On se niin väärin...

Voihan isäkissanv***u!

Se, joka syntyy tähän maailmaan persaukisena, lähtee tästä maailmasta tasan yhtä persaukisena. Sukupolvelta toiselle siirtyvät velat saavat porukan rämpimään kainaloitaan myöten edellisten sukupolvien jälkeensä jättämässä velkasuossa. Mistä mahtaa olla kyse kun lehtiin on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä varovaisia, mutta syyttävät sormet tehokkaasti pystyssä laadittuja kansan kyykytys-artikkeleita?



Poliitikot ulisevat tv-kameroiden ulottumattomissa, miten helvetin kalliiksi tulee ylläpitää jo valmiiksi persaukista porukkaa, joka ei ole saanut kerätyksi omaisuutta ja pysynyt vielä kaiken huipuksi jotakuinkin terveenä. Tietysti fiksu porukka kouluttaa kultaakin arvokkaammat perillisensä yksityiskoulujen turvallisten muurien sisällä, jotta köyhyysrutto ei vahingossakaan tarttuisi. Vanha raha palaa ja uusi raha palaa vielä koreammalla liekillä, kun ryysyläisiksi kaluttu luurankoarmeija syö erilaisten etuuksien muodossa veromarkkojen tuotot. On se niin väärin.


Eivätkö ne köyhät älyä kuolla kupsahtaa ajoissa pois? Mitä pirua niille syöttäisi, että saisi väen vähenemään? Perkeleen sitkeää kansaa kun niitä ei mikään tapa, ei kulutus-kuppa eikä jauhomakkara-ateriat alealtaissa. Luulisi jo halvalla tuotetun, epäkelpo-porukan, rehun tekevän tuhojaan yhteistä hyvää ja verokertymää kuluttavan ryysyläisretkueen joukoissa, vaan kun sinnittelevät saamarit ihan poliitikkojen ja optio-hemmojen kiusaksikin terveyspalveluja kuluttamassa. Pitää kehittää vieläkin epäterveellisempi rehuseos, jota jaettaisiin ilmaiseksi kansalle. Josko sitten tipahtelisivat kuin kärpäset Raid-käsittelyssä. On se niin väärin.


Poliitikot ovat suorastaan hurmaantuneita tilastoista, joissa lasketaan paljonko yksilö maksaa yhteiskunnalle välillä kehdosta hautaan ja vielä kuoppaamisen jälkeenkin. Tilastoilla sitten köyhä kansa kyykytetään uskomaan, että jos se ei elämänsä aikana pysty veroina maksamaan yhteiskunnan häneen panostamaa rahaa takaisin, se peritään varmasti perillisiltä perunkirjoitusta luettaessa. Ja perillisiähän köyhälistöltä löytyy joka niemen ja saaren notkelmasta, sikiävätkin niin julmetusti. Parempiosaiset juoksevat housut kintuissa hedelmällisyysklinikoilla kuumemittarit pyrstössä keikkuen kun kurjalisto vain makaa selällään, koivet levällään ja sikiää kuin kanit kanisterissa. On se niin väärin.


Millä nuo veikeät poliitikonplantut saadaan oppimaan se, että ei pidä arvioida jokaista vastaantulijaa euron kuvat silmissä. Vielä ei ole laadittu lakia siitä, että äänestämään pääsee vain tietyn vuositulon ylittänyt, kulutusorientoitunut nenästävedettävä. Ehei, kun seuraavan kerran taas kansa äänestää, äänestyskoppeihin raahautuu harmiksi asti sitä porukkaa, jota tänään ruokitaan jauhomakkaralla. Pian alkavat ne surkuhupaisat iltasatukiertueet, joissa ryysyläisille luvataan almuja rikkaiden pöydiltä ja tosi härskit antavat ymmärtää, että kun äänestät häntä, pääset rilluttelemaan herrojen juhlapöydässä. Makiaa mahan täydeltä... Ja siis onhan se niin hemmetin väärin.


Nyt ei muuta kuin kansa eduskuntatalolle riekkumaan, luiset pyrstöt tanakasti kiviportaissa. Köyhälistö vaatimaan oikeutta kyykytetyn kansan puolesta. Ja se taas ei ole ollenkaan niin väärin.

Sukset kuuseen ja keskaria kaaliin

Kuka jästipää on keksinyt senkin mantran, jolla todistetaan suomalaisten olevan jäähermoista, tasapaksua ja rauhallista kansaa?



Ei muuta kun rahastamaan ja kuskaamaan mantravalheeseen uskovia, vilkkaammansorttisia välimeren porukoita suurten urheilujuhlien ajaksi suomalaisten olohuoneisiin. Siis pubeihin, koteihin ja jos työpaikka-tv-etuja vielä on jossain jäljellä, työpaikoille. On siitä rauha ja tasaisuus kaukana kun suomipoika ja -tyttö kannustaa omiaan, rähisten petetyn sulhon tai morsmaikun raivolla saamatta jääneitä mitalleita. Iltapäivälehtien lööpit kirkuvat paperit palaen mieshiihtäjien sammumisesta ladulle ja naishiihtäjien kissatappeluista majapaikoissa. Kyllä suomalainen osaa, siis näyttää tunteitaan kun puhutaan pyhistä aiheista, urheilusta muodossa missä tahansa.


Mäkihyppääjät tietysti syyllistyivät maanpetokseen lentäen vääränmittaisia pituuksia vääränkokoisissa hyppypuvuissaan, häpäisten samalla koko kansan. Lähteä nyt kisoihin vääränkokoisissa räteissä, ovatko ne hiiriä vai vielä pieniaivoisempia otuksia? No, totuuden nimessä on todettava, että haalareiden suuruus tai pienuus onkin ainoa asia, josta voi kapakkatappelun saada aikaan. Hyppyhaalari on varmasti maailman epäseksikkäin asuste, joten poikien on pompittavakin pitkälle saadakseen edes jonkun naaraan hyppysiinsä. Hunnityylillä hyppy suoraan naiskatsojien niskaan ja siitä sitten valitsemaan pökertyneiden ja karkuunpääsemättömien tylleröiden joukosta seuraavaa lööppi-tyttöystävää. Hullut suomalaiset voivatkin seuraaviin olympiakisoihin osallistua vallan uudella lajilla. Kiljua kaaliin, kipitys hyppytorniin mahdollisimman isossa haalarissa, ponnistus ja horjuva alastulo suoraan naaraiden niskaan. Ja ei kun lööppejä rustailemaan.


Duudsonit olympiakomiteaan ja kilpailijoita valitsemaan, jo alkaisi tapahtua. Mitalleista viis kunhan vain maine umpihulluna urheilukansana kasvaa sfääreihin. Sohvaperunat pukkaavat itkua sipsien ja keskarin voimalla, lapsoset pomppivat riemusta kiljuen liukumäestä suksilla alas, suoraan ensiapuklinikan kipsilitkuvatien viereen jonottamaan.


Kun kisat jossain vaiheessa loppuvat, palaa kotimaahan turpiinsa saanut ja lentokentän hätäuloskäyntiä tuskaisesti etsivä joukkue. Missä ovat tukijat, missä ymmärtäjät, kukkapuskien heiluttajista puhumattakaan. Yrittämisen ja kaikkensa antamisen palkaksi joukkue joutuu kohtaamaan selkään hakkaajia, tyhjien viinapullojen paiskojia, itkuisia raivoajia ja oman elämänsä pettymykset joukkueen päälle nakkelevia kansalaisia, jotka sohvillaan pötkötellen ovat ennen kisoja uhoilleet suomalaisten pesevän mitallit muiden edestä. Valmentajat kuskataan suoraan teurastamon jauhelihamyllyyn ja ne, joita ei saada kiinni niistä tehdään kansan vihollisia ja evätään paluu kotimaahan. Minkä perkeleen menivät ja tekivät, ojensivat varmat mitallit vieraan maan edustajille. Tästä ei toivuta ikinä!


Jos vielä naishiihtäjät olisivat hävinneet viestin, olisivat eräs naishiihtäjä tunnetun mediahenkilö-julkkiskihlattunsa kanssa saaneet kantaa koko joukkueen häpeän. Mitäs viettivät yhteistä laatuaikaa hotellissa muiden kärvistellessä kolmen kerroksen väkenä jossain kälysessä kisakylässä. Turha puhua lemmestä kun mitallit lentävät muille maille. Siitä sitten päästään saarnaamaan naisen himosta ja perisynnistä, menivät perkeleet ja hävisivät varman mitallin hormoonimyrskyn takia. Onneksi tuli mitalli, onneksi naiset pelastivat pahasti rupisen maineen, kun mieshiihtäjät kompuroivat ja lopuksi sammuilivat ladulle, eivät ne kuulema osanneet ampua maaliinkaan, vaan jotain sinne päin.


Jos jääkiekkojoukkue ei onnistu pelaamaan kultaa, pääsee helvetti valloilleen. Ei tullut kultaa, mutta eivät sitä saaneet ruotsalaisetkaan, ähäkuti. Tiedä kumpi on pahempaa, sekopäinen kansa jääkiekon kultamitallin jälkeen vai raivohullu ja pettymyksestä turtana keskikaljaa lipittävä kansa häviön, siis pronssin jälkeen. Onneksi sentää Ruotsi katosi jääkiekkokaukalosta.


Voi kun edes muiden maiden joukkueet saisi käräytettyä pahimman luokan douppingista, saisi sen avulla hilattua sijoituksia ylöspäin. Missä hitossa norjalaiset hemohessepoliisit ovat juuri nyt kun kerrankin heitä kaivattaisiin. Oliko suomalainen kisajoukkue ainoa "lisäaineeton" joukkue?

Totuudenpeittoautomaatteja, valheenpaljastustestejä ja muuta mukavaa…

Parveilua ja hätäistä räpiköintiä on jo ilmassa. Hajanaisia rivejä pyritään tiivistämään ja hysteeristesti sooloilevat, oman imagonsa kiillottajat komennetaan ruotuun. Mistä on kyse? Ettei vain olisi vaalit tulossa, tarkemmin sanottuna eduskuntavaalit vuoden kuluttua maaliskuussa. Vaan kun nämä instant-kuuluisuudesta häikäistyneet poliitikonplantut ja kaikessa aktiivisina päällepäsmäreinä toohottavat, päiväkotiajoista saakka ikuista ADHD:ta hyödyntävät herrantertut päättivät pistää silkinpehmoiset tassunsa vaalien ajankohtaan, pyörähti mielessä muutama mielenkiintoinen ajatus.



Mitäpä jos nämä nykyiset ja tulevat, politiikassa aktiivisina näpertelevät, kestohymy-neutraalit työnnettäisiin mielenterveystutkimusputkeen heti kun pikku suusta pääsee ensimmäinen, vähänkin politiikkaan viittaava sana. Kuinka monta narsistia, erilaisista psyykeongelmista kärsivää, persoonallisuushäiriöistä ja kenties jopa psykopaattia löydettäisiin pelkästään lapsosten sanavarastoa seuraamalla? Monta.


Kun diagnoosit on saatu, lapsosille voidaan aloittaa vallan muikea pilleripeli, kaikenlaatuista ja iloisenväristä pilleriä tuupattaisiin pilttien kitusista alas, jotta vaarallisia sanoja ei enää vahingossakaan pulpahtaisi ulos. Ei ole väliä onko diagnoosi oikea tai väärä jos valtakunta pelastuu, muutama huti mahtuu aina joukkoon.


Mikäli päiväkoti-ikäiset ovat rauhoitettua riistaa, voidaan käyttöön ottaa poliitikonpaljastuspatterin salainen ase: politiikkaan pyrkivät varustettaisiin kannettavilla valheenpaljastuskojeilla, jotka vilkkuisivat ja välkkyisivät kuin discovalot 70-luvun iskupaikoissa heti kun valheenpoikanen lipsahtaisi hymyilevästä suusta. Samoin kojeeseen voidaan kytkeä hemmetinmoinen ämyri, joka tuottaisi asiaan kuuluvia äänitehosteita. Mitä suurempi valhe, sitä hurjempi olisi valoilotulitus ja ämyrin mekkalointi.


Ja sitten tietysti tapahtuu se, joka aina tapahtuu reality-tv:ssä, joku pikku-poliitikoista osoittaakin jonkinlaista älyllistä toimintaa, vaikka pilleripelillä olisi tämäkin saatu estettyä. Eikös jossakin poliittisen puolueen nuorisojaostossa joku Pelle-Peloton keksi totuudenpeittoautomaatin, joka neutraloi valheenpaljastuskojeen tuloksen. Se puolue, joka ensimmäisenä moisen taikakojeen valmistaa, varmistaa vaalivoiton, kunnes muut ehtivät tuotekehittelyssään mukana peliin. Käy kuten viime vaaleissa kävi, kaikki olivat niin samasta muotista, vihreitä, ekologisia, hajuttomia ja mauttomia, yhteen ääneen somasti valhetta suoltavia ja erinomaisen hyvähampaisia egoisteja.


Jos olisi mahdollista, pitäisi kaikilta politiikkaan pyrkiviltä edellyttää, että he olisivat syntyneet matalapalkkaiseen tai mahdollisesti työttömään yksinhuoltajaperheeseen, jossa osa perheenjäsenistä, ystävistä ja sukulaisista olisi pitkäaikaistyöttömiä, juoppoja, mielenterveysongelmaisia, TE-toimiston karenssilaisia ja toimeentulotuen asiakkaita.


Nämä olivat minimivaatimuksia.


Vaan kuinkas sitten taas käykään? Ehdokkaat valehtelevat suut vaahdossa ja kansa kuuntelee ymmällään. Näistä sitten pitäisi valita, vaan kun ketä uskoa kun kaikki valehtelevat?


Kun on aina tottunut leivoksiin, ei voi ymmärtää miltä tuntuu mussuttaa hampaattomalla suulla yliaikaista leipää tai värjötellä Myllypuron ruokajakelun yllätysten supermarketissa.

Vesikeitosta kukonraatoon viinissä

Onko kyse yltäkylläisyydestä vai sen puutteesta kun blogimaailma pullistelee mitä erilaisimpia ja kummallisempia reseptejä ja kattauksia?



Siinä missä tavallinen köyhä pöyhii nälkäisen rotan raivolla paikallisen ruokakaupan biojäteastiaa, katkoen viimeisetkin hampaanjämänsä näkkileipään, hekumoi kokonainen blogikansa mitä omituisimpien ruoka-aineiden kimpussa väsäten niistä tunnistamatonta ufojen murkinaa.


Rustaavatko näitä blogeja nälkää näkevät, ruoasta unelmoivat töistä pois potkitut, leipäjonossa itsensä kylmiksi kohmettaneet ja ei mihinkään kelpaamattomat syrjäytyneet vai onko jollakulla ihan oikeasti rahaa ostella kaikenvaltakunnan merilevälaattoja ja ruoanlaittoon sopivaa punaviiniä?


Iso osa kansasta kärvistelee vesikattilan kanssa miettien pää pöristen, että miten se vesi muuttuikaan viiniksi ja miten tyhjästä jääkaapista loihtisi terveellistä ja trendikkään funktionaalista, flavonoideja ja kaiken valtakunnan omegoja sisältävää sapuskaa nälkäiselle hunnilaumalle, jota perheeksi kutsutaan.


Missä ovat ne blogit, joissa annetaan ohjeita siitä, miten vesi muutetaan terveelliseksi sapuskaksi? Karmaisevinta koko touhussa on se, että harva uskaltautuu tunnustautumaan köyhäksi, nälkäiseksi tai syrjäytyneeksi. Kaikkea muuta saa olla, vaan ei nälkäinen. Köyhyyskin menee, jos samalla kertoo, että kittaa kaikki rahansa kurkusta alas ja käy notkumassa leipäjakelun nurkilla tai Myllypuron ruokajakelussa sapuskakassin toivossa. Raitis ja nälkäinen ei saa olla.


Kuinka monessa perheessä äiti itkee yöllä nälkäänsä ruokittuaan kunniallisesti jälkikasvunsa ja mahdollisen miehensä, jääden itse ilman kun ruoka ei kaikille riitä? Kuka hemmetissä kuuntelee köyhää?


Vähääkään väheksymättä Afrikan nälkää näkeviä, pallovatsaisia lapsia, tai Haitin kaikkensa menettäneitä ihmisiä, kysyn kuka huomaa suomalaisen nälkää näkevän ihmisen? On turha puhua hyvinvointiyhteiskunnasta niin kauan kun yksikin Suomessa asuva ihminen näkee nälkää. Syyllistäminen on hemmetin helppoa, asialle jotain tekeminen taas on, mitä ilmeisemmin, helvetin vaikeaa. Kenen optioihin pitää takertua ja missä asuu se markkinavoima, joka vaatii aina vain lisää ja suurempia anteja osakkeenomistajille?


On turha jakaa kansalle viinikukko-annoksia silloin kun vesikattilat jo lentelevät kaduille.

Metvurstipalkalla hautaan…

Muutaman sukupolven päästä tulevaisuuden toivot pääsevät lukemaan niinkin aataminaikuisesta järjestelmästä kuin eläke ja sen ansaintamekanismi.



Tämän päivän poliitikot horisevat suut vaahdossa eläkeiän nostamisesta ja sitten taas toisaalta nuorten työntämisestä työelämään päiväkouluikäisestä lähtien. Missä mennään kun kaikki vain puhuvat eivätkä vaivaudu edes hetkeksi kuuntelemaan, mitä muut sanovat?


Onko tulevaisuus liukuhihnalla, voileivän päälle metvurstia tienaavissa 80-vuotiaissa, jotka elättävät jälkikasvuaan, joka odottaa omaa vuoroaan liukuhihnalle? Kuka pelastaa vanhukset, nuoret, aikuiset ja lapset, kuka on kiinnostunut ihmisistä?


Onko meille kasvanut poliitikkosukupolvi, jonka aivot on vedetty nenän kautta pois jossain puolueen nuorisojaostossa? Mitä Tyhmä-kahvia eduskunnan kuppilassa oikein kansanedustajille juotetaan? Missä vaiheessa yksinkertaisesta elämästä on tullut monimutkainen ja poliitikkojen ajatuksettomassa virrassa keikkuva kaarnavene, jolla ei ole minkäänlaista järkevää saati inhimillistä päämäärää?


Eikö vallankahvassa epätoivoisesti roikkuva pehmytaivopoliitikkolauma näe nenäänsä pidemmälle? Mitä järkeä on ryöstää tutinlutkutusikäiset vaippakansalaiset päiväkotien virikemaailmasta kilpailemaan 100-vuotiaiden kanssa yhä vähenevästä määrästä työpaikkoja?


Onko meillä edessä kauhuskenaario, jossa eläkeikäisiä riistetään työelämässä metvurstin voimalla hamaan hautaan? Eikä unohdeta päiväkoti-ikäisiä, nuoria tai aikuisia, joiden pitää selvitä päiväkodeista vauhdilla koulutusputkeen ja kiitää salamana koulutuksesta täysinoppineina ammattilaisina työelämän orjiksi. Tutit tutiskoot ja vaippaikäiset kärrättäkööt barrikadeille.


Ainoa järkevä ehdotus tällä hetkellä lienee se, että kuskataan armeijan soppakattilakolonna eduskunnan eteen ja jaetaan poliitikoille ilmaista ja monin eri tavoin subventoitua aivosoppaa, jotta päiden täytteeksi saataisiin edes jotain muuta kuin sanojen varjoja täyttämättömien vaalilupausten katteeksi.


Onko elämän tarkoitus vain ja ainoastaan työnteko, vai kenties sittenkin itse elämä, jossa työ on sopiva osuus elämästä, ei suinkaan koko elämä?


Pelastetaan edes ihmiset, poliitikoista ei niin väliä!

Vietä erilainen hiihtoloma rautatieasemalla

Jos olet jo käynyt kaikkialla ja kokenut kaiken, koe vielä Suomen VR. Jos et ole käynyt missään etkä ole kokenut mitään, koe ehdottomasti Suomen VR, sen jälkeen olet kokenut kaiken.



Muuta tasapaksu ja ennalta arvattavissa oleva elämäsi suureksi seikkailuksi, jossa kaikki mahdoton on mahdollista ja mahdollinen todella mahdotonta. Astu junaan, jos se tulee asemalle. Mikäli junan tulosta on vain lupaus ja 10 minuutin välein vaihtuva positiivinen ilmoitus lähdöstä joskus ja jonnekin, olet oikealla asemalla todella väärään aikaan.


Asemahallit ovat tänä päivänä tuntemattomien kohtauspaikka. Astu asemahalliin ja tutustu muutamassa tunnissa mitä erilaisimpiin ihmisiin niin kotimaasta kuin ulkomailta. Vihjeeksi turhautuneille sinkuille: tällää itsesi vaikkapa Helsingin rautatieasemalle, ota muodon vuoksi mukaasi muutama epämääräinen pussukka merkiksi siitä, että olet mahdollisesti menossa jonnekin. Ei kenenkään tarvitse tietää, että olet vain pongailemassa mahdollista seurustelupartneria.


Et voi jäädä kiinni turhasta notkumisesta saati itsekkäästä tilanteen hyödyksi käyttämisestä, voit aina sanoa suu flirttailevasti mutrulla, että ei se juna tunnu tulevan tämänkään päivän aikana. Mikä loistava syy notkua öisellä asemalla tutkailemassa toisia, kenties samalla asialla liikkuvia saalistajia, joilla on makuupussit levitetty kutsuvasti kivilattialle.


Lapsiperheet arvostavat varmasti sitä, että lapsilla on koko asemahallillinen leikkikavereita. Janoisia taas helpottaa, kun juottolat ovat lähellä ja nakkikojuja rivissä nälkää poistamassa. Kyldyyriä löytyy VR:n kuukausilehdynkäisestä ja mikäli VR ei vielä ole keksinyt palkata performanse-taiteilijoiden ryvästä ihmisiä hauskuuttamaan, luovutan idean tässä ja nyt VR:n käyttöön.


Koe erilainen hiihtoloma kansainvälisessä seurassa, kaikki palvelut lähellä.

Kaasutalkoot

Nyt kun kaikenmaailman energia-Einsteinit ajattelevat vaihtoehtoisia tai vähemmän vaihtoehtoisia energiamuotoja, miksi emme hyödynnä eläinten ja ihmisten ikiomaa energiantuottamiskykyä?



Hyvä tavaton, jo Kiinassa on jossain päin provinssia hehtaarisikaloita, joissa vaaleanpunaiset saparopeput tuottavat tuiki tarpeellista energiaa koko kylän tarpeisiin. Pierupossut kunniaan, ja tästä lähtien jokaisen maatilan ja omakotitalon tulee tuottaa oma energiantarpeensa kotipieruvoimaloiden avulla.


Laajennettuna idea voidaan tuoda kaupunkeihin. Parvekkeet hyötykäyttöön ja aurinkopaneelien lisäksi velvoitettakoon jokainen asukas possunpitoon. Pierut talteen-kampanja maailmanlaajuisesti käyttöön. Mikäli käytössä ei ole parveketta, takapihat sikaloiksi ja koko talon energia tuotettakoon sikalan voimalla. Sikalan koko on verrannollinen asukkaiden määrään ja joulukinkkuaikoihin, possuilta amputoidaan vain takakoipi ja tekosorkka tilalle. Mikäli pierupossu on käynyt läpi useamman joulun, varustettakoon se possupyörätuolilla. Tuotantovälinettä ei saa hävittää juhlapäivien takia.


Jos ei asu maatilalla, omakotitalossa tai sikala-kerrostalossa, vaaditaan ihmisiä syömään kaasua muodostavia ruoka-aineita ja keräämään omat pierunsa talteen. Valtiovalta rakentakoon yhteisiä kaasunkeräyspisteitä, joihin kansa velvoitetaan kantamaan pieruputelinsa. Kaikille tietysti määrätään oma metaaninkeruumäärä, jota seuraamaan palkataan pieruvalvojia.


Valtio kompensoikoon metaania tuottavien ruoka-aineiden hintoja ja mitä isompi pierupörräys on tuloksena, sitä alhaisempi olkoon hinta.


Emme me tarvitse ydinvoimaloita vaan metaanikansalaisia ja pierusikoja, ja mikäli lihansyönti maapallolla kasvaa, lehmät valjastettakoon myös yhteisen hyvän tuottamiseen. Kaikki EU-tuki kaalinkasvattajille!!!