torstaina, elokuuta 12, 2010

Rätei ja lumpui

Missä helvetin rättimaailmassa me oikein elämme? Tv:ssä stailataan henkihieverissä niin nahat, tissit, naamat kuin läskimahat puhumattakaan läävästä luksuslukaaliksi -formaateista, joista kodikkuus on kaukana.



Lehdissä syöksyvät rätit ja trendit silmille, unohtamatta niitä tuhansia blogeja, joissa lumppumaailmaa riepotellaan loputtomiin. Kun rätit ja lumput on saatu käsiteltyä, siirrytään sutjakkaasti rasvojen ja naamapakkeleiden kautta bilehilemaailmaan.


Kassikoirat kiivaasti kyljessä keikkuen punaiselle matolle on rynnimässä epälukuinen määrä tämän maailman riepuaivoja, joiden elämän tarkoitus on tulla ikuistetuksi rätti-ikonien vanavedessä matkalla catwalk-taivaaseen, jossa toinen toistaan eksentrisempi seksuaalirealisti esittelee pannulapunkokoisia luomuksiaan. Ehkä niitä ei olekaan tarkoitettu tavalliselle jetsettiläiselle, ehkä ne ovatkin kassikoirien sesonkivaatenäytöksiä.


Kaikki on niin hemmetin blingbling ja bängbäng, että tavallinen pulliainen on ihan tänttäräntän. Ja mikä tämän kaiken riepuraiskauksen tarkoitus oikein on? Onko räteistä tullut huumetta kaikelle kansalle, jotta catwalkin takainen maailma peittyisi rättimereen ja suurin osa maailmasta katoaisi kassikoirien omistajien elämästä.


Härregudändå, eihän näistä kotimaisista kassialmoista saa mediaseksikästä talvimuotia, puolialastomien kolmansien maiden ikävän nälkäisistä lapsista puhumattakaan. Ja jossain savimajan tai lautahökkelin pimeässä nurkassa kehitysmaan päiväkoti-ikäinen neuloo hileitä trendipelle-rätteihin, joista riepuaivot taistelevat keskenään Stoccan hulluilla päivillä.


Tähänkö on tultu ja mitä tästä eteenpäin? Kohta napin kokoiset koirat on neulottu tulevan sesongin jakkuihin ja kesän trendejä varten kasvatetaan Filippiineillä sekopäisessä kiireessä viiden sentin kokoisia possuja narutoppien koristeeksi.

1 kommenttia:

Tuitsuli kirjoitti...

Muakin ärsyttää tää rättipalvonta. Toki naisena minusta on ihana hiplata kirppareilla toisten hylkäämiä "rätei ja lumpui"...ja samalla olen kauhuissani siitä vaatemäärästä, minkä keskellä elämme. Emme tarvitse kuin promillen kaikista vaatteista mitä hyväosaisten maailmassa liikkuu. Joku tarve se tässäkin nousee verhoutumis-ja lämmitystarpeen yli? Olla jotain yksilöllistä, löytää itsensä jonkun ihmerievun kertomana, luulen. Itse en ole tuohon systeemiin mennyt mukaan ja silti kaapissani pursuilee vaatteita joita en käytä (jotka eivät sovi päälle?). Miten niillä, jotka oikeasti harrastavat shoppailua? En halua edes kuvitella.