keskiviikkona, elokuuta 11, 2010

Rollaattorit barrikadilla

Nuorten työllistäminen on tämän päivän trendi-sana politiikassa, yli kolmekymppisiä työttömiä ei sitten tässä maassa enää olekaan. Ne epäonniset, jota rojahtivat polvilleen 90-luvun lamassa, konttaavat edelleen rupisilla polvillaan TE-toimistoissa, Kelassa ja sosiaaliasemilla.


Nyt kun kaikki kynnelle kykenevät ja kykenemättömät penskat sekä nippa nappa aikuiset ovat päässeet hallituksen trendi-ohjelman piiriin, voimme odottaa vain mahtavaa mahalaskua muutaman kymmenen vuoden kuluttua, todennäköisesti huomattavasti aikaisemmin.


Työllistämistoimenpiteet kohdistetaan ensisijaisesti alle kolmekymppisiin ja vastavalmistuneisiin, jotta he pääsisivät elämisen alkuun. Hyvä ajatus, mutta mitä tapahtuu kaikille yli-ikäisille, siis yli 30-vuotiaille? Eläkkeelle pääsystä on turha kurnuttaa, töitä pitää tehdä 65 ikävuoteen saakka, vaikka työnteko olisi kadunkulmassa kerjäämistä ja romanialaisten kanssa parhaista paikoista tappelemista.


Ovatko nämä yli-ikäiset ja määräaikaisessa työsuhteessa aikaansa viettävät poliitikot missään vaiheessa kysyneet ennustajalta, mitä tapahtuu kun työttömyyden ikeessä kärvistellyt kansa siirtyy eläkkeelle. Ei siinä mitään, että meillä on eläkepommi ja suuret ikäluokat rynnimässä pois työelämästä, siis ne joilla vielä työtä on, meillä on myös retkue kunnottomia poliitikonrääpäleitä, joita ylläpidetään yhteiskunnan varoilla. Hyi hitto!


Tuliko kukaan ajatelleeksi millainen kerjäläislauma meille muodostuu omasta takaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Enää ei romanialaisten kannata tulla kerjäilemään Itäkeskukseen Tallinnanaukiolle, myymään kulahtaneita ruusujaan tai rihkamakoruja kultana. Ehei, meillä on suuri osa eläkeläisistä toimeentulotuella kun parhaat työvuodet menivät työvoimapoliittisissa toimenpiteissä, uudelleenkoulutuksissa ja työelämävalmennuksissa. Jos hyvä onni kävi, palkkatukijakso silloin tällöin kartutti piristävästi eläkekertymää.


Suomessa tulee olemaan varsinainen vihaisten, toimeentulotuelle pudonneiden eläkeläisten armada, joka varmasti osaa pitää puolensa. Auta armias niitä poliitikon retaleita, joka silloin leikkivät kultahiekkalaatikossa. Nämä rutiköyhät, sisulla yli eläkeiän sinnittelevät 60-lukulaiset tietävät mitä tehdä, kun halutaan vaikuttaa ja saada muutoksia aikaan.


Se eläkeläislauma ei nöyrry ja kumarra, se on hemmetin kovaääninen rakkilauma, joka ulvoo, murisee, puree ja kusee kintuille jokaista eteen tulevaa päättäjää. Ennustan, että eläkeläiset tulevat tekemään rollaattoreista barrikadeja, joilta he heittelevät pilleripurkkeja ja suppoja mellakkapoliisien niskaan, ties vaikka aseena käytettäisiin käytettyjä vaippoja.


2 kommenttia:

tuija.torvikoski@gmail.com kirjoitti...

Oi eiii...nauratti taas niin paljon!! :D Näen itseni (nyt työttämänä kun olen omasta tahdostani kylläkin)60-lukulaisena eläkeläisenä heittelemässä tenaleideillä poliitikkoja päähän.

Horinoita Helvetistä kirjoitti...

Tere Tuitsuli!

Niinpäs niin, olen agiteerannut enemmänkin porukkaa näille rollaattorimarsseille. Sinne on pyyhältämässä tämän päivän kaksikymppisistä alkaen jokainen kymmenluku, muutama oikea rollaattorikin saadaan mukaan.

Olen vaivihkaan tehnyt tutkimustyötä siitä, miten helppoa on käyudä lainaamassa terveyskeskusten ja sairaaloiden välinevarastosta tarvittavaa rekvisiittaa. Ei helppoa, mutta ei mahdotontakaan. Ja aina ovat käytettävissä työttömien a kuntouttavien pajat, joissa voidaan disainata muutama barrikadikäyttöön soveltuva rollaattori tai kainalosauva. Kyllä tämä tästä....