Asiakkaat Helvetistä

Mikähän hemmetti siinäkin on, että nykypäivän asiakkaat psyykkaavat itsensä ensin vesikauhuiseen raivoon ja tallustelevat vasta sitten, koko maailman asiakkaiden antamin valtuuksin, mihin tahansa eteensä tulevaan liikkeeseen riehumaan? Herneet nenässä sambaa tanssien ja pääkopassaan ruostuneet irtopultit kipinää iskien, tämä taivaanlahja lähialueen kauppiaille marssii liikkeeseen kuin liikkeeseen ja vetää sellaisen floor show:n, että oksat pois.

Pupillit hullun lailla silmäkuopissa pyörien tämä Luojan luoma varttikaheli syöksyy kirkumaan kaupan kassalle koko elämänsä helvetillisyyden. Jos käy niin hullusti, ettei kauppaa löydy mailta eikä halmeilta, kuka tahansa asiakaspalveluhenkilö kelpaa, on vain kelvattava. Ja kaikki tämä vain siksi, että tämä katajainen ja pihkasta sitkeä kansa on kasvanut "asiakas on aina oikeassa"-mantran voimalla.

Joku asiakaspalveluhenkilö on löydettävä, aivan sama minkä alan ja missä, raivoisan tornaadon lailla pyörivän irtopulttipään on pakko päästä ulostamaan ja oksentamaan elämänsä vääryydet jonkun niskaan. Ja asiakashan on aina oikeassa, kohtuuttomassa ja väärin suunnatussa vihassaankin. Hupsista huijaa...

Trooppisina helleviikkoina oli jokaisella mahdollisuus päästä todistamaan näitä vesikauhuisia kohtauksia kaupan kuin kaupan kassoilla. Siinä lentelivät erinäisenkin kerran vessapaperit ja riisipaketit pitkin marketin tiskejä taistelulajeja taitamattoman kassahenkilön edessä. Jonossa seuraavat olivat myös vahingoittumisvaarassa, mutta eihän raivoroosna-kansalaisemme siitä kantanut huolta.

Oli vaikea arvata oliko raivon aiheena sillä kertaa toimimaton maksukorttilaite, vierasta kieltä mongertava kaupan kassa vai vain muuten elämäänsä tai rahanmenoon kyllästynyt, alempaan sosiaaliluokkaan kuuluva kansalainen. Fiinit daamit taas eivät raivoa, ehei, he osaavat vittuilun hienostuneemman tyylilajin. Mitä nuorempi kassahenkilö, sitä alentuvampi käytös ja kielenkäyttö. Jos kassalla taas oli keski-iän ylittänyt rautahermoinen, melkeinpä kaikki asiakasvariaatiot kokenut ammattilainen, fiinit fröökynät antoivat ymmärtää, että tässä ollaan parempaakin väkeä kuin joku puotipuksuksi jäänyt melkein eläkeläinen.

Lisääntynyt on sekin mielenkiintoinen tapa, että perheen vanhemmat, niin kantaväestöön kuuluvat kuin tummempaakin tummemmat mamut, tuovat pesueensa piknikille isoihin marketteihin. Siinä sitä sitten hyllyjen välissä rouskutellaan ja napostellaan lihapasteijoita, puraistaan somasti hedelmiä ja pennuille työnnetään jätskit tassuun. Kun mukana on lusikat ja muut tarpeelliset ruokailuvälineet, sapuskointi käy todella kätevästi.

Hunnilauman käynnistä kertovat todisteet potkitaan hyllyjen alle ja kylläinen perhe käy noutamassa pari kurkkua kassalla maksettavaksi. Koivistaan vähemmät ketterät vanhukset ja sairaat eivät kykene moisia piknikkejä harrastamaan. He ovat amnesiaa kärsivien ateriapalvelun toimittajien armoilla. Sapuskaa tulee kun muistetaan ja jos ei muisteta, onpahan yksi vanhus vähemmän kuluttamassa yhteiskunnan palveluita.

Jaa'ah, kun yhdistetään Palvelut Helvetistä ja tämä kirjoitus, niin päästään hyvään käsitykseen siitä, miksi molemmat osapuolet marssivat sotakirveet tanassa median luo parkumaan ja luuhaamaan kuluttaja-asiamiesten odotushuoneissa.

Tarttis varmaan tehrä jotain...!?!