityisen ihmisen kohtalo, se on satojen tuhansien ihmisten kohtalo. Suuri osa köyhistä sinnittelee hengissä vaikka nälkää nähden, pysyen visusti piilossa poteroissaan. Kurjuuden markkinat on jo toisenlainen kokemus, se heittää silmille nälkäisen rätin, joka huutaa ja haluaa tulla kuulluksi.

Ei hemmetti, meikäläisen on pakko alkaa kirjoitella jostain muustakin kuin kurjuudesta. Johan tässä olen kohta niin pahasti kurjuudessa turvallani, etten pysty enää ryömimään ulos kurjuuksien markkinoilta. Seuraava kirjoitus kuitenkin kertoo vielä itse Kuka Kuuntelee köyhää tilaisuudesta, joten jatkoa seuraa...

Tasataan sitten kaikki, tuhkatkin pesästä...

Kun sekä rikkaan että köyhän veroprosentti on sama, kumpi mahtaa kärvistellä enemmän? Sekö, joka maksaa paljostaan vai sekö, joka maksaa vähästään? Tähän meitä ollaan viemässä kuin pässiä lieassa.

Tuotteiden ja palvelujen verotuksella vaikutetaan suoraan kansalaisten ostokäyttäytymiseen. Köyhälistö ja kurjalisto siirtyvät ostamaan epäterveellistä mössöä ja vihannekset jäävät mätänemään kauppiaiden laareihin. Tuskinpa äveriäämpi porukka lisää omaa rehujen kulutustaan moninkertaiseksi, ihminen ei ainakaan vielä ole todistetusti kani tai joku sen sukulainen.

Alla oleva linkki johtaa todella lyhyeen artikkeliin, jossa kerrotaan tasaveron vaikutuksista ja siitä tilanteesta, jossa kansa juuri nyt kärvistelee:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/12/05/hs-suomi-liukuu-kohti-tasaveroa/201016957/12

Toinen tasaveroa käsittelevä artikkeli on sekin melkoista tekstiä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/article165133.ece

Poliitikot ja talousgurut kärvistelevät progressiivisen verotuksen sudenkuopassa, kun vaurauden pitäisi lisääntyä ja köyhyyden vähentyä. Kuka uskaltaa sanoa suoraan, että veroprogressio on tasapuolisempaa kuin tasavero? Vielä hullumpi täytyy olla jos vielä kajoaa pääomaverotukseen, sitä lisäävästi. Samalla voi sanoa adios koko uralle ja painua eläkkeelle.  

On siinä pään raapimiseen aihetta. Lopputuloksena kun kuitenkin on se, että HK:n blöö maksaa äveriäälle saman verran kuin köyhälistökurjalistolle, mutta kurjalisto sitä käyttää. Vauraampi porukka voi joskus kuriositeetin vuoksi ostaa kurjalistomurkinaa, köyhäilläkseen... Köyhällä ei ole kuriositeetteihin varaa.

Kun verotuksen painotus siirtyy tuotteisiin ja palveluihin, ei köyhä uskalla mennä kauppareissulle enää kassin kanssa. Kyllä ne tuotteet mahtuvat taskuun, jos hinnat vielä tästä nousevat. Makaroniakin sitten ostetaan 50 g kerrallaan, ei koko pussia, lisätään vain vettä ja makaronit lilluvat sopivan väljästi liemessään. Vesimakaronikeitto on valmis ja siitä riittää pitkään isommallekin porukalle.

Pähkäillessäni asiaa tarkemmin, niin tottahan toki ajatukseni pääsivät vinksahtamaan todella oudoille poluille. Alla vinksahtelun tulosta.

Kun kerran tasataan, niin tasataan sitten hemmetti soikoon kunnolla.

Tasataan:
- köyhyys ja rikkaus.
Siitä vain kaikki omaisuus yhteen pussiin ja velat toiseen, sitten vain jakamaan asukasmäärän mukaan, jokaiselle osuus omaisuudesta ja veloista.

- palkkatulot kaikkien kesken, jotta kaikki saisivat yhtä paljon rahaa käyttöönsä
- työpaikat ja työttömyys
- omaisuus ja omistamattomuus
- lapset ja lapsettomuus

Vähän kiinalaisempi tasaus sitten suoritetaankin alla olevissa

Tasataan:
- viisaus ja tyhmyys
- terveys ja sairaus
- alkoholismi ja raittius
- työnarkomania ja laiskuus
- onni ja epäonni

Entä vanha sanonta "tasan eivät käy onnen lahjat"? Sehän tietysti pistetään uusiksi. Totta perhanassa onnikin menee tasajakoon...

Ja miten suu sitten pannaan, mikä on lopputuloksena? No sellainen järjestelmä, jossa kaikki saavat saman verran rahaa elämiseen, kävivät sitten työssä tai eivät. Ne, jotka todella haluavat tehdä työtä, tekevät ja saavat saman kuukausirahan käteensä kuin työtä tekemättömät.

Jos joku synnyttää lapsen, mietitään mitä lapselle tehdään, jos vaikka jollakulla ei olisi lasta ja synnyttäneellä olisi entuudestaan jälkeläisiä.

Lopetetaan lotto- ja muu arvonta...., sillä eihän koko touhussa olisi enää päätä eikä häntää. Mitä kukaan tekisi voitolla, joka kuitenkin jaettaisiin kaikkien kesken tasan?

Olen edelleen naiivi ja haluan uskoa siihen, että jokaisella on mahdollisuus ja oikeus rikastua omalla työllään, samoin säästää omilla kulutusvalinnoillaan. Vinksahtaneissa aivoissani nyt kuitenkin pahasti hahmotan  tilanteen niin, että poliitikot pyörittelevät päässään jonkinlaista kapitalistista-kommunistista hybridiä, jonka tarkoituksena on saada ainakin osa kansasta osittain onnelliseksi. Paikkaa paikan päälle-politiikka saa aikaan mielenkiintoisia tuloksia, jos kohta ei niin mielenkiintoista elämän laatua.

Alla oleva artikkeli oli lisänä sopassa, kun pyörittelin aihetta päässäni, jossa kävi joltisenkinmoinen kihinä ja kuhina, kuin kymmenentuhatta kirppua ja täitä yhden hiustupen kimpussa.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/12/06/nain-suomi-jakautuu-kahtia/201016851/139

Kiukutteluni oletuksena on se, että verotuksen tasaaminen ei toteudu, mutta verotus painottuu siitä huolimatta tuotteisiin ja palveluihin, hintaa lisäävästi. Näin siksi, että suuret veroremontit harvemmin toteutuvat, paikkaa paikan päälle-politiikka jatkuu ja koko suuri verokeskustelu muuttuu vain poliitikkojen vaalipuheiden päämagneetiksi, jolla kalastellaan köyhälistön ja kurjaliston ääniä.

Niinpä niin, keskustelu tasaverosta yltyy ja on syytäkin. Kauniisti sanottuna, verot tasan ja kansalaiset sitten tekevät suuria kulutusvalintoja kukkaronsa mukaan. Verotus painottuu tuotteisiin ja palveluihin, joten kansa maksaa sitten tasa-arvoisesti saman, niin köyhistä köyhin kuin rikkaista rikkainkin.  Kärjistetysti yksinkertaistaen, satasen budjetilla kärvistelevä maksaa saman kuin tonnin budjetilla shoppaileva kansalainen.

Miten tämä tällaiseksi pääsi menemään...?

Maria Veitola, törkyjournalismin kuningatar...

Meninpä lankaan, lensinpä tuimasti turvalleni, pumpsahdinpa pahasti perseelleni! Maria Veitolako Suomen Jerry Springer? Huomattava ero näiden kahden välillä on se, että Jerry Springerin showssa vieraat käyttäytyivät huonosti ja toivat elämänsä likaiset yksityiskohdat sekä kypsymättömyytensä kaiken kansan nähtäville, kun taas Maria Veitolan vieraat osasivat käyttäytyä ja shown emäntä käyttäytyi kuin huonotapainen tirkistelijä.

Vieraana oli Johanna "Tuksu" Tukiainen ja hänen mahdollisesti tuleva miehensä Arto Länsman sekä koira ja vaaleanpunainen pehmoeläin. Ohjatessaan vieraita istumaan Veitola, täysin asiattomasti, ohjeisti paria olemaan sekoilematta. Tässä siis alkua...

Veitolan showta on mainostettu ohjelmana, jossa "toimittaja" kysyy ne kysymykset, jotka kaikki haluaisivat julkkisvierailta kysyä, mutta joita tavallisella pulliaisella ei ole mahdollisuus kysyä. Enpä usko. Tuskinpa tavallinen pulliainen haluaa silmät pahanilkisyydestä kiiluen kysyä julkkikselta, " Te ootte julkisesti kehuneet teidän seksielämää, niin minkälaista seksii teillä on?" Eipä ihme, että vieraat kiemurtelivat epämukavissa tuoleissaan ja yrittivät saada aikaan edes kohtuullisen järkevältä kuulostavaa vastausta toimittajan täysin asiattomaan kysymykseen. Parempaa/pahempaa oli tulossa.

Kuuluuko toimittajan kysyä: "Mä just katoin, et onks sulla pikkuhousuja, voi hyvä luoja. Onks sulla?" Jos tämä ei ole kaatopaikkajournalismia, niin mikä sitten on? Miksi Veitola oli niin kiinnostunut Tukiaisen vesirajanäkymästä? Voidaanko pallo heittää takaisin Veitolalle ja kysyä "oletko löytänyt komerossasi piileskelevän bi:n tai lesbon, kun tiirailet niin innokkaasti toisen genitaaleja?"

Tuotantoyhtiö ja Veitola halusivat varmistaa, että ohjelmaa varmasti katsotaan jokaisessa Suomen olohuoneessa, ja sitä varten vieraiksi oli kutsuttu henkilöitä, jotka ovat herättäneet mielenkiintoa ja osittain paheksuntaakin elämäntyylillään. Herää kysymys onko vieraiden julkinen häpäiseminen enää journalismia vai pelkästään oman egon kohotusta. Ohjelmasta paistoi punaisena lankana Veitolan minäminäminä-kusinousipäähän- ja minähänteilaankaikkijailkeilenkaikille-mentaliteetti, jonka ainoana tarkoituksena oli ylläpitää "toimittajan" fiksuutta ja "rohkeutta"  sekä nolata ja nöyryyttää jokainen vieras vuorollaan.

Onko tulevien ohjelmien nouseva trendi se, että vieraat saavat luvan varustautua verotettavien tulojensa julkistamiseen sekä epäilevään kysymykseen, onko tulevalla miehellä mahdollisuutta tuloillaan elättää tulevaa vaimoaan? Mitä muuta tämä on kuin häijyyttä, ilkeyttä, nöyryyttämistä, irtopisteiden keräämistä ja oman ns. fiksuuden korostamista?

En tiedä, kärsiikö Tukiainen jonkinlaisesta henkisestä sairaudesta, kenties yksinkertaisuudesta, mutta mistä tahansa onkaan kyse, hän tai pitäisikö sanoa, ettei edes hän ole ansainnut moista raa'an häijyilyn läpitunkemaa ja nöyryyttävää osoittelua. Sama koskee hänen mahdollisesti tulevaa miestään.

Sivistyneisyys mitataan myös sillä, miten ihminen kohtelee erilaisia ihmisiä, tässä ohjelmassa sivistys oli yhtä kaukana kuin Helvetti Paratiisista.

Jussi Parviaisen haastattelussa Veitola putosi kuin eno veneestä. Eikä tämä "toimittajan"rääpäle edes tajunnut, miten Parviainen pesi hänet 6-0, Parviaisen hyväksi. Parviainen joutui miettimään useaan kertaan vastaustaan, jotta hän ei olisi vastannut sitä, mitä hän ajatteli. Veitolan useampaan kertaan toistama sana "hullu" oli sekin törkyjournalismia alimmillaan.

Alla linkki ohjelmaan, mikäli haluatte tuntea myötähäpeää, tirkistellä ja olla pahanilkisiä tai todeta, että Veitolalla ei todellakaan ole häpyä:

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/etusivu/video/maria-tukiainen-ja-l%C3%A4nsman-ensimm%C3%A4isess%C3%A4-yhteishaastattelussaan-mariassa?page=1

Veitola varmisti nyt tulevaisuutensa Suomen tunnetuimman ja kaatopaikkajournalismiin erikoistuneen viikkolehden törkytoimittajana, vakavasti otettavaksi asiatoimittajaksi hänellä ei ole lahjoja.

Pyydän kaikilta ohjelman vierailta anteeksi toimittajan käytöstä, sillä Veitolalla itsellään ei ole älyä siihen.

100.000 työttömän tilastoihme...

Johan tässä on vuositolkulla kuultu ja nähty TE-nöyryytystoimiston erilaisia versioita asiakkaittensa kurssittamiseksi. Ei siinä mitään, että näillä kursseilla on todella mielikuvitusta kutittelevia nimiä, mutta kun ne sisällöltään kuuluvat enemmänkin passivoivaan toimintaan kuin, että ne aidosti vaikuttaisivat asiakkaiden työnhaun ja työllistymisen edistymiseen.

Aivan kuin TE-nöyryytystoimiston kurssisuunnittelijat olisivat poteneet jo useamman vuoden ajan pahemman laatuista ideapulaa. Tietysti, voihan olla niinkin, että kurssien todellinen tarkoitus on vain siivota tilastoja ja säilöä työttömiä paremmin valvottaviin tiloihin. Ilman valvottuja kokoontumisia, joita työvoimapoliittisiksi kursseiksi kutsutaan, ne penteleet saattaisivat syrjäytyä, juopotella, keitellä kotipolttoista ja myyskennellä sitä lähikulmilla, ja/tai pahimmassa tapauksessa kaupitella kotimaista lihaa kulmakuppiloissa.

Työnhakukursseja on moneen junaan, osa on jäänyt junasta ja osa kolisuttelee resiinalla perässä. Tosiasia kuitenkin on se, että osassa kursseja kouluttajat eivät ole koskaan työskennelleet tiskin toisella puolella, siis toimineet rekrytoijina ja siksi heidän oppinsa perustuvat teoriaan ja mutu-tunteeseen, joilla kummallakaan ei ole mitään todellisuuspohjaa. Annetut ohjeet ja teetettävät ansioluettelot/CV:t ovat suoraan sieltä itsestään.

Jotta työttömille saataisiin uudenlaista aivojumppaa kursseilla, joita nyt joka tapauksessa järjestetään, ovat ne sitten järkeviä ja työllistymistä edistäviä tai eivät, voitaisiin kursseilla opiskella jotain innovatiivisempaa ja tarkastella eri aiheita lähestyen niitä hieman erilaisemmasta näkökulmasta.

Tässä heti yksi ehdotus, joka on vapaasti käytettävissä seuraavaa, uutta kurssikokonaisuutta suunniteltaessa:

Kaikille osallistujille jaetaan opiskelumateriaaliksi tyhjä paperipussi ja sen jälkeen jaetaan kurssiohjelma, joka on seuraavanlainen kokonaisuus:

1. viikko käsitellään aihetta onko paperipussi tyhjä ja jos se on tyhjä, niin miksi se on tyhjä
2. viikko mietitään, mitä paperipussissa on ollut, vai onko siinä koskaan ollut mitään
3. viikko kehitellään ideoita siitä, millä paperipussi voitaisiin täyttää, mikäli se täytetään jollakin
4. viikko kerrataan käsiteltyjä aiheita ja yhdistetään edellisillä viikoilla opittua, lopuksi koostetaan edellisten viikkojen anti ja päätetään mitä tyhjille paperipusseille tehdään

Neljän viikon aivoriihen jälkeen kurssin läpäisseille jaetaan diplomit ja heidät ohjataan jatkokurssille, jossa aiheen käsittelyä jatketaan suuremmalla kokonaisuudella, nimittäin tyhjällä kaupan paperikassilla.

Kun kurssitettavat ovat käyneet kaksi, yhteensä  kaksi kuukautta kestänyttä kurssia, heidät ohjataan työkokeiluun, -harjoitteluun tai työelämävalmennukseen paperipussitehtaalle, josta he muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen siirtyvät 6 kuukauden palkkatukijaksolle pussifirmaan.

Palkkatukijakson jälkeen onkin taas aika kurssittautua uudelleen, vaikkapa kertauskurssilla tai sitten erikoistua jätesäkkien valmistukseen, kierrätykseen ja hyötykäyttöön tai hävittämiseen.

Työttömät ovat jatkuvassa koulutusputkessa, valvonnan alla kaunistamassa työttömyystilastoja. Poliitikot voivat rauhassa tehdä vaalilupauksia, joilla Suomesta poistetaan ainakin 100.000 työtöntä seuraavan neljän vuoden aikana. Koko työtön kurjalisto marssii koulutuksesta toiseen, harjoittelusta toiseen ja päätyvät lopuksi palkkatukikaakeiksi 6 kuukauden ajaksi. Koko tämän ajan he ovat olleet toimenpiteessä, eivät siis työttömiä ja vaalilupaukset täyttyvät, jopa ylittyvät.

Kouluttajilla on työtä, yritykset saavat suomea puhuvaa halpatyövoimaa ja tilastot kaunistuvat. Ei ole ongelmia, vai vikkelästi liikehtivää porukkaa, joka pysyy samalla pois pahanteosta...